Ei kannata tällä ohjeella tehdä ikinä! Hieno sukka oli kesken ja vaivalla tehty kuviota ja kaikkea ja sitten tämän ohjeen mukaan aloin kantapäätä tekemään ja hups video jääkin kesken. MISTÄÄN EI LÖYDY JATKOA! Todella ihana sitten purkaa koko vaivalla tehty sukka kun kaikki muut ovat tehneet täysin erilailla ja erimäärällä silmukoita tuon kantalapun. Kiitos aikani tuhlaamisesta sekä turhimmasta opetusvideosta ikinä.
Hei, kiitos kommentistasi! Harmi, ettei sisältö vastannut toiveitasi. Videon otsikon mukaisesti tässä videossa on keskitytty nimenomaan villasukan kantapäähän, eli kantalapun ja kantapohjan neulomiseen, koska se on monelle neulojalle sukan haastavin kohta. Kantapään silmukkamäärä vaihtelee sekä neulomasi koon että käytössä olevan langan vahvuuden mukaan, joten valitettavasti yksi video ei pysty vastaamaan kaikkiin mahdollisiin tarkoituksiin. Toki toivomme, että silmukkamäärästä huolimatta videosta välittyy kantapään neulomisen tekniikka. Hyvää talven jatkoa!
Muuten todella auttava video mutta harmitti kun en ihan ymmärtänyt jo kantapään teonjälkeisiä noukkimis ohjeita ja mitä puikkoa oikein meinattiin puhuessa ykkos, kakkos ja kolmospuikoista.
Huono ohje. Tuosta jäi epäselväksi että jääkö kantasilmukan puikoille enemmän silmukoita vai ei. Ohjeessa sanotaan että poimi 12 silmukkaa mutta pitikö poimiakkin vain 8 kun sielä oli jo ne neljä? Että yhteensä olisi se 12? Olen myös samaa mieltä että työtä olisi voinut näyttää paremmin väleissä.

Olis ollu kiva jos sitä työtä ois näytetty välissä 🙃
Muuten todella auttava video mutta harmitti kun en ihan ymmärtänyt jo kantapään teonjälkeisiä noukkimis ohjeita ja mitä puikkoa oikein meinattiin puhuessa ykkos, kakkos ja kolmospuikoista.
Minä olen kyllä ennen osannut neuloa sukan kantapään, mutta en osaa enää. Mikähän mättää, liekö dementia?
Huono ohje. Tuosta jäi epäselväksi että jääkö kantasilmukan puikoille enemmän silmukoita vai ei. Ohjeessa sanotaan että poimi 12 silmukkaa mutta pitikö poimiakkin vain 8 kun sielä oli jo ne neljä? Että yhteensä olisi se 12? Olen myös samaa mieltä että työtä olisi voinut näyttää paremmin väleissä.
Ei tästä saa mitään tolkkua, kun ei ole kunnolla kuvattu läheltä.