Nähtiinpä nyt sekin, että Riikka Purrakin petti kaikki äänestäjät ja PS tuli jälleen petturi puolue kuten se oli Soinin johdollakin. Riikka Purra on oikein innolla nyt leikkaamassa vähävaraisilta ja työläisiltä ja nyt jo eläkeläisiltäkin
Hmm miten kävikään, riikka ja kumppanit puhuivat paskaa pokkana ja nyt yritetään rajoittaa työntekijöisen verellä ansaittuja oikeuksia. Eikö sua hävetä yhtään kun olet niin naurettavan tyhmä että menit ja äänestit persuja kaikkien varoituksista huolimatta?
Varoitus Suomen kansalle. Älkää lähtekö Ruotsin tielle! Olen asunut täällä 50 vuotta. Vastuuton maahanmuuttopolitiikka on viemässä Ruotsin yhteiskunnan turmioon. Ampumisvälikohtauksia on lähes päivittäin. Poliisin mukaan täällä on yli 40 ongelmalähiötä missä koulut ovat huonoja. Opettajat epäpäteviä. Oppilaat jättävät peruskoulun osaamatta lukea, laskea tai kirjoittaa. Rikollisjengit värväävät heitä riveihinsä. Ruotsalaiset ja suomalaistaustaiset ovat jo aikoja sitten muuttaneet pois näiltä alueilta. Nykyiset asukkaat ovat kotoisin Arabimaista, Aasiasta ja Afrikasta. Täällä on heti leimattu rasistiksi jos on arvostellut maahammuuttoa. Vasta aivan viimeaikoina muutamat muutkin politikot kuin Ruotsidemokraatit ovat uskaltaneet myötää maahanmuuton ja rikollisuuden olevan yhteydessä. toisiinsa. Mitkä puolueet ovat päävastuussa? Ensisijassa vasemmisto, keskusta ja vihreät. Vihreät ovat tälle maalle kaikkein vaarallisin puolue. He tahtovat oikeastaan avata rajat kokonaan ja päästää kaikki vainotut ja vaikeasti sairaat Ruotsiin veronmaksajien huollettavaksi. Te siellä Suomessa harkitkaa tarkkaan ketä äänestätte!
Kyllä, äänestetty on, perussuomalaisia.. Mutta, yksin he eivät voi mitään, he tarvitsevat muutaman puolueen avuksi. Toivottavasti tulee voitto vaaleissa.. 🤗
Ruoan hinta, asuminen, polttoaine,sähkö jne kallista. Suomalainen tuorekurkku maksaa muualla 80 centtiä kg Suomessa kohta 5 EUR kg. Suomalainen ruoka on kallista. Tuottajan pitää ilmaiseksi tuottaa ruokaa eikä itelle jää mitään. Kaupat tekee vain voittoa. Myyjät sai pienen korotuksen. Mutta onko se vieläkään riittävästi? Tuet ja palkat ei nouse samaan tahtiin kun kustannukset. Nyt ollaan leikkaamassa asumistuesta,ansiopäivärahasta ties mistä muut puolueet. Saksasta ollaan ilmoitettu, ettei he eivät pysty ilmasto tavoitteisiin 2030 alkaen vai olikos se 2035. Oli uutisissa.
Järkipuhetta Riikalta! Näinhän todellisuudessa asiat on. Nykyisen jallituksen fokus on aivan jossain muualla kuin suomalaisten asioissa. Tähän on saatava muutos! Siksi ääneni menee ps. 👍
Polttoaineiden ja sähkön tuotanto kulut eivät ole todellisuudessa kallistuneet, mut myyntihinta taas on... Miljaardi voitot fitmoille ja ennetys summina. Koskaan vaalitenteissä ei puhuta siitä, ettei köyhällä ole varaa edes ajokorttiin ja aina selitetään sähkautoista ja niiden "tuista", joilla muka kaikki voisivat ostaa uuden auton. Silti juuri polttoaineet ja tuo sähkö nostavat perus ruan hinnan pilviin... ja tästäkään ei puhuta. Pienitulosilla ei ole vuosikausiin ollut varaa valita mitä syövät vai syövätkö mitään. Tälle pitäs tehdä oikeesti jotain, eli sapuskan hintaa pitää saada alas enemmän kuin se inflaatio on nostanut, nää tuet joita jotku saa ja jotku ei, ei riitä köyhille. Nyky hallitus ei edes puhu tästä vaan väittää, et sossusta saa raja, jota ei kuitenkaan saa, kun "tulot" on muka liian suuret...
