Olen kolumbialainen teini-ikäinen, rakastunut suomalaiseen kulttuuriin, rakastan kaikkea Suomea, olen oppinut osan sen kielestä, erittäin kauniin kielen ja sen musiikki on vaikuttavaa, epäilemättä tämä kappale on suosikkini nyt, vaikka en tietävät sen. ymmärrä sitä ollenkaan. Se muistuttaa minua latinalaisesta reggaetonista.
Olin Kuopiorockissa kattomassa Tuuren keikkaa lauantaina! Mä tanssin tän musiikkivideon koreografian ja basisti huomasi sen mun tanssin ja lopussa sain lentopusun! Mä en ole vieläkään toipunut siitä
Vatsan pohjassa perhonen, Hevonen ja tuhatjalkainen. Tulin eteesi väristen, Sellaista lempi on Alku yski ja sylityksiin Hei me jäätymä olin yksin, Pakahduksista pettymyksiin, Sellaista lempi on Kä tuli aaveiden kaupungissa, Kunnat piti sen liitoksissa, Onko mun toivoni sammuksissa, Missä mun lempi on Nyt olen uuden risteyksen eessä, Sänki poskella itken reessä, Ei ristin sielua liikenteessä, Missä mun lempi on Jos sä tykkäät nii lähekkö baariin, Tämä kylä on kun autiosaari, Mä oon sun perjantai ja maanantai, Missään ei kettää, lähekkö silti Tänä yönä meillon ankkurit irti, Mä oon sun perjantai ja maanantai Sydän verellä naimisiin, Naama edellä asfalttiin, Kamat autoon ja helvettiin, Sellaista lempi on Kun kulta lakkasi ulvomasta, Tähdet tippuivat syliini vasta, On aika luopua haarniskasta, Sellaista lempi on Jos sä tykkäät nii lähekkö baariin, Tämä kylä on kun autiosaari, Mä oon sun perjantai ja maanantai, Missään ei kettää, lähekkö silti Tänä yönä meillon ankkurit irti, Mä oon sun perjantai ja maanantai Jos sä tykkäät nii lähekkö baariin, Tämä kylä on kun autiosaari, Mä oon sun perjantai ja maanantai, Missään ei oo kettää, lähekkö silti Tänä yönä meillon ankkurit irti, Mä oon sun perjantai ja maanantai Jos sä tykkäät lähekkö baariin, Tämä kylä on kun autiosaari, Mä oon sun perjantai ja maanantai, Missään ei oo kettää, lähekkö silti Tänä yönä meillon ankkurit irti, Mä oon sun perjantai ja maanantai Lauluntekijät: kilpeläinen
Vatsan pohjassa perhonen, hevonen ja tuhatjalkainen. Tulin eteesi väristen, sellaista lempi on. Alku yski ja sylityksin, ei me jääty, mä olin yksin, pakahduksista pettymyksiin, sellaista lempi on. Käy tuuli aaveiden kaupungissa, kunnat nitisee liitoksissa, onko mun toivoni sammuksissa, missä mun lempi on. Nyt olen uuden risteyksen eessä, sänki poskella itken reessä, ei ristin sielua liikenteessä, missä mun lempi on. Jos sä tykkäät, ni lähetkö baariin, tämä kylä on kuin autiosaari, mä oon sun perjantai ja maanantai. Missään ei kettään, lähekkö silti, tänä yönä meil on ankkurit irti, mä oon sun perjantai ja maanantai. Sydän verellä naimisiin, naama edellä asfalttiin, kamat autoon ja helvettiin, sellaista lempi on. Kun kulta lakkasi ulvomasta, tähdet tippuivat syliini vasta, on aika luopua haarniskasta, sellaista lempi on. Jos sä tykkäät, ni lähetkö baariin, tämä kylä on kuin autiosaari, mä oon sun perjantai ja maanantai. Missään ei kettään, lähekkö silti, tänä yönä meil on ankkurit irti, mä oon sun perjantai ja maanantai. Jos sä tykkäät, ni lähetkö baariin, tämä kylä on kuin autiosaari, mä oon sun perjantai ja maanantai. Missään ei oo kettään, lähekkö silti, tänä yönä meil on ankkurit irti, mä oon sun perjantai ja maanantai. Jos sä tykkäät, ni lähetkö baariin, tämä kylä on kuin autiosaari, mä oon sun perjantai ja maanantai. Missään ei kettään, lähekkö silti, tänä yönä meil on ankkurit irti, mä oon sun perjantai ja maanant
Tän parempaa ja osuvampaa biisiä ei löydy...elämän tilanne ku sattui kohdalleen silloin kun tää biisi alkoi soida radioista..olen vieläkin myyty aina kun tää kuuluu...en kyllästy..enää puuttuu että pääsisin livenä tän näkeen....
