Vanhemmat eivät kyllä jatkojalosta hyvää musiikkimakua jälkipolvilleen selvästi enää 1990-luvulla syntyneiden jälkeen. Harmi! Hienoja artisteja jokainen tässä nähty.
Tein testin ennen videota ja tässä tulokseni: "Sait oikein 8/10 kysymystä ja nopeudellasi sait 6323 pistettä. Sait paremman tuloksen kuin 53% muista." Nuo 8 tiesin, mutta yhden arvasin väärin ja toisen vastasin vahingossa väärin.
Mulla olisi idea, että voisitte tehä testejä joskus toisinkin päin, että tunnistaako esim. yli 30 vuotiaat ja sitä vanhemmat (eli ns. vanhemmat aikuiset), nykypäivän suurimpia musiikin, elokuvien, ysm. tähtiä. Tämän idean heitän siksi, koska jotkut vanhemmat aikuiset, ennemmin keskittyy esim. musiikissa, kuuntelemaan musiikkia ajalta milloin he eivät olleet syntyneet, ja ajalta joilloin he olivat nuorempia aikuisia, mutta eivät välttämättä nykyhetken kuuluisimpia artisteja ja heidän biisejä. Ja esim. lanitapahtumassakin on sitä yli 30v porukkaa.
@@HenritheHorse Sitä ei teidä ennenkuin sellasesta teettäisi kyselyn, ja teitävät tai ei, ei sen väliä sillä, tämä ohjelma ei kerro koko totuutta, että kuinka moni tunnistaa, vaan tää ohjelma on enemmän casuaali ja leikkimielinen kuin vakava faktan lähde.
Vanhemmat eivät kyllä jatkojalosta hyvää musiikkimakua jälkipolvilleen selvästi enää 1990-luvulla syntyneiden jälkeen. Harmi! Hienoja artisteja jokainen tässä nähty.
En oo minäkään syntyny 60-luvulla ja silti tiesin noi, koska moni noista meikä kuuntelee.
Tein testin ennen videota ja tässä tulokseni: "Sait oikein 8/10 kysymystä ja nopeudellasi sait 6323 pistettä. Sait paremman tuloksen kuin 53% muista."
Nuo 8 tiesin, mutta yhden arvasin väärin ja toisen vastasin vahingossa väärin.
Sait oikein 10/10 kysymystä ja nopeudellasi sait 8444 pistettä. Sait paremman tuloksen kuin 93% muista. Vähä hidas, mutta helppoja oli kaikki.
Musiikin kautta saattaisivat tunnistaa paremmin kuin noista vähän himmeistä kuvista.
Mulla olisi idea, että voisitte tehä testejä joskus toisinkin päin, että tunnistaako esim. yli 30 vuotiaat ja sitä vanhemmat (eli ns. vanhemmat aikuiset), nykypäivän suurimpia musiikin, elokuvien, ysm. tähtiä.
Tämän idean heitän siksi, koska jotkut vanhemmat aikuiset, ennemmin keskittyy esim. musiikissa, kuuntelemaan musiikkia ajalta milloin he eivät olleet syntyneet, ja ajalta joilloin he olivat nuorempia aikuisia, mutta eivät välttämättä nykyhetken kuuluisimpia artisteja ja heidän biisejä. Ja esim. lanitapahtumassakin on sitä yli 30v porukkaa.
Tuskin tietävät mitään tiktok tähtiä taikka trap artisteja.
@@HenritheHorse Sitä ei teidä ennenkuin sellasesta teettäisi kyselyn, ja teitävät tai ei, ei sen väliä sillä, tämä ohjelma ei kerro koko totuutta, että kuinka moni tunnistaa, vaan tää ohjelma on enemmän casuaali ja leikkimielinen kuin vakava faktan lähde.
22 vuotias ei ole nuorisoa