Paradoksaaliako Pekka miettii ! Minä kerron sen sinulle viisaana miehenä. Mikäli heillä ei olisi peitettä silmien päällä, niin Jeesukseta, Jumalasta ja Pyhästä hengestä tulisi vain Israelin maallinen jumala. Sinähän Pekka Saarnaat juuri Jumalan sanaa ja näin sen on levitettävä kaikkialle on yksi osa vastausta. Tiedätkö Pekka, että kaikki Israelilaiset eivät olleet vielä edes syntyneet, kun heidät tuomittiin. Maailmassa on nyt myös paljon enemmän ihmisiä, kuin silloin joskus Jeesuksen