Tuure,mä olin töissä tossa selkäs takana olevassa parturissa,Venlassa &vilhossa parti kertaa käytiin.Esa Tikkaanen yritti saada mut terassille 1990 =D Hassua,piti lähtee oman kihlatun kannsa POHOJAMMAALLE..ni ei voinu jäärä siihen höpisee jonku random tyytpin kaa.Auvan ihanaa musiikkia teeet,ja non stop kuuntelen!
Vahingossa teki erinomaisen biisin. Sanon vanhana ukkona, että yksi parhaimmista 90-luvun jälkeen tehdyistä rummutuksista. Suorastaan erinomainen keitos.
Tuure täällä sun lempi on lähen baarin sun kanssa 🤩😍 tykkään sun biiseistä kun niissä on ihanat sanat ja tässä biisissä mä olen yksinäinen koko ajan joten lähen baariin et saan ystävän Perj, ja Maanantai 🤩😍👍👏💕😆💜
Olen kolumbialainen teini-ikäinen, rakastunut suomalaiseen kulttuuriin, rakastan kaikkea Suomea, olen oppinut osan sen kielestä, erittäin kauniin kielen ja sen musiikki on vaikuttavaa, epäilemättä tämä kappale on suosikkini nyt, vaikka en tietävät sen. ymmärrä sitä ollenkaan. Se muistuttaa minua latinalaisesta reggaetonista.
👍
😀😀😀
👍
Hienosti osaat suomea, terveiset täältä Pohjolasta sinne valtamerten taakse!
@@arttunieminen ок
Parasta Tuurea ja Kaihon karavaanejaTykkään heti lähteä kanssanne baariin ja kaikki arkkurit ois irti❤
Olin Kuopiorockissa kattomassa Tuuren keikkaa lauantaina! Mä tanssin tän musiikkivideon koreografian ja basisti huomasi sen mun tanssin ja lopussa sain lentopusun! Mä en ole vieläkään toipunut siitä
❤💋koitahan toipua💋
Tätä kappalesta tulee aina hyvälle mielelle, on niin hyvä meininki. Kiitos tTuure!
Olen itkenyt koko päivän ja nyt nauran kun kuuntelin tämän
Aivan saatanan jäätävät ja hyvät sanat. Kertoo hyvin elämästä.
Me encanta! Saludos a Finlandia desde la América Latina! :)
I really want to hear a Latino version of this song..
Opettele suomee :D
@@JIMIXC melko turha kieli ja vaikee myös. Miksi siis oppia?
@@jokutyyppi4226 totta, englanti on parempi
@@jussi958 på på Pastordol9
Great song!!! Love from Turkey🇫🇮🇹🇷
I hope to u all the best🇹🇷❤️🙏🏼
Vatsan pohjassa perhonen,
Hevonen ja tuhatjalkainen.
Tulin eteesi väristen,
Sellaista lempi on
Alku yski ja sylityksiin
Hei me jäätymä olin yksin,
Pakahduksista pettymyksiin,
Sellaista lempi on
Kä tuli aaveiden kaupungissa,
Kunnat piti sen liitoksissa,
Onko mun toivoni sammuksissa,
Missä mun lempi on
Nyt olen uuden risteyksen eessä,
Sänki poskella itken reessä,
Ei ristin sielua liikenteessä,
Missä mun lempi on
Jos sä tykkäät nii lähekkö baariin,
Tämä kylä on kun autiosaari,
Mä oon sun perjantai ja maanantai,
Missään ei kettää, lähekkö silti
Tänä yönä meillon ankkurit irti,
Mä oon sun perjantai ja maanantai
Sydän verellä naimisiin,
Naama edellä asfalttiin,
Kamat autoon ja helvettiin,
Sellaista lempi on
Kun kulta lakkasi ulvomasta,
Tähdet tippuivat syliini vasta,
On aika luopua haarniskasta,
Sellaista lempi on
Jos sä tykkäät nii lähekkö baariin,
Tämä kylä on kun autiosaari,
Mä oon sun perjantai ja maanantai,
Missään ei kettää, lähekkö silti
Tänä yönä meillon ankkurit irti,
Mä oon sun perjantai ja maanantai
Jos sä tykkäät nii lähekkö baariin,
Tämä kylä on kun autiosaari,
Mä oon sun perjantai ja maanantai,
Missään ei oo kettää, lähekkö silti
Tänä yönä meillon ankkurit irti,
Mä oon sun perjantai ja maanantai
Jos sä tykkäät lähekkö baariin,
Tämä kylä on kun autiosaari,
Mä oon sun perjantai ja maanantai,
Missään ei oo kettää, lähekkö silti
Tänä yönä meillon ankkurit irti,
Mä oon sun perjantai ja maanantai
Lauluntekijät: kilpeläinen
I have no idea what they are singing but the song is so addictive and their dances are just amusing to watch
Something about sex and meeting someone I gather :)
Tää piisi soi mulla koko ajan,mitä mä teen. Hyvä Tuure ja Kaihon Karavaani!!
