Tää oli hyvä video vaik sponsoroitu video. Tää oli huolel tehty ja hauska idea toisin ku jotku tubettajat tekee sen huolimattomasti ja tunkee sitä tuotetta katsojien naamaan. Hyvä video kiitos :)
pääty 4/5 se ylhäältä alaspäin tuleva liuska ei saa tulla noin alas, parhaimillaan se on siinä n.2:4 - 3:4 välisellä osuudella paketin koko korkeudesta tuon kokoisessa paketissa, isommissa luonnollisesti saa jäädä huomattavasti ylemmäksi jopa yli puolenvälin. sinäänsä tuosta on helppo kehittää, vitosen suoritukseen, kun vain taittaa sen päädyn ylimääräisen osan sisälle piiloon.
Olen kyllä samaa mieltä, että 720p on aivan riittävä. Loppuunsa eroa ei hirveemmin huomaa ja yleensähän sisällön laatu on tärkeämpi kuin itse videon laatu. (toki jotain 240p videota saattaisi olla jo vähän ärsyttävä katsoa). Yleensä katson videoita tietokoneellakin 480p ja luulisin että suurin osa ihmisistä tekee samoin koska harvasta paikasta löytyy niin hyvä netti että joku 1080p ei pätkisi ja minä ainakin haluan päästä mahdollisimman nopeasti katsomaan videota enkä odottaa puolta vuotta että HD laadun huippuvideo latautuu. Lisäksi harvalla ihmisellä on supertietokoneita, joissa voima riittäisi edes 1080p videoiden pyörittämiseen, kuitenkin suurimmalla osalla ihmisistä lienee kaupan halvimmasta päästä oleva läppäri (vai olenko vain ainoa??) Joskus harvoin kun netti on hyvällä tuulella niin katson videoita 720p tai 1080p mutta se ei ole välttämättömyys.
Iloinen Ukkeli Se nyt taas riippuu netistä, netin laadusta ja sijainnista. Meillä on kotona sekä wifi että koneeseen kiinni laitettava netti ja kahdesta ratkaisusta wifi toimii paremmin ja sekin vain puolet (jos sitäkään) tehosta verraten miten se voisi toimia jos sijainti olisi eri. Ja netin heikkoudesta ollaan puhuttu useasti uusia tarjouksia selatessa, mutta tuo on parasta mitä tänne on saatavilla. (ja sinäkö maksaisit jokaiseen meidän tietokoneeseen oman netin?) Tein juuri nopeustestin: Tänään, saattaa toki johtua aikaisesta kellonajasta, tulos oli jopa Download 9.59 mb/s upload 2.93 mb/s ja eron kyllä huomaa tavalliseen download n. 6 mb/s. Netti on tänään hyvällä tuulella. Täällä päin tuota korkeammasta tosin on turha haaveilla.
Älkää antako puhelinta kellekään. Puhelimet on kytkettynä sähköpostiin ja somepalvelut kytketään sähköpostiin joka tarkoittaa sitä että esim. Eetun puhelimella olis voinu ottaa sähköpostin haltuun ja sen avulla ottaa haltuun kaikki palvelut mitkä siihen on kytketty ja niissä missä oli kaksivaiheinen tunnistus niin nekin voi kiertää kun on puhelin fyysisesti itsellään kädessä. "Unohditko salasanasi" *klik* Kiitos netti-identiteetistäsi. :)
2 kertainen todennus rules. Kiitos hauskasta videosta. Pitäisi pitää joulun aikana some/puhelin lakko ja viettää aikaa ihan fyysisesti ystävien kanssa.
Totta, joulu on niit harvoja hetkiä vuodessa ku pääsee perheen ja lähimmäisten kanssa rauhottuun ja viettää aikaa. Mut.. Puhelint tarvii et voi ottaa kuvia kinkusta instagramiin, eihä kukkaa muute usko että kinkku syötii! XD
Ihan hauska juttu! :D Ja ihan hyvä mainita toi todennusjuttu. Tiatoturvaa! Nii, mua ainaki näin vanhana ämmänä pelottaa jo et miten paljo infoo ja muuta katoo JOS kadottaa puhelimen... maksukorttitiedot on ohjelmissa ja tuli vielä jostain varmuuskopiosta ku vaihdoin puhelinta ja asensin appsin uusiks. Missähän ne on ollu tallella? Hmm... pitäisköhä tästä olla huolissaan? Jos Soikun luurin sais vaikka perjantai-illaksi niin siitä vois tulla aika hubaa :-D Jos vaikka kysyt siltä?