@@effexon Suomessa kyllä huomattavasti kalliimmat polttoaineden hinnat mitä Puolassa Mitä jos vailkka päättäjät täällä innoissaan viherkiimaansa ruokkiakseen keräävätkin verot vielä Puolankin puolesta suomalaisilta autoijoita. ⁉️🤭😂😩
Ministeri Tytti Tuppurainen ( sd ) totesi, että ”Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista”. ”Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.” Näin totesi Axel Oxenstierna ennenvanhaan, jo satoja vuosia sitten.
Saatatpa yllättyä, mikäli persut pääsee vallan kahvaan kiinni, mitä toivottavasti ei koskaan tapahdu. Paskapumppu-sipilän rikollis-hallituksessa persut oli iloisesti mukana potkimassa suomalaisia päähän. Poliittisesta kentästä tuskin ketään vähempää kiinnostaa suomalaisten asiat kuin persuja. Ja hupaisa fakta loppuun: Suomeen ei ole koskaan tullut yhtä paljon "matuja", kuin silloin kun persut oli hallituksessa.
Ilmastointoilun takia vähän saastuttava teollisuus poistuu Suomesta tai Euroopasta mikä tarkoittaa sitä, että kohta me ostetaan se sama heikkolaatuisempi tuote paljon saastuttavasta teollisuudesta Kiinasta halvalla+kuljetus. Montako puuta yhtä suomalaista kohden kasvaa harvaan asutussa Suomessa? Nyt jo tällä hetkellä koko EU:n tiukasti suojelluista metsistä on 61% Suomessa!
Italian Pm lupasi kovin ja vakuuttavin sanoin Italian vaaleissa ettei vene pakolaisia oteta enään vastaan näin hän lupasi mutta eilen tuli taas n 1000 pakolaista Italian saarelle. Näin se takki kääntyy kun halutaan päästä valtaan
ME tarvitsemme tuollaista RAUTAROUVAA kuin RIIKKA PURRA.HÄN puhuu asioista rauhallisesti ja puhuu asiaa ,eikä ala huutaa ja kaakattaa kuten tekee nyk.pmHYVÄ PS
Hyvä puhe Riikalta! Pakko kuitenkin mainita energiasta sen verran ette vihreä vety mahdollistaisi monia asioita ja sitä kannattaisi edistää eikä pitää mörkönä. Sen avulla on mahdollista entisestään edistää Suomen omavaraisuutta. Itse ainakin kannatan sitä että voimme itse luoda sähkömme sen sijaan että olemme riippuvaisia öljyn tuottajamaista kuten Venäjästä tai Saudi-Arabiasta. Suomen nykyiset ongelmat eivät johdu vihreän energian tavoittelusta vaan muista paljon typerimmistä päätöksistä. Kun elektrolyysi ja polttokennot kehittyvät, mahdollistaa vihreä vety aika libertaarin off-grid-elämäntavan jossa sähköä on mahdollista tuottaa haja-asutusalueilla itse. Kannattaa perehtyä aiheeseen! Toivon että PS vaalivoiton saatuaan kansallistaisi sähköverkot takaisin julkiseen omistukseen ja huolehtisi ettei muutakaan kriittistä infraa tulla yksityistämään.