Kesän 2016 hitti! Ihan ehottomasti! Kiitos teitille!
Tuure on kyllä ihan ykkönen ,orkesteri fantastinen.8 vuotias pojantyttäreni kertakaikkiaan ihannoi tätä.
Ihan vitun hyvä biisi ❤❤
Tätä soitetaan jo tanssipaikoillakin..hienoa! Tämä saa hyvälle tuulelle.
Found this because of Marko in masked singer.... Greetings from Holland!
Greetings from Holland right back!
Tuurella on todella mahtava meininki tässä kappaleessa. Tulee eräs Kaupunki mieleen tästä laulusta.
Ihanaa oli kuula tää eilen livenä tykkimäellä 😘🔥🥰kiitos Tuure kun tulit esiintyy tykkimäelle 🥰
Cumbia de Finlandia para el mundo :) muy buena la canción chicos!
Tässä oikeen hyvän mielen biisi🤗
Hyvä fiilis ja erikoinen. Olet muuttanut käsitystä näistä biiseistä. Hyvä juttu❤
Komea nuori mies! Ihana kappale. Laittaa tälläisen vanhan akankin tanssimaan! Much love, paljon rakkautta.
Amiksen ekalla 2.mun hyvää ystävää tykkäsi tästä todella paljon
Tämä saa hymyn huulille, ihana ♥
Tykkään kuunnella Tuure Kilpeläisen musiikkia koska hän on niin Ihana!!
the slightly breaking voice at 2:21 is just brilliant
Tällanen musiikki palauttaa uskoa kotimaiseen tuotantoon. Tehkää tällä tyylillä lisää, persoonallista ja hemmetin iskevää.
Olen samaa mieltä, tälläinen menevä musiikki aina iskee luihin ja ytimiin.
A
Tottakai täähä upeaa kansainvälistymistä lattari rytmi toimii aina ✌️😁
@@jounimanninen9467 w
Hector lumi teki enkelin eteiseen
Aivan mahtava biisi!
Tätä tanssitaan tänä kesänä!
Hyvin hieno laulun tulkitsija.kerra aidosti nähnyt.oli hien mies
Que gonorrea, Melodía Latina
se on kuulkaas bängeri.
Toimii edelleen . Yksi parhaimmista kotimaisista kappaleista joka pistää liikkumaan 💃🏻💃🏻💃🏻💃🏻🙏🏻
Hyvä kappale tää Autiosaari Tuure Kilpeläinen!❤️♥️💞😍👍👍
I really like this song 💙
I'm from el salvador..we listen to cumbias in el salvador.. now I live in helsinki. I like this song
Tosi hyvä😍
2016 hitti👌😘
Ihanan pirteä❤️🙂
Kiitos teille❤️
Mahtava❤️
Tätä tanssitaan koko kesä😄
Jee
Aiwan tajuton biisi. Osuu ja uppoaa. Näitä lisää. Ostan levyt mielelläni kun Tuuren jengilläkin on perjantai ja maanantai.
Keep up, Tuure!
Vatsan pohjassa perhonen,
hevonen ja tuhatjalkainen.
Tulin eteesi väristen,
sellaista lempi on.
Alku yski ja sylityksin,
ei me jääty, mä olin yksin,
pakahduksista pettymyksiin,
sellaista lempi on.
Käy tuuli aaveiden kaupungissa,
kunnat nitisee liitoksissa,
onko mun toivoni sammuksissa,
missä mun lempi on.
Nyt olen uuden risteyksen eessä,
sänki poskella itken reessä,
ei ristin sielua liikenteessä,
missä mun lempi on.
