Miekenkiintoinen video ja rauhallisesti kerrottu. Noihin ajouriin tulee hyvät korvasienipaikat muutaman vuoden kuluttua. Hyvin lähtee metsä kasvuun tuon harvennuksen jälkeen. Rääkkylästä katellaan.
Laadultaan erinomainen männikkö jää kasvamaan. Näitä on vähän. On motokuski osannut tehdä laatuharvennusta eli ottanut myös oksikkaita päältä. Seuraavassa harvennuksessa sitten on jo hieno hakkuuleimikko.
Rovaniemellä katselen. Kysymyksiin olis😊 , liittyy enemmän talvi ajamiseen. Olen aina ihmetellyt miten ne puut löytyy ja näkyy jos on satanut runsaammin lunta.
kyllä se lumi on kohollaan siinä puiden kohdalla, jos ei oo vaaka tasossa tuiskunnu. jonkuu verran enemmän töitä teettää se puiden kaivelu lumen alta ja saattaa sinne yksittäisiä puita joskus jäädä. mutta siis hangen pinnan muotoja seurailemalla ja kokeilemalla jos enemmän on lunta puiden päällä.
No laitetaanpa paikkakunta keuruu olen Mäkelän Martti 73v jäljelle jäävä metsä näytti ihan asialliselta aikoinaan 60 luvulla ajettiin majorilla puita ja muutakin rahtia olihan nuoresta pojasta kivaa hommaa mutta ei tullut jäätyä ajo hommiin siihen aikaan taksat oli huonot ja sitten poistetiin maatalous kalusto kokonaan pois yhtiöt teki sellaisen päätöksen nuo pois autot tilalle siihen loppui meidän osalta se homma mutta vanha majori on vieläkin hengissä ja käy ja pörisee 59v mallinen se oli oli se vaan kova hevonen siihen aikaan että näin tv martti entinen pölli kuski keuruulta moi vaan
onhan se tuo jäljelle jäävä ihan ok, mutta tuo mitä sieltä on poistettu täyttää vain hädintuskin kuitupuun minimi mitan, joten olis saanu vielä 5-10 vuotta kasvaa ennen hakkuuta. tai sitten energia hakkuuna, siihen tuo olis ollu erinomainen kohde.
joo, motokuskin työjäljessä ei oo kyllä moittimista, mutta jos enemmän olis tollasta pientä ensharvennusta, niin kyllä se olis helpompaa pienemmällä koneella ajaa. Sekä myös yrittäjälle kustannustehokkaampaa jo ihan polttoaineenkulutuksen kannaltakin.
@@mikalipsanen Niin varmasti noille harvennuksille pienempi kone sopivampi.Täällä K-Pohjanmaalla mitä tiedän niin aika harvoilla koneilla noin paljon savotoidaan pelkkiä aukkoja kun tuolla teidän ketjulla,tietenkin sahat erikseen..Monesti kuulee että kahessa tuurissa ajetaan motolla ja yks kerkiää ajaa..
@@Timppa63 kyllä myö itseasiassa harvennuksiakin ihan jonkuu verran tehdään, ei oo vaan tullu kuvattua niiltä videoo😅 Motokuskeissa on eroja, toiset saa päivässä tehtyä enemmän kuin toiset, sama homma myös meillä ajoukoilla. Ite en oo mikään maailman nopein, mutta ollaan koitettu ton motokuskin kanssa saada sen verran aikaseks, että tahti on riittäny työnantajalle siinämielessä että saadaan työskennellä yhdessä vuorossa.
@@mikalipsanen joo kyllä teillä homma käy laatuun.. Ja luulisin että teilläpäin tulee puuta enempi hehtaaria kohden kun täällä,sekin vaikuttaa jonkin verran.Täällä kun motokuski saa aukolta 200 mottia päivässä hakattua ni hyvä päivä😊
Siilinjärveltä, mutta saariselällä katsoin kesälomareissulla videon. Hyvää settiä. Kanava meni tilaukseen.
Seinäjoki ja hyvää settiä kyllä teet🎉
Miekenkiintoinen video ja rauhallisesti kerrottu. Noihin ajouriin tulee hyvät korvasienipaikat muutaman vuoden kuluttua. Hyvin lähtee metsä kasvuun tuon harvennuksen jälkeen. Rääkkylästä katellaan.
Tornio. Itsekin metsäkoneenkuljettaja. 😎👍
Keminmaalta ollaan.🙋🏼♀️
Kuopio👌 Ja kanava tilattu😄
Laadultaan erinomainen männikkö jää kasvamaan. Näitä on vähän. On motokuski osannut tehdä laatuharvennusta eli ottanut myös oksikkaita päältä. Seuraavassa harvennuksessa sitten on jo hieno hakkuuleimikko.