Nähtiinpä nyt sekin, että Riikka Purrakin petti kaikki äänestäjät ja PS tuli jälleen petturi puolue kuten se oli Soinin johdollakin. Riikka Purra on oikein innolla nyt leikkaamassa vähävaraisilta ja työläisiltä ja nyt jo eläkeläisiltäkin
Hyvin kuunneltavaa sisältöä ja asia sisältö! Mielenkiintoista nähdä millainen on Perus Suomalaisten muodostama hallitus ja ennenkaikkea sen realipoliittinen toteutus.
900 000 ihmistä elää köyhyysrajalla. 40 vuotta eduskunnassa ollut Ben Z haluaisi vieläkin eduskuntaan, kannattaisiko hänen jo nyt viimeistään antaa muiden yrittää
Ja hallitus ihmettelee: oi voi kuinka tämä on mahdollista että syntyvyys laskee kun ihmiset eivät tule palkallaan toimeen, osa ei pääse kunnolla kiinni työelämään kun ei löydä työtä silti heitä mustamaalataan laiskaksi, ihmiset eivät millään paskaan rahatilanteeseen hanki uusia veronmaksajia? niin ojaan pitäs niitäki tehä ja ojanpohjalla kasvattaa. EI kiitos. Mun lapset eivät ole teidän sätkynukkeja ja jos heidän tulevaisuus tulee olemaan paskempaa kuin minun on parempi ettei he ikinä synnykkään. Hallitus on itse aiheuttanut tämän.
Eihän he tänne lisää suomalaisia haluakaan, vaan rajat auki kaikille muualta maailmasta tuleville. Ei siinä kauaa kestä, kun ovat päässeet tavoitteeseensa ja kantasuomalaiset ovat Suomessa vähemmistönä.
@@TheTigger020604 kyllä. Olisivat sentään pikkuse tarkempia siitä ketä he tänne ottaa. Niiltä pitäisi vaatia jo suomen kulttuurin ja kielen osaamista ennen kun he edes tulevan maahan. Se antaa heillekin jo työkaluja pärjätä uudessa maassa ei siinä ole mitään järkeä että tuodaan massoittain ihmisiä summan mutikassa tänne, hajotetaan perheitä. Kärsimystä ja yksinäisyyttä se vaan aiheuttaa maahanmuuttajissakin. Jos niitä pitää väkisin tänne roudata nii järjestäisivät sen kunnolla eikä vaa mennä soitellen sotaa ja korjaillaan vasta sitte ku ongelmat on paisunu käsiin... hohhoijaa
Nähtiinpä nyt sekin, että Riikka Purrakin petti kaikki äänestäjät ja PS tuli jälleen petturi puolue kuten se oli Soinin johdollakin. Riikka Purra on oikein innolla nyt leikkaamassa vähävaraisilta ja työläisiltä ja nyt jo eläkeläisiltäkin
Nähtiinpä nyt sekin, että Riikka Purrakin petti kaikki äänestäjät ja PS tuli jälleen petturi puolue kuten se oli Soinin johdollakin. Riikka Purra on oikein innolla nyt leikkaamassa vähävaraisilta ja työläisiltä ja nyt jo eläkeläisiltäkin
Tarvitaan ennenkaikkea riippumaton median kertomaan asioista eikä vetämään yhtä linjaa poliitiikojen avuksi. Muiden äänet kuuluviin ois reilua. Media ei ole nyt uskottavaa. Hömppää viherpesuakin vaan.
Minimi toimeentulotuesta ei puhuttukkaan. Taitaa kuitenkin tukien varassa olevien äänestää Vasemmistoa. Lähiössä ei väliä mitä autoilut,sähkölaskut ymm kun sosku hoitaa ne. Ainut merkkaa toi käteen jäävä minimi toimeentulo summa.🙃
Ne kelarahat tulee myös verotuloista jota pienituloisetkin maksaa ,koskahan se huomataan .Ranskassa jo pesidenttikin on tajunnut, että tekemättämitää pärjäävät paremmin ja suomessahan keskituloisetkin jo ovat tiukilla.