Jos sä tykkäät, ni lähetkö baariin,
tämä kylä on kuin autiosaari,
mä oon sun perjantai ja maanantai.
Missään ei kettään, lähekkö silti,
tänä yönä meil on ankkurit irti,
mä oon sun perjantai ja maanantai.
Sydän verellä naimisiin,
naama edellä asfalttiin,
kamat autoon ja helvettiin,
sellaista lempi on.
Kun kulta lakkasi ulvomasta,
tähdet tippuivat syliini vasta,
on aika luopua haarniskasta,
sellaista lempi on.
Jos sä tykkäät, ni lähetkö baariin,
tämä kylä on kuin autiosaari,
mä oon sun perjantai ja maanantai.
Missään ei kettään, lähekkö silti,
tänä yönä meil on ankkurit irti,
mä oon sun perjantai ja maanantai.
Jos sä tykkäät, ni lähetkö baariin,
tämä kylä on kuin autiosaari,
mä oon sun perjantai ja maanantai.
Missään ei oo kettään, lähekkö silti, tänä yönä meil on ankkurit irti,
mä oon sun perjantai ja maanantai.
Jos sä tykkäät, ni lähetkö baariin,
tämä kylä on kuin autiosaari,
mä oon sun perjantai ja maanantai.
Missään ei kettään, lähekkö silti,
tänä yönä meil on ankkurit irti,
mä oon sun perjantai ja maanant
Kiitos sanoista, tämä on niin ihana biisi.
Mun kissan nimi o Lempi 😂😂😂
Kiitos sanoista klaus kauker
@@iidakuorilehto4385 ooooo uuuuuu
Klaus Kauker jee
Me encanta.... :D Tengo que irme a Finlandia pa sentirme tropical.
Aivan mahtava biisi!!!!
Muistan sun kanat ja kaiken muun rakastan sua aina... Ikävä❤❤❤
Sanat... nuo parhaat, en sanois et varmaa et aina darraat. "Mä oon sun perjantai ja maanantai"! Cheers...
Tuure minä lähden baarin sun kanssa rakastan sua ja sun upeita biisejäsi ja laulu ääntäsi 😍🤩👍👏💜💖🙏🙋♀️
Pidän suunnattomasti Autiosaaresta. Ja tämä tanssi saa väsyneet silmätkin nauramaan positiivisesti
I like this song 🇫🇮❤️
Tän parempaa ja osuvampaa biisiä ei löydy...elämän tilanne ku sattui kohdalleen silloin kun tää biisi alkoi soida radioista..olen vieläkin myyty aina kun tää kuuluu...en kyllästy..enää puuttuu että pääsisin livenä tän näkeen....
Aina vaan yhtä hyvä! Rytmi, stadi, sanat ja tanssi!
Tää biisi on kyllä kunnon hiti 😍
Hyvä kappale ja koreografia tajunnan räjäyttäjä. Ihan älyttömän hyvä porukka 😂♥️💙💙💙💎💎💎⭐
Hlfjgjg
Katson vielä tämän videon ja menen nukkumaan, hyvää yötä rakas laurini❤❤❤🥰🥰🥰😍😍😍🤩🤩🤩😘😘😘
Olen teini-ikäinen nainen kolumbiasta ja rakastan suomalainen kulttuuri ja tämä biisi!
Sä oot mun parhain laulaja ❤
Argentiinalainen cumbiaa Suomessa. Mahtavaa!
piristää mieltä kummasti tämmönen. toivottavasto tuure tämmöstä enenmän
Aivan mahtava! Ja toi videon tanssi on ihana en kestä 😍😍😍😍
Me encanta!!!
hyvät sanat ja hyvä biisi muutenkin.
Guru
Ihan pakko kuunnella ukko katsoo lätkää,ihan paras piisi ihanaa Tuure!!
Tanssikohdat on mun suosikkeja, tää saa mut vaan joka kerta hymyilemään.
Anniina Söderberg sä oot tosi kaunis
aivan niin hyvänen aika loistava biisi :)
Niin ihana Tuure ja bändi....
Kuuntelimme sitä suomen tunneilla professori Joonaksen kanssa, se on erittäin hyvä!
mökillä tämä radiosta ❤
Tuure,mä olin töissä tossa selkäs takana olevassa parturissa,Venlassa &vilhossa parti kertaa käytiin.Esa Tikkaanen yritti saada mut terassille 1990 =D Hassua,piti lähtee oman kihlatun kannsa POHOJAMMAALLE..ni ei voinu jäärä siihen höpisee jonku random tyytpin kaa.Auvan ihanaa musiikkia teeet,ja non stop kuuntelen!
