Intohimona JYP - 7 tarinaa matkasta JYPin kanssa: Jukka Salonkari

Поділитися
Вставка
  • Опубліковано 9 вер 2024
  • JYP-yhteisö kätkee sisälleen elämän mittaisia kohtaamisia ja unohtumattomia tarinoita jyppiläisyydestä sekä intohimoista seuraa kohtaan. JYPin 100-vuotisjuhlakauden ajan pyysimme kannattajia jakamaan heidän ikimuistoisimpia hetkiään ja parhaita muistojaan matkalta JYPin kanssa. Intohimona JYP - 7 tarinaa matkasta JYPin kanssa sanoittaa näitä tarinoita kannattajien itsensä kertomana.
    Jukka Salonkarin JYP-kannattajuus alkoi kasvamaan pian Jyväskylään muuton jälkeen 1980-luvun puolivälin jälkeen. Oulusta Jyväskylään työn perässä saapunut Jukka alkoi yhdessä poikansa kanssa vierailla säännöllisemmin Hippoksen seisomakatsomossa erityisesti 80-90 -luvun taitteessa ja JYP-yhteisö alkoi löytämään vahvemmin sijaa miehen sekä perheen elämässä. Kovaksi Eric Perrin faniksi tunnustautuva Jukka muistaa Ekin tuoneen aikoinaan valtavan sykäyksen uskoa jyväskyläläiseen jääkiekkoon jo 2000-luvun alkupuolella esimerkillisellä periksiantamattomuudella ja taistelutahdolla - aikakaudella, jolloin JYPin menestyksen vuodet odottivat vielä edessäpäin. Kuinka tänä päivänä JYPiä tiiviisti seuraava Jukka suuntaa katseet kirvelevän tappion jälkeen kohti tulevaa?
    Jukka viettää perheineen illan JYPin kutsuvieraina tiistain JYP-Lukko -ottelussa ja pudottaa myös kauden päätösottelun avauskiekon.

КОМЕНТАРІ • 2