Oot hyvä tubaaja. Ihan oikeesti voisit tehä videon Pasi Viherahon kanssa. Videosi on paljon selkeämpiä ja muutenkin parempia kuin monella muulla tubaajalla. Sitten MP:ni paketin päädystä 5/5.
Kiitos! Kiva kuulla :D Pasia pitäny jo monesti mennä moikkaamaa kahvittelun merkeissä ja jauhamaan paskaa, mut se on aina vaan jäänyt. Ehkäpä ens vuonna!
Siis tämä video vainoaa minua. Katsoin tämän jo aikoinaan, kun se tuli. Nyt jostain syystä viimeaikoina aina kun katson jonkin videon (ei tarvitse olla edes Eetun video), UA-cam alkaa toistaa tätä videota sen jälkeen! Miksi ihmeessä?! Yritin sitäkin, että jos katson tämän uudelleen läpi, niin josko tämä video jättää minut rauhaan...ei auttanut...
Se varmennuskoodi vaihtuu 30 sekunnin välein. Sitä paitsi tarvisit siihen myös mun salasanan et pääset laittaa varmennuskoodia joka tosissaan vaihtuu 30sek välein. :D
Muuten jos toi on sun kotona oleva pöytäkone, miks sulla ei oo automaattinen kirjatuminen/"muista minut"-option siinä päällä? onko sillä jotain väliä, onko sulla jotain tietty syytä sille? Kiitoksia, hyvä video
Oisit käyny sen tubessa ja kattonu sen oma tili jutun nii ois selvinny (siis sen jälkee ku selvitit et se on tubettaja) mut iha best video hyvä idis kyl tämmönen
jee hauska vlogi taas kerran millon taas kokkaus videoita? jos tulis masterchef suomi ni sä voisit mennä siihen ja mun puolesta sä ainakin voittaisit sen😊 ja mä haluisin vaihtaa kännykkää sun kaa😀
15:50 ihmiset luottaa liikaa puhelimiin entä jos taskurosvo vie luurin pin koodin avaa pc:softalla n:5min tai en jos tulee kryptaus virus luurin niin jää koodit lukematta
Ei juma tää on hyvä video :D Nauroin nii paljon että mä kuolen :D (TYKKÄÄ JOS KATOTTE PUHELIMELLA!)
Älä kuole! XD
eeddspeaks No yritetään 😂😂
Spluze mä katon puhelimella :)
Spluze tyhmä
Spluze likehuorathelvetii
Oli iha paras Video ikinä! XD MENETIN ITTENI Kohassa kun aloitte snappaa ja kun repesit itse kroupin snapeille XD
Scouppi nii just :D
Scouppi o
Scouppiddfd
Scouppi o
Tilaajaa scouppi et pääsette scouppi gaggii
Tykkää jos eetun videot on hyviä
Kiitos Eemil!
ole hyvä
eeddspeaks Kiitos että vastasit!!! oot kyllä hyvä tyyppi
Tää oli hyvä video vaik sponsoroitu video. Tää oli huolel tehty ja hauska idea toisin ku jotku tubettajat tekee sen huolimattomasti ja tunkee sitä tuotetta katsojien naamaan. Hyvä video kiitos :)
Tykkää jos katot vuonna 2021😂
Ei voi tykätä ku ei oo
Kyl kyl katon 2019 lol
Mä
Mä
Joo no mä katon melkein syyskuussa😂
Ei vittu kuolin toho Villen snap kohtaan! :DDDDD
Mitenkäs sä sitte kirjottelet kommenttei ku kuolit...?
Kakka Haisee roasted
Kakka Haisee Ai että oli hauskaa
Vulture 16 Tiiän et mun jutut on mahtavia!!!
Kakka Haisee Niin onki!!!!
XD ville oli käynyt subis sun krediteillä :DDDD
Mis kohtaa? :D
@@kallekainulainen692 Villen videossa
Ei vittu kun repesin villen jutuille :D
Janssoni Vaan en ymmärrä mitä järkeä tässäkin on ;D kommandiittiyhtiö
Janssoni Vaan Taas sinä.