Rovaniemellä katselen. Kysymyksiin olis😊 , liittyy enemmän talvi ajamiseen. Olen aina ihmetellyt miten ne puut löytyy ja näkyy jos on satanut runsaammin lunta.
kyllä se lumi on kohollaan siinä puiden kohdalla, jos ei oo vaaka tasossa tuiskunnu. jonkuu verran enemmän töitä teettää se puiden kaivelu lumen alta ja saattaa sinne yksittäisiä puita joskus jäädä. mutta siis hangen pinnan muotoja seurailemalla ja kokeilemalla jos enemmän on lunta puiden päällä.
Seinäjoelta kattelen😅Lisää vaan videoita
Konneveeltä oon kotosin.mukavaa katsoa sun tekemistä ja hyvä ja asiallista puhetta.
No laitetaanpa paikkakunta keuruu olen Mäkelän Martti 73v jäljelle jäävä metsä näytti ihan asialliselta aikoinaan 60 luvulla ajettiin majorilla puita ja muutakin rahtia olihan nuoresta pojasta kivaa hommaa mutta ei tullut jäätyä ajo hommiin siihen aikaan taksat oli huonot ja sitten poistetiin maatalous kalusto kokonaan pois yhtiöt teki sellaisen päätöksen nuo pois autot tilalle siihen loppui meidän osalta se homma mutta vanha majori on vieläkin hengissä ja käy ja pörisee 59v mallinen se oli oli se vaan kova hevonen siihen aikaan että näin tv martti entinen pölli kuski keuruulta moi vaan
Sitten tuosta 10-20 vuoden aikajaksolla ajamaan samoja uria miten on metsä kasvanu
Tätä videota katon varkaudessa...😊😊
Eikai tuon parempaa harvennusmehtää melkeen olekkaa. Liian hyvälle on opittu.
onhan se tuo jäljelle jäävä ihan ok, mutta tuo mitä sieltä on poistettu täyttää vain hädintuskin kuitupuun minimi mitan, joten olis saanu vielä 5-10 vuotta kasvaa ennen hakkuuta. tai sitten energia hakkuuna, siihen tuo olis ollu erinomainen kohde.
Raumallakin näitä katellaan innolla 😄
Jurvas kattelen,onko mikkä telat alla,onko mimmoset ajaa kovalla alustalla🤔
Pewag FlowPerfekt20 eli suomeksi sanottuna sekatelat.
ihan hyvä on ajaa kovallakin maalla, samanverran täristää kuin kaikki muutkin telat😅
Vantaalla kahtelen. Mahatko ajella Seppäsen Jannen perässä?
en ajele
Eikös noi oo aika mukavia ajaa kun pysyy moton perässä hyvin😊
joo, motokuskin työjäljessä ei oo kyllä moittimista, mutta jos enemmän olis tollasta pientä ensharvennusta, niin kyllä se olis helpompaa pienemmällä koneella ajaa.
Sekä myös yrittäjälle kustannustehokkaampaa jo ihan polttoaineenkulutuksen kannaltakin.
@@mikalipsanen Niin varmasti noille harvennuksille pienempi kone sopivampi.Täällä K-Pohjanmaalla mitä tiedän niin aika harvoilla koneilla noin paljon savotoidaan pelkkiä aukkoja kun tuolla teidän ketjulla,tietenkin sahat erikseen..Monesti kuulee että kahessa tuurissa ajetaan motolla ja yks kerkiää ajaa..
@@Timppa63 kyllä myö itseasiassa harvennuksiakin ihan jonkuu verran tehdään, ei oo vaan tullu kuvattua niiltä videoo😅
Motokuskeissa on eroja, toiset saa päivässä tehtyä enemmän kuin toiset, sama homma myös meillä ajoukoilla.
Ite en oo mikään maailman nopein, mutta ollaan koitettu ton motokuskin kanssa saada sen verran aikaseks, että tahti on riittäny työnantajalle siinämielessä että saadaan työskennellä yhdessä vuorossa.
@@mikalipsanen joo kyllä teillä homma käy laatuun.. Ja luulisin että teilläpäin tulee puuta enempi hehtaaria kohden kun täällä,sekin vaikuttaa jonkin verran.Täällä kun motokuski saa aukolta 200 mottia päivässä hakattua ni hyvä päivä😊
@@Timppa63 no en tiiä, vaihtelee ihan hirveesti tuo tiheys täälläkin päin..
Liperissä katellaan.
Viitasaarelta
Lappeenrannassa. Joku kunnon sekakuorman selvittely ois mielenkiintonen. Niitä nykysin harvemmin kukaan kuvaa.
tosi harvoin tulee yli kolmea lajia kerättyä samaan kuormaan.
iisalmi
Ylöjärvi
Mäntyharju