ei ole suomeen syntynyt yhtäkään merkittävää yritystä 20 vuoteen ja se on äärimmäisen surullista. Tuskin syntyy mitään merkittävää yritystoimintaa yritystä jolla olisi oikea vietituote jota haluttaisiin ostaa ulkomailta sellaista ei vain saada synnytettyä kun ne ihmiset jotka voisivat siihen kyetä eivät sitä ainakaan suomeen perusta riskin ja sen tähden että muualla mahdollisuus menestymiseen on parempi. Jos suomeen syntyy jokin järkevä yritys jolla olisi idea vientituote ja teollisuutta suomessa niin se myydään pois ja hävitetään tavalla tai toisella, perintövero pitäisi lopettaa jo pelkästään siksi että yrittäjä suvut voivat jatkaa polvesta toiseen ilman että valtio tuhoaa ne.
"Olisikin tärkeää panostaa siihen, että työnteon olosuhteita kehitettäisiin ja myös houkuttelevuutta palata takaisin hoitoalalle parannettaisiin. Tein ministerille kirjallisen kysymyksen, mihin toimenpiteisiin aiotaan pikaisesti ryhtyä, jotta henkilökuntamäärä saadaan hoitoalalla pidettyä riittävänä ja mitä projekteja aiotaan käynnistää hoitoalan houkuttelevuuden parantamiseksi ja hoitoalalta lähteneen henkilöstön motivoimiseksi palata takaisin hoitoalalle." Kansanedustaja Minna Reijonen
Tehkää musiikkia, jonka kuuntelemisesta ihmiset ovat valmiita maksamaan? Miksi sitä verovaroilla pitäisikään rahoittaa? Suomessa on aina syntynyt kulttuuria, vaikkei sitä valtio olisikaan ollut tukemassa.
Kiitos, Riikka hyvästä vaalityöstä!
Kiitos Riikka järkipuheesta!
Nähtiinpä nyt sekin, että Riikka Purrakin petti kaikki äänestäjät ja PS tuli jälleen petturi puolue kuten se oli Soinin johdollakin.
Riikka Purra on oikein innolla nyt leikkaamassa vähävaraisilta ja työläisiltä ja nyt jo eläkeläisiltäkin
Valehteleva ahne ämmä.
ua-cam.com/video/AE8lh1rE5No/v-deo.htmlfeature=shared
Riikka on selkeä puhuja! 👍💪
🙏Riikalle🙏
Riikka ❤️🌹
Riikka on paras!
Niin missä? Valehtelussa?
Järkipuhetta, kirkkaita, selkeitä ajatuksia siitä, mille tielle Suomen ovat vasen-vihreät vieneet kepun kyykkiessä hallituskiimassaan!
Kepu valtionhoitajapuolue aina tarvittu hallitukseen toisin kuin persut ketkä eivät hallitukseen edes lähde
Hmm miten kävikään, riikka ja kumppanit puhuivat paskaa pokkana ja nyt yritetään rajoittaa työntekijöisen verellä ansaittuja oikeuksia. Eikö sua hävetä yhtään kun olet niin naurettavan tyhmä että menit ja äänestit persuja kaikkien varoituksista huolimatta?
Hyvä Purra ! Hyvä Persut
Hyvä ja ytimekäs puhe!
Hyvä Riikka.
Finland first. Go Perus!
Voiko enään selvemmin sanoa totuutta
👍👍🇫🇮
Varoitus Suomen kansalle.
Älkää lähtekö Ruotsin tielle!
Olen asunut täällä 50 vuotta.
Vastuuton maahanmuuttopolitiikka on viemässä Ruotsin yhteiskunnan turmioon. Ampumisvälikohtauksia on lähes päivittäin. Poliisin mukaan täällä on yli 40 ongelmalähiötä missä koulut
ovat huonoja. Opettajat epäpäteviä.
Oppilaat jättävät peruskoulun osaamatta lukea, laskea tai kirjoittaa.
Rikollisjengit värväävät heitä riveihinsä.