Tanssi on niin hyvää!!!, bien chicos!
Me ancanta... y la coreografía es fenomenal...Kiitos :)
⚽️
🏐
Mahtavaa....todella iloinen meininki joka saa taatusti hyvälle mielelle.
Ihana Tuure ja Kaihon Karavani ihan piisi,mun oma hetki kuulokkeet ja tää piisi kiitos!!
Tahtoisin ,Tahtoisin jaLähtisin Lähtisin
Tässä vasta hyvä biisi, oon aina tykänny Tuure Kilpeläisen biiseistä ja tässä vasta mummon biisi!
Tätä katsoessa ja kuunnellessa jää hyvä mieli :)
Tätä on niin kiva kuunnella ja katsella!!
Vahingossa teki erinomaisen biisin. Sanon vanhana ukkona, että yksi parhaimmista 90-luvun jälkeen tehdyistä rummutuksista. Suorastaan erinomainen keitos.
Jees ihana biisi olet mahtava upea laulaja😍💖 Tulisit olee hih mulle Perj -ja Maanantai yksinäiselle hih👍💕🤩
Ei helvetti ku tää on hyvä kappale, toosi tarttuva kertosäe! :D
Aivan ihana biisi........Hyvät muuwit kuuntele joka päivä tätä tää on niin hyvä.........
Tää on mailman paras biisukka pankaa tykkäys jos pidätte tästa biisukasta 《¤¤》
.
Katson vielät ämän videon,hyvää yötä rakas laurini tulen huomenna tänne cattiin kun,ehdin.🥰🥰🥰🥰😍😍😍😍😘😘😘😘😘❤❤❤❤
Mahtavaa kivat rytmit!
hyvä
REPS ;)
Ihana Biisi, mun Rocky tuleee Hulluksi, kun Tämä Soi!!🤣🥰💖💖
Tää on maailman parhain jonka olen elämässäni kuullut
samaa mieltä
Hyvää Biisi Kiitos TUURE KILPELÄINEN
tää biisi on niin hyvä että pitää kuunnella koko ajan
Tuure täällä sun lempi on lähen baarin sun kanssa 🤩😍 tykkään sun biiseistä kun niissä on ihanat sanat ja tässä biisissä mä olen yksinäinen koko ajan joten lähen baariin et saan ystävän Perj, ja Maanantai 🤩😍👍👏💕😆💜
Tosi hyvä biisi! Mun mummon lemppari :D
Mä kuulin sun musiikin just sillon ku oli yhen tyypin syn tärit ja mä totesin että tää on se biisi mitä ettin kiiti sulle oot paras!!!!😊😊😊😊😊😚😚😚
Tää on muuten tosi hyvä biisi
Great song
Saw him in saariselka yesterday 😀
Vitsi toi ääni on niin magee ❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️
Minä lähen baariin Tuure ja tule sinä Espoon Kivenlahden STV baariin 😍🤩💖🙏🙋♀️ T, Erja-Leena joka rakastaa sua sun ihanien biisien takia 👍👏😍🤩💕
I don't know what is it means this music 🎶 but I like it too much
Hyvä, yes❤ Lisää juuri tätä🌹
NIIIIIIIN hyvä meininki!!! Mieletön biisi :)
Tuure, tulen baariin minä rakastan sinua ja sun upeista biiseistä 💖💕🤩😍 Tule Kivenlahden STV-ravintolaan
sairaan hyvä saa hyvälle tuulelle
Ootte menneet ohi yhen toisen suosikkini, hyvät teille! Tein biisi on silti parempi minunki mielestäni!
Erittäin hyvä sanoitus ja esitys.
Kiitos Tuure just sitä letkeetä musaa ja sanat hyvät Yess!! ja juuh kyl tykkään!
OON NIINKU RAKASTUNU TÄHÄ BIISII. yleensä en kuuntele yhtää tän tyylist musaa mut tää jotenki iski :DD
kjeh ;_; juuu
kjeh ;_; Sama
kjeh ;_; Sama
kjeh ;_; SAMA
kjeh ;_; juuri näin
Tuuren Autiosaari on ihan paras!!! Mun lemppari!! sanoo vanharouva
Rakastan Tuuren ääntä ja rytmiä mikä on hänen biiseissään...