+sokkiko1 Niin on ja mikään ei sitä muuksi muuta. Joten moni asia onkin sitten siirtynyt nk. kerta käyttö listalle - eikä sekään aina toimi. Ostin viikko sitten "kerta käyttö" siveltimet ja telan, pieni maalaus työ ja roskiin. Oli siinä ja siinä että sain homman tehdyksi pajassani kun tela alkoi "murenemaan" ja pensselistä lähti - miksi niitä sanoisi - no niitä kuitenkin maalattavan sekaan.
Joskus hyvä ostaa halpaa "karvalakkimallia" että tietää sitten jatkossa mitä ominaisuuksia ettii paremmissa malleissa. Toki riski pettymiseen on aina pienempi kalliimmissa tavaroissa.
Kun halvan ostaa, niin halvan saa.
+sokkiko1 Niin on ja mikään ei sitä muuksi muuta. Joten moni asia onkin sitten siirtynyt nk. kerta käyttö listalle - eikä sekään aina toimi.
Ostin viikko sitten "kerta käyttö" siveltimet ja telan, pieni maalaus työ ja roskiin. Oli siinä ja siinä että sain homman tehdyksi pajassani kun tela alkoi "murenemaan" ja pensselistä lähti - miksi niitä sanoisi - no niitä kuitenkin maalattavan sekaan.
Joskus hyvä ostaa halpaa "karvalakkimallia" että tietää sitten jatkossa mitä ominaisuuksia ettii paremmissa malleissa. Toki riski pettymiseen on aina pienempi kalliimmissa tavaroissa.
Tietää ainakin miten SEN pitäisi toimia - ja tarvitseeko sellaista :)
Joo, niin se on! You get what you pay for!