Ruotsalaiset ja suomalaistaustaiset ovat
jo aikoja sitten muuttaneet pois näiltä
alueilta. Nykyiset asukkaat ovat kotoisin Arabimaista, Aasiasta ja Afrikasta.
Täällä on heti leimattu rasistiksi jos
on arvostellut maahammuuttoa.
Vasta aivan viimeaikoina muutamat muutkin politikot kuin Ruotsidemokraatit
ovat uskaltaneet myötää maahanmuuton
ja rikollisuuden olevan yhteydessä. toisiinsa.
Mitkä puolueet ovat päävastuussa?
Ensisijassa vasemmisto, keskusta ja vihreät. Vihreät ovat tälle maalle kaikkein vaarallisin puolue.
He tahtovat oikeastaan avata rajat kokonaan ja päästää kaikki vainotut ja vaikeasti sairaat Ruotsiin veronmaksajien huollettavaksi.
Te siellä Suomessa harkitkaa tarkkaan
ketä äänestätte!
Kyllä, äänestetty on, perussuomalaisia.. Mutta, yksin he eivät voi mitään, he tarvitsevat muutaman puolueen avuksi. Toivottavasti tulee voitto vaaleissa.. 🤗
Hei hei hei äläs nyt, rikollisille voi tulla paha mieli kun puhut noin rumasti.
Savolaisessa peräkylässä asut. Älä valehtele.
Ruoan hinta, asuminen, polttoaine,sähkö jne kallista. Suomalainen tuorekurkku maksaa muualla 80 centtiä kg Suomessa kohta 5 EUR kg. Suomalainen ruoka on kallista. Tuottajan pitää ilmaiseksi tuottaa ruokaa eikä itelle jää mitään. Kaupat tekee vain voittoa. Myyjät sai pienen korotuksen. Mutta onko se vieläkään riittävästi? Tuet ja palkat ei nouse samaan tahtiin kun kustannukset. Nyt ollaan leikkaamassa asumistuesta,ansiopäivärahasta ties mistä muut puolueet. Saksasta ollaan ilmoitettu, ettei he eivät pysty ilmasto tavoitteisiin 2030 alkaen vai olikos se 2035. Oli uutisissa.
"Koko kylän kauppa ja saatanalliset hinnat!!!"
Suomen suurin maataloustukipotti meni muuten kurkuntuottajalle Närpiöön. Tosin ei myy suomeen vaan menee suoraan puolaan kurkut 😂
Ympäristöjärjestöt ovat kumman hiljaa niistä ympäristötuhoista, jotka syntyivät kaasuputkien tuhoutuessa Itämerellä$
Järkipuhetta Riikalta! Näinhän todellisuudessa asiat on. Nykyisen jallituksen fokus on aivan jossain muualla kuin suomalaisten asioissa. Tähän on saatava muutos! Siksi ääneni menee ps. 👍
Meni jo meidän perheen äänet Lululle.
kai tajuat että poliitikot jauhavat paskaa niin kauan kun oma säästöpossu täynn. virkamafia ei välitä suursyömäreistä
Tänään ensimmäistä kertaa elämässäni kävin äänestämässä ja persuille se meni, eikä kaduta yhtään!
👍❤🇫🇮
hyvä! sama täällä.
Mahtavaa 🎉
Polttoaineiden ja sähkön tuotanto kulut eivät ole todellisuudessa kallistuneet, mut myyntihinta taas on... Miljaardi voitot fitmoille ja ennetys summina. Koskaan vaalitenteissä ei puhuta siitä, ettei köyhällä ole varaa edes ajokorttiin ja aina selitetään sähkautoista ja niiden "tuista", joilla muka kaikki voisivat ostaa uuden auton. Silti juuri polttoaineet ja tuo sähkö nostavat perus ruan hinnan pilviin... ja tästäkään ei puhuta. Pienitulosilla ei ole vuosikausiin ollut varaa valita mitä syövät vai syövätkö mitään. Tälle pitäs tehdä oikeesti jotain, eli sapuskan hintaa pitää saada alas enemmän kuin se inflaatio on nostanut, nää tuet joita jotku saa ja jotku ei, ei riitä köyhille. Nyky hallitus ei edes puhu tästä vaan väittää, et sossusta saa raja, jota ei kuitenkaan saa, kun "tulot" on muka liian suuret...