Tykkää, jos luulet saavasi jotain mielenkiintoista jouluaattona?
MrKoira123 mielen_kiintoista* joulu_aatto*
saavansa* :D
***** Se kirjoitti sillein
Katos vaan, saavasi* :)
***** Right😊
pääty 4/5 se ylhäältä alaspäin tuleva liuska ei saa tulla noin alas, parhaimillaan se on siinä n.2:4 - 3:4 välisellä osuudella paketin koko korkeudesta tuon kokoisessa paketissa, isommissa luonnollisesti saa jäädä huomattavasti ylemmäksi jopa yli puolenvälin.
sinäänsä tuosta on helppo kehittää, vitosen suoritukseen, kun vain taittaa sen päädyn ylimääräisen osan sisälle piiloon.
:D kiitoksia tästä ammattimaisesta arviosta!
UA-camn nopein sipulinleikkaaja. Eeddspeaks! 16:36
Taikuutta! :D
eeddspeaks Huomasin XD
Wezzz korjaan maailman nopein
Oot mun lempi tubettaja teet hyvii videoita tälle kanavalle sekä eeddplays kanavalle. Jatka samaan malliin.
omg Eetun nauru on niin best😂😂
Oot kehittyny lahjojen paketoimisessa! :DD
Korkee aikaki jo :D
Nii
eeddspeaks mikä se äppi on voitko kertoo☺
Olen kyllä samaa mieltä, että 720p on aivan riittävä. Loppuunsa eroa ei hirveemmin huomaa ja yleensähän sisällön laatu on tärkeämpi kuin itse videon laatu. (toki jotain 240p videota saattaisi olla jo vähän ärsyttävä katsoa). Yleensä katson videoita tietokoneellakin 480p ja luulisin että suurin osa ihmisistä tekee samoin koska harvasta paikasta löytyy niin hyvä netti että joku 1080p ei pätkisi ja minä ainakin haluan päästä mahdollisimman nopeasti katsomaan videota enkä odottaa puolta vuotta että HD laadun huippuvideo latautuu. Lisäksi harvalla ihmisellä on supertietokoneita, joissa voima riittäisi edes 1080p videoiden pyörittämiseen, kuitenkin suurimmalla osalla ihmisistä lienee kaupan halvimmasta päästä oleva läppäri (vai olenko vain ainoa??)
Joskus harvoin kun netti on hyvällä tuulella niin katson videoita 720p tai 1080p mutta se ei ole välttämättömyys.
Kolorfull 1080p toimii hyvin jos on netti iha johdoilla kiinni koneessa
Iloinen Ukkeli Se nyt taas riippuu netistä, netin laadusta ja sijainnista. Meillä on kotona sekä wifi että koneeseen kiinni laitettava netti ja kahdesta ratkaisusta wifi toimii paremmin ja sekin vain puolet (jos sitäkään) tehosta verraten miten se voisi toimia jos sijainti olisi eri. Ja netin heikkoudesta ollaan puhuttu useasti uusia tarjouksia selatessa, mutta tuo on parasta mitä tänne on saatavilla. (ja sinäkö maksaisit jokaiseen meidän tietokoneeseen oman netin?)
Tein juuri nopeustestin: Tänään, saattaa toki johtua aikaisesta kellonajasta, tulos oli jopa Download 9.59 mb/s upload 2.93 mb/s ja eron kyllä huomaa tavalliseen download n. 6 mb/s. Netti on tänään hyvällä tuulella. Täällä päin tuota korkeammasta tosin on turha haaveilla.
Kolorfull Mun netti jaksaa pyörittää aina 4K mut mun kone ei näytä 4K videoita oikeesti 4Kna.
Kolorfull Meillä on sonera ja useimmiten sellaaset 20-30mbs dwnld speed upld speed. Ja juu vaasan alapuolella asun.
