tämän päätän minä itse, tätä mä en halua kuulla koska minulla liittyy tähän negatiivisia ja realistisia muistoja mitä on läpikäyty sosiaalisessti ja silmäni-aivoni ovat tallentaneet ne valokuva-video-muistille =) "koittaa aika jolloin mikään ei jää salaan"
* Onpa karua tekstuuria ja kovasti katsottua settiä. * Aivan viiveittä laitetaan tuo Arto Lauri UA-cam tilaten tänne. Niin itselle, kuin toki myös kavereille myös.
Zatanova (1. säkeistö): En usko uskontojen johtajien tahi presidenttien puheisiin, valkoisiin valheisiin, mediahuoriin. Syyskuun yhdestoista, tietoa yhtä sun toista. Otat ja uskot uutisia, valhepohjaisia ohjelmia. Varustetut sotateknikot takovat kauniit sanat, lupaavat vastauksen, jotka helpottaa. On helppo ottaa ja rauhoittaa, kun selkärankojemme sisälle sijoitetut seurantalaitteet luovat rajoitteet. Suodut, tuodut elämäntilanteet. Parantuneet olosuhteet, hajottuneet näkemykset, vioittuneet tallenteet ja tekoälytietokoneet. Näkymättömät liitokoneet suorittavat ohjelmoidut passivoimisaineiden levittämiset. Miksi emme mieti, miksi miettisimme? Kuulemamme kieltäisimme, kun tietäisimme mistä tulemme. Miksi kuuntelemme luulojamme, kun tuleva tuomio johtuu huomaamattomuudestamme? Zatanova (kertosäe): Nyt on tekeillään meneillään jotain suurempaa. Meitä kuunnellaan, udellaan miten reagoimme tulevaan. Huuhdellaan vastalauseet, ovet eeltä suljetaan. Puretaan käsitykset, pelataan tunteilla. Nyt on tekeillään meneillään jotain suurempaa. Meitä kuunnellaan, udellaan miten reagoimme tulevaan. Huuhdellaan vastalauseet, ovet eeltä suljetaan. Puretaan käsitykset, pelataan tunteilla. Antenni (2. säkeistö): Aika kasaa riviin messiaita, sotilaita. Taistelu on alkanut ja mukan koko maailma. Etenevät pedon merkit, nostattavat tullessansa odotetun pelon henkiin. Lähes samaan aikaan pitkin maailmaa ilmenivät sähkökatkot, pimensivät, laajat alat hiljenivät. Niitä voitiin tuolloin pitää normaaleina missä mitenkin. Entä jospa sittenkin ne jonkun toimest pimeni? Ja pidettiin salassa, kiistettiin ei mitään ihmeellist. Nyt uusi Hitleri on syntynyt ja sotaan valmis. Sotamahti, joka ahmii eestään kaikki jotka tarvii, kerää varat omaan haaviin, itselleensä sotasaaliin. Satelliittei monta mallii, joille ollaan alttiit: se on se Echelon, joka meitä vahtii. Katalasti lukee postejamme, seuraa soittojamme, kotejamme salaa tutkii sekä rajaa vapauttamme. Jos me tajuamme liikaa, saamme olla varuillamme. Vaarat koton kaduillamme, varjot takanamme hiipii. Syaniidii meidän ruokaan, auton alle dynamiittii. Vielä koittaa lopun päivä. Osat liittyy jo pian pyramidiin. Zatanova (kertosäe): Nyt on tekeillään meneillään jotain suurempaa. Meitä kuunnellaan, udellaan miten reagoimme tulevaan. Huuhdellaan vastalauseet, ovet eeltä suljetaan. Puretaan käsitykset, pelataan tunteilla. Nyt on tekeillään meneillään jotain suurempaa. Meitä kuunnellaan, udellaan miten reagoimme tulevaan. Huuhdellaan vastalauseet, ovet eeltä suljetaan. Puretaan käsitykset, pelataan tunteilla.
Vuosi 2022 ja ajankohtaisempi kuin koskaan!
2024 ja entistä ajankohtaisempi
2024 Ja kertoo tästä päivästä😢
Koska KatKon comeback? Terkkuja Kotkaan 💪🏼
Harmi kun niin harva tietää missä mennään..
jeps
Ja ne harvat täälä tärähtelee..PS itsekkin
tämä
hyvät sanat ja muutenkin helvetin hyvä kappale
Kuka 2020 ?
Huhhuh 😳👍
Niin on!
tämän päätän minä itse, tätä mä en halua kuulla koska minulla liittyy tähän negatiivisia ja realistisia muistoja mitä on läpikäyty sosiaalisessti ja silmäni-aivoni ovat tallentaneet ne valokuva-video-muistille =) "koittaa aika jolloin mikään ei jää salaan"
On kyl naulan kantaan osuttu lyriikois!
* Onpa karua tekstuuria ja kovasti katsottua settiä. * Aivan viiveittä laitetaan tuo Arto Lauri UA-cam tilaten tänne. Niin itselle, kuin toki myös kavereille myös.
Katko on yhtye joka koostuu antennista ja zata-novasta.
Kotka!!
2024🎉🎉
Kuunnelkaa ihmiset sanoja. Niin paljon meiltä pimitetään..
MYLLY!!!
@Myssyp mistä vois löytyy muita katkon biisejä?
parasta ! en oo kyl hetkee tätäkää kuunnellu😂
🏆
douppi!
Milloin Paluu ? takaisin kehiin. Olen nauttinut musiikistanne hyvin paljon. se on erikoista. upeaa työtä. we will find the truth.
wipatkaa näit lyrikoita tähä tubee lisää?
onko katkolla lisää biittejä kuin nämä 2?
On kyllä! katko,zatanova,antenni ja 100nova nimillä löytyy paljonkin. Rakkaalla lapsella on monta nimeä👽
tottatotta voii ku kaiken tietäs
Hampaat..korvat...sähkölähde...oon abl jäbä
@alisqqla jaa että vähä!
420 likeä
520
Miks lähes yhdestäkään KaTkon biisitä ei ole lyricsejä netissä?
Zatanova (1. säkeistö):
En usko uskontojen johtajien tahi presidenttien puheisiin, valkoisiin valheisiin, mediahuoriin. Syyskuun yhdestoista, tietoa yhtä sun toista. Otat ja uskot uutisia, valhepohjaisia ohjelmia. Varustetut sotateknikot takovat kauniit sanat, lupaavat vastauksen, jotka helpottaa. On helppo ottaa ja rauhoittaa, kun selkärankojemme sisälle sijoitetut seurantalaitteet luovat rajoitteet. Suodut, tuodut elämäntilanteet. Parantuneet olosuhteet, hajottuneet näkemykset, vioittuneet tallenteet ja tekoälytietokoneet. Näkymättömät liitokoneet suorittavat ohjelmoidut passivoimisaineiden levittämiset. Miksi emme mieti, miksi miettisimme? Kuulemamme kieltäisimme, kun tietäisimme mistä tulemme. Miksi kuuntelemme luulojamme, kun tuleva tuomio johtuu huomaamattomuudestamme?
Zatanova (kertosäe):
Nyt on tekeillään meneillään jotain suurempaa. Meitä kuunnellaan, udellaan miten reagoimme tulevaan. Huuhdellaan vastalauseet, ovet eeltä suljetaan. Puretaan käsitykset, pelataan tunteilla.
Nyt on tekeillään meneillään jotain suurempaa. Meitä kuunnellaan, udellaan miten reagoimme tulevaan. Huuhdellaan vastalauseet, ovet eeltä suljetaan. Puretaan käsitykset, pelataan tunteilla.
Antenni (2. säkeistö):
Aika kasaa riviin messiaita, sotilaita. Taistelu on alkanut ja mukan koko maailma. Etenevät pedon merkit, nostattavat tullessansa odotetun pelon henkiin. Lähes samaan aikaan pitkin maailmaa ilmenivät sähkökatkot, pimensivät, laajat alat hiljenivät. Niitä voitiin tuolloin pitää normaaleina missä mitenkin. Entä jospa sittenkin ne jonkun toimest pimeni? Ja pidettiin salassa, kiistettiin ei mitään ihmeellist. Nyt uusi Hitleri on syntynyt ja sotaan valmis. Sotamahti, joka ahmii eestään kaikki jotka tarvii, kerää varat omaan haaviin, itselleensä sotasaaliin. Satelliittei monta mallii, joille ollaan alttiit: se on se Echelon, joka meitä vahtii. Katalasti lukee postejamme, seuraa soittojamme, kotejamme salaa tutkii sekä rajaa vapauttamme. Jos me tajuamme liikaa, saamme olla varuillamme. Vaarat koton kaduillamme, varjot takanamme hiipii. Syaniidii meidän ruokaan, auton alle dynamiittii. Vielä koittaa lopun päivä. Osat liittyy jo pian pyramidiin.
Zatanova (kertosäe):
Nyt on tekeillään meneillään jotain suurempaa. Meitä kuunnellaan, udellaan miten reagoimme tulevaan. Huuhdellaan vastalauseet, ovet eeltä suljetaan. Puretaan käsitykset, pelataan tunteilla.
Nyt on tekeillään meneillään jotain suurempaa. Meitä kuunnellaan, udellaan miten reagoimme tulevaan. Huuhdellaan vastalauseet, ovet eeltä suljetaan. Puretaan käsitykset, pelataan tunteilla.
Isokiitos!
luulin eka et tää o Stabi
myspaces on pari muuta biisiiki.. mut ei kokonaisia biisejä