@@effexon
Suomessa kyllä huomattavasti kalliimmat polttoaineden
hinnat mitä Puolassa
Mitä jos vailkka päättäjät täällä innoissaan viherkiimaansa ruokkiakseen keräävätkin verot vielä Puolankin puolesta suomalaisilta autoijoita. ⁉️🤭😂😩
Ministeri Tytti Tuppurainen ( sd ) totesi, että ”Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista”.
”Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.” Näin totesi Axel Oxenstierna ennenvanhaan, jo satoja vuosia sitten.
Kyllähän nyt Suomen pitää olla se mallioppilas, joka hoitaa ryhmätöissä niiden muidenkin hommat ja hymyilee vaan.
Jakoja tälle.
Nauttikaa tieliikenteen päästökaupasta, ja nousevasta jakeluvelvoitteesta. Bensan hinta +50c. Onneksi demarit lupasivat kaikille sähköautot.
Kaikki kallistuu, ostovoima heikkenee. Nyt on alkanut lakkoilut.....ja kohta on vuorossa...
Arvaako kukaan mikä aina alkaa näin?
Perussuomalaiset on paras ei turhia lupauksia vaan faktaa ja aidosti suomalaisen puolella
Saatatpa yllättyä, mikäli persut pääsee vallan kahvaan kiinni, mitä toivottavasti ei koskaan tapahdu. Paskapumppu-sipilän rikollis-hallituksessa persut oli iloisesti mukana potkimassa suomalaisia päähän. Poliittisesta kentästä tuskin ketään vähempää kiinnostaa suomalaisten asiat kuin persuja. Ja hupaisa fakta loppuun: Suomeen ei ole koskaan tullut yhtä paljon "matuja", kuin silloin kun persut oli hallituksessa.
Ilmastointoilun takia vähän saastuttava teollisuus poistuu Suomesta tai Euroopasta mikä tarkoittaa sitä, että kohta me ostetaan se sama heikkolaatuisempi tuote paljon saastuttavasta teollisuudesta Kiinasta halvalla+kuljetus. Montako puuta yhtä suomalaista kohden kasvaa harvaan asutussa Suomessa? Nyt jo tällä hetkellä koko EU:n tiukasti suojelluista metsistä on 61% Suomessa!
Kokoomuksen tavoitteet koti, kirkko ja isänmaa. Vähempiosasille hautausmaa.😢
❤🇫🇮❤🇫🇮
Italian Pm lupasi kovin ja vakuuttavin sanoin Italian vaaleissa ettei vene pakolaisia oteta enään vastaan näin hän lupasi mutta eilen tuli taas n 1000 pakolaista Italian saarelle. Näin se takki kääntyy kun halutaan päästä valtaan
Voi kun te ryssät ette saa edes lukuja oikein.
Ei kai sitä demokratiassa voikaan kaikkia lupauksia pitääkään.
ME tarvitsemme tuollaista RAUTAROUVAA kuin RIIKKA PURRA.HÄN puhuu asioista rauhallisesti ja puhuu asiaa ,eikä ala huutaa ja kaakattaa kuten tekee nyk.pmHYVÄ PS
Hyvä puhe Riikalta!
Pakko kuitenkin mainita energiasta sen verran ette vihreä vety mahdollistaisi monia asioita ja sitä kannattaisi edistää eikä pitää mörkönä. Sen avulla on mahdollista entisestään edistää Suomen omavaraisuutta. Itse ainakin kannatan sitä että voimme itse luoda sähkömme sen sijaan että olemme riippuvaisia öljyn tuottajamaista kuten Venäjästä tai Saudi-Arabiasta. Suomen nykyiset ongelmat eivät johdu vihreän energian tavoittelusta vaan muista paljon typerimmistä päätöksistä. Kun elektrolyysi ja polttokennot kehittyvät, mahdollistaa vihreä vety aika libertaarin off-grid-elämäntavan jossa sähköä on mahdollista tuottaa haja-asutusalueilla itse. Kannattaa perehtyä aiheeseen!
Toivon että PS vaalivoiton saatuaan kansallistaisi sähköverkot takaisin julkiseen omistukseen ja huolehtisi ettei muutakaan kriittistä infraa tulla yksityistämään.
Nähtiinpä nyt sekin, että Riikka Purrakin petti kaikki äänestäjät ja PS tuli jälleen petturi puolue kuten se oli Soinin johdollakin.
Riikka Purra on oikein innolla nyt leikkaamassa vähävaraisilta ja työläisiltä ja nyt jo eläkeläisiltäkin
Hyvin kuunneltavaa sisältöä ja asia sisältö! Mielenkiintoista nähdä millainen on Perus Suomalaisten muodostama hallitus ja ennenkaikkea sen realipoliittinen toteutus.
900 000 ihmistä elää köyhyysrajalla. 40 vuotta eduskunnassa ollut Ben Z haluaisi vieläkin eduskuntaan, kannattaisiko hänen jo nyt viimeistään antaa muiden yrittää
Ja vuoden huonoiten ajoitetun kommentin palkinto menee...
Saavathan kaikki muutkin yrittää. Demokratiassa kuka vain voi pyrkiä ehdolle.
Persut pääministeripuolueeksi niin saadaan suomi kuntoon ja paperittomat rikolliset ulos maasta ja tehdään järkevää maahanmuuttopolitiikkaa.
Ja hallitus ihmettelee: oi voi kuinka tämä on mahdollista että syntyvyys laskee kun ihmiset eivät tule palkallaan toimeen, osa ei pääse kunnolla kiinni työelämään kun ei löydä työtä silti heitä mustamaalataan laiskaksi, ihmiset eivät millään paskaan rahatilanteeseen hanki uusia veronmaksajia?
niin ojaan pitäs niitäki tehä ja ojanpohjalla kasvattaa. EI kiitos. Mun lapset eivät ole teidän sätkynukkeja ja jos heidän tulevaisuus tulee olemaan paskempaa kuin minun on parempi ettei he ikinä synnykkään. Hallitus on itse aiheuttanut tämän.
Eihän he tänne lisää suomalaisia haluakaan, vaan rajat auki kaikille muualta maailmasta tuleville. Ei siinä kauaa kestä, kun ovat päässeet tavoitteeseensa ja kantasuomalaiset ovat Suomessa vähemmistönä.
@@TheTigger020604 kyllä. Olisivat sentään pikkuse tarkempia siitä ketä he tänne ottaa. Niiltä pitäisi vaatia jo suomen kulttuurin ja kielen osaamista ennen kun he edes tulevan maahan. Se antaa heillekin jo työkaluja pärjätä uudessa maassa ei siinä ole mitään järkeä että tuodaan massoittain ihmisiä summan mutikassa tänne, hajotetaan perheitä. Kärsimystä ja yksinäisyyttä se vaan aiheuttaa maahanmuuttajissakin. Jos niitä pitää väkisin tänne roudata nii järjestäisivät sen kunnolla eikä vaa mennä soitellen sotaa ja korjaillaan vasta sitte ku ongelmat on paisunu käsiin... hohhoijaa
Oikea sukunimi hänellä ainakin on.
kiitos 2023🙏
Nähtiinpä nyt sekin, että Riikka Purrakin petti kaikki äänestäjät ja PS tuli jälleen petturi puolue kuten se oli Soinin johdollakin.
Riikka Purra on oikein innolla nyt leikkaamassa vähävaraisilta ja työläisiltä ja nyt jo eläkeläisiltäkin
Valetta

😂😂😂
Aitoa perus sontaa, saksikäsi, rahat on loppu😂😂😂.
ua-cam.com/users/shortsAE8lh1rE5No?feature=shared
Mutta voiko hallitusta syyttää rasistikortin käytöstä? Sillä eihän niillä mitään muuta ole.
Onkohan moni maahanmuuttaja valittanut kun rahat ei riitä ? 4676
Tarvitaan ennenkaikkea riippumaton median kertomaan asioista eikä vetämään yhtä linjaa poliitiikojen avuksi. Muiden äänet kuuluviin ois reilua. Media ei ole nyt uskottavaa. Hömppää viherpesuakin vaan.
Minimi toimeentulotuesta ei puhuttukkaan. Taitaa kuitenkin tukien varassa olevien äänestää Vasemmistoa. Lähiössä ei väliä mitä autoilut,sähkölaskut ymm kun sosku hoitaa ne. Ainut merkkaa toi käteen jäävä minimi toimeentulo summa.🙃
Ne kelarahat tulee myös verotuloista jota pienituloisetkin maksaa ,koskahan se huomataan .Ranskassa jo pesidenttikin on tajunnut, että tekemättämitää pärjäävät paremmin ja suomessahan keskituloisetkin jo ovat tiukilla.
@@jorejahtis8833 Jep. Voisi olla EU maksujen tarkastuksen paikka, kun nythän tilanne muuttunut. Rahavirtaa välillä tännekin päin. 😎
Hei me joudutaan kohta kadulle asumaan eikö olekkin ihanaa
Riikka purra, Halla-aho niellä
Menkää, menkää. Menkää töihin!
ei ole suomeen syntynyt yhtäkään merkittävää yritystä 20 vuoteen ja se on äärimmäisen surullista. Tuskin syntyy mitään merkittävää yritystoimintaa yritystä jolla olisi oikea vietituote jota haluttaisiin ostaa ulkomailta sellaista ei vain saada synnytettyä kun ne ihmiset jotka voisivat siihen kyetä eivät sitä ainakaan suomeen perusta riskin ja sen tähden että muualla mahdollisuus menestymiseen on parempi. Jos suomeen syntyy jokin järkevä yritys jolla olisi idea vientituote ja teollisuutta suomessa niin se myydään pois ja hävitetään tavalla tai toisella, perintövero pitäisi lopettaa jo pelkästään siksi että yrittäjä suvut voivat jatkaa polvesta toiseen ilman että valtio tuhoaa ne.
Ylikuolleisuus Suomessa n 13 000 ihmistä. V 2020 ei ollut ylikuolleisuutta ja ei ollut piikkejäkään...
Raha ei auta haudassa,edes purraa.
Sanoi me ei voida vaikuttaa kaikkeen, Suomi vaikuttaa kaikkeen omaan jos erotaan EU tunkiosta, siitä erosta ei Riikka puhu.
Riikka puhuu sontaa, miksi leikkasitte hoitajilta?
"Olisikin tärkeää panostaa siihen, että työnteon olosuhteita kehitettäisiin ja myös houkuttelevuutta palata takaisin hoitoalalle parannettaisiin. Tein ministerille kirjallisen kysymyksen, mihin toimenpiteisiin aiotaan pikaisesti ryhtyä, jotta henkilökuntamäärä saadaan hoitoalalla pidettyä riittävänä ja mitä projekteja aiotaan käynnistää hoitoalan houkuttelevuuden parantamiseksi ja hoitoalalta lähteneen henkilöstön motivoimiseksi palata takaisin hoitoalalle." Kansanedustaja Minna Reijonen
Katso tilastokeskuksen köyhyystilasto. 900 000 alle sen
Kuka haluaa yrittää selventää meille musiikin ammattilaisille Riikan "leikataan kulttuurista" -heitosta, sekä kaikkia, jotka toimii kulttuurialalla?
Muut puolueet ja mediat ovat vääristelleet Riikan sanoja. Olihan se odotettukin..

Miks ei
Hyvä Riikka.
👍👍🇫🇮