Ei riipu laitteesta. Videoita on katsottu niin hyvillä kuin huonoillakin laitteilla.
iha mahtava video eetu
Älkää antako puhelinta kellekään. Puhelimet on kytkettynä sähköpostiin ja somepalvelut kytketään sähköpostiin joka tarkoittaa sitä että esim. Eetun puhelimella olis voinu ottaa sähköpostin haltuun ja sen avulla ottaa haltuun kaikki palvelut mitkä siihen on kytketty ja niissä missä oli kaksivaiheinen tunnistus niin nekin voi kiertää kun on puhelin fyysisesti itsellään kädessä. "Unohditko salasanasi" *klik* Kiitos netti-identiteetistäsi. :)
Ville Pöllänen No shit
Ville Pöllänen ei kai
+Okko Lausmaa Tämä oli tarkoitettu ihmisille jotka eivät tiedä/ymmärrä näistä mitään.
2 kertainen todennus rules. Kiitos hauskasta videosta. Pitäisi pitää joulun aikana some/puhelin lakko ja viettää aikaa ihan fyysisesti ystävien kanssa.
Totta, joulu on niit harvoja hetkiä vuodessa ku pääsee perheen ja lähimmäisten kanssa rauhottuun ja viettää aikaa. Mut.. Puhelint tarvii et voi ottaa kuvia kinkusta instagramiin, eihä kukkaa muute usko että kinkku syötii! XD
videolaadulla väliä ei ole vaan sisällöllä. mahtavia videoita! tykkään. :)
Kiitos paljon!
Kaikki valittaa laadusta... Mun mielestä laatu ei oo tärkein vaan itse videon sisältö. Hyvä video
tykkää jos ootat joulua
nuole kakkapyllyä, jos huaraat kommentillasi likejä =P
MissäLiirumLaarumPewkele ? Vittu mikä idiootti
Tykkää jos otat jouluna :D
TimoGamer 80% eetu faneist alaikäsii
so?
Olisit kattonu sivuhistorian
Roope Aallonen Säännöt on tehty rikottaviksi
+Fin Avengers - Clash of Clans on
Ville Holm no mutta mitäs sä tommosia nettisivuja tiedät :)?
Linnnea Tykkäätsä hevosen lihasta ku profiili kuvas o hevonen:)?
Linnnea Tykkäätsä hevosen lihasta ku profiili kuvas o hevonen:)?
Ne jotka väittävät että 720p paska laatuista kuvaa niin ei tiedä mitää VHS laadusta ja putkitelkkari ajasta yhtään mitään. Saatan HD sukupolvi
ANA95 Childhood memories
ANA95 Vhs laatu on sama asia melkeimpä ku 144p
SpaceMusic vhs 480p
***** 480p*
ANA95 mun mielestä 480p on hyvä laatu ja 1080 ihan sairaan hyvä laatu.
Ihan hauska juttu! :D Ja ihan hyvä mainita toi todennusjuttu. Tiatoturvaa! Nii, mua ainaki näin vanhana ämmänä pelottaa jo et miten paljo infoo ja muuta katoo JOS kadottaa puhelimen... maksukorttitiedot on ohjelmissa ja tuli vielä jostain varmuuskopiosta ku vaihdoin puhelinta ja asensin appsin uusiks. Missähän ne on ollu tallella? Hmm... pitäisköhä tästä olla huolissaan? Jos Soikun luurin sais vaikka perjantai-illaksi niin siitä vois tulla aika hubaa :-D Jos vaikka kysyt siltä?
tykkää jos haluisit suklaata
FaZe Alfauros22 mä söin eilen suklaata
Vaniljapupu no kiva tietää! :)
Mä syön nyt suklaata
FaZe Alfauros22 :/
Vaniljapupu ok
Hyvä vidi!
Aivan mahtavia nuo Vinkareen laittamat mystorit :DD
Eeddspeaksilla menee tunteisiin kun vinkare tekee Eetun puhelinpeleihin enkat
Tykkää jos haluat vaihtaa eeddspeaks kans puhelinta
Tosi hyvä video!!!
Eetu on köyhä :DDDD
Sissari Ei, koska #UA-camMONEY
$$$$$$$$$$
Sissari ei oo se vaa haluu näyttää et sil ei olis massii et se sais näyttökertoi ja sitä kaut lisää massii
Elias Kartesalo supo
Sissari rikkaampi kun sä
Sissari on köyhin
Eeddspeaks et uskalla vastata minulle :)
donald rump ja hiilari vaihtaa kännyköitä:D
nice vidi Eetu
Tuli vaan mieleen, että miten soitat äitilles jos se on kuuro?
Jestas! Arvasin, että se on Vinkare😱👍
Oot hyvä tubaaja. Ihan oikeesti voisit tehä videon Pasi Viherahon kanssa. Videosi on paljon selkeämpiä ja muutenkin parempia kuin monella muulla tubaajalla. Sitten MP:ni paketin päädystä 5/5.
Ville Peltonen On Eetu tehnytkin, löytyy Pasin kanavalta
Kiitos! Kiva kuulla :D Pasia pitäny jo monesti mennä moikkaamaa kahvittelun merkeissä ja jauhamaan paskaa, mut se on aina vaan jäänyt. Ehkäpä ens vuonna!
eeddspeaks eikös joku voi hakata vinkaren steamin koska näytit sen koodin
eeddspeaks tuleeko tänä vuonna rakettividii
ai että oli hyvä video :D
Mutta suurin kysymyshän on että mikä tämä mysteerinen gravity peli on jossa Vinkare tuhosi ennätyksesi?
Onnea 275k tilaajaa! 🎁🎉🎈
Oisit vittuillakses pistäny tän videon laaduks tahllaa vaan 144p
nyt selvisi miksi silloin vinkareella oli eetun puhelin😂😂😂😂hyvä video taas kerran!
Siis tämä video vainoaa minua. Katsoin tämän jo aikoinaan, kun se tuli. Nyt jostain syystä viimeaikoina aina kun katson jonkin videon (ei tarvitse olla edes Eetun video), UA-cam alkaa toistaa tätä videota sen jälkeen! Miksi ihmeessä?! Yritin sitäkin, että jos katson tämän uudelleen läpi, niin josko tämä video jättää minut rauhaan...ei auttanut...
haluaisin vaihtaa mun ihastuksen kanssa :D
vuosi on 2016 eikä 2015 (video loppuu 2015)
Late_ pelailee Haha
Lol
kai sä Eetu tajuut että sä kerroit koko maailmalle täällä youtubessa sun steam varmennus jutun.
Ehmmeli se vaihtuu koko ajan
Se varmennuskoodi vaihtuu 30 sekunnin välein. Sitä paitsi tarvisit siihen myös mun salasanan et pääset laittaa varmennuskoodia joka tosissaan vaihtuu 30sek välein. :D
eeddspeaks ainii en muistanu tota😂
eeddspeaks nii xd
Voi vittu Ehmmeli :DDD
Mää laittasin vaa salasanan :D
Voisin vaihtaa päiväksi su puhelimen. Like nii saatte Eetun Steam käyttäjän
eetu alota sun vlogiski sillee et hhehei ja tervettuloa taas vlogin pariin
Pelaaja Masa XDD RETUU
Eetulla on viiiiiiiiikset!!!
Tästäki jo 7 vuotta
Eetu ajattele niitä 80-90v joilla ei oo puhelimia! Niille vrm tulee tylsää 😭😍
Mikä Näppäimistö?
Coca Cola Classic Sil on "Razer Blackwidow Chroma" koska mulla on sama kun Eetulla:)
Miksu Pelaa sil kyl on Logitech g810 (Itelläki on blackwidow chroma :)
It nno iha sama näytti iha blackwidowilt (ai onks sullaki blackwidow chroma?:DD)
Vanukas[FIN] khyl :D
Vanukas[FIN] mullaki blackwidow chroma
Hyvä video! Ja oon kattonu monta kertaa!😁
teetkö tänä vuonna raketti videoo
hmm, puhuvat turvallisuudesta mutta ei ole salasanaa puhelimessa? +Miten et tunnista sun kaverin puhelinta?
Kuka kattoo 2018?
Haluaisin vaihtaa sun kanssa koska oot niin ihana😍😍
tykkää jos ootat uuttavuotta
Oon kattonu tän varmaa 50 kertaa niin silti jaksan kattoo tätä videota
Ehkä mun ihastuksen tai jonku mun ikäsen söpön tytön puhelimen 🌚
Nipandeerus 95 ei vaan läski joka elää päivät pitkät tietokoneen äärellä
Em Ma oot hirvee ihminen
Oisit soittanu sun omaan numeroon!😂
Jos siis muistat sen ulkoo
Nykyäähän monis puhelimis on 1080p mut ite joudun youtubes pärjää 144p ku niin paska netti sil :D
1080p
misikaro mä saan 720p
misikaro mun puhelimes 750p tai 1080p
@@vanhakanava3114 sama! Mul on s10
Muuten jos toi on sun kotona oleva pöytäkone, miks sulla ei oo automaattinen kirjatuminen/"muista minut"-option siinä päällä?
onko sillä jotain väliä, onko sulla jotain tietty syytä sille? Kiitoksia, hyvä video
720p on paras, useimmat katsoo tubee joko puhelimella tai tabletilla eikä lataa videoo ikuisuutta vaikka netti tahmais.
TheVoiTube jep
musta on upeaa huomata kuinka sun paketit paranee vuosi vuodelta!
Veikkasin ite ekaks Villeä, mut sit tulin epävarmaks ku sanoit et ehkä Ronin :D
Axl Smithin puhelin ois kiva omistaa yhden yön ;)
et kiusaaa villee
pää kii
Keke pääkii
Kehitystä todellaki! Pääty 5/5
Kuka 2K20
Kehitystä on tapahtunut paketoinnissa :) 5/5
lyön itteeni turpaa jos eetu tykkää tästä kommentista ja vastaa
einari Iivanainen Mun nimi o Eetu. lyös ja kuvaa se.
Aqu Sedö munki
Eetu sulla muuten oli Vinkareen kännykkä!!😂😂😂
tää video on 1080p
Feikki liirumi
Veeti Vaisanen sil aidol on joku 2-5tuhatta tilaajaa
Tehkää video että vaihdatte taas puhelimenne. Aika hyvä paketti.
haluisin vaihtaa yhen tytön kaa meijän koulusta :)
Epic Gamer uuuuu
Epic Gamer Sama täällä :))
hyi saakelin psychopaatti
@Jutta Hyvönen vahan myohas
10/10video ja paketinti
720p on paskaa mun mielestä youtubessa pitäs olla kielto että ei saa ladata videoo alle 1080p laadulla.
Joonas Manner Miksi
ƉΞƱCƎ ツ Koska sen on huonolaatusta ja vanhanaikasta ja on kohta jo 2017 eikä mikää 2012
Joonas Manner ootko sattunu kuulee et jos on huono netti/kone ni ei voi pyörittää hyvää laatuu
Roope Aallonen Aivan
No pitäs olla hyvät netit ja koneet!
Niin nauroin kun sait tietää kenen puhelin oli haha :D ite haluisin vaihtaa jomman kumman isoveljen kanssa :D
Tykkää jos sulla on s7 edge.
oot paras💕💕💕
Eiii mahamainos taas!!!
Haluisin vaihtaa puhelimen sun tai mmiisaksen kaa :D
Eetu on kyllä aika asia jäbä :)
arvasin heti kotisivusta että se on vinkareen puhelin :D.
Ite haluis testaa kans :D!
👍 hyvä pääty :D
onpa Eetu säpä😍
Eetu tää tulee ihan vitusti myöhässä mutta olisit vaan kirjautunu omaan gmailiin ja sitäkautta ottanu sen sun steam guardin koodin toho ;)
Eetu onks sul tos jossai kohti videota nuuska huulessa? :D
5:05 asun 800m jubost😀 ja tilaa eedspeaks.
Hyvä vidi
Oisit käyny sen tubessa ja kattonu sen oma tili jutun nii ois selvinny (siis sen jälkee ku selvitit et se on tubettaja) mut iha best video hyvä idis kyl tämmönen
jee hauska vlogi taas kerran millon taas kokkaus videoita? jos tulis masterchef suomi ni sä voisit mennä siihen ja mun puolesta sä ainakin voittaisit sen😊
ja mä haluisin vaihtaa kännykkää sun kaa😀
Voiko sulle laittaa postin mukana nimmari kuoren?
oot nii paras tubettaja
15:50 ihmiset luottaa liikaa puhelimiin entä jos taskurosvo vie luurin pin koodin avaa pc:softalla n:5min tai en jos tulee kryptaus virus luurin niin jää koodit lukematta
Eetun mainos ja Eetun video😂
Kiva vidi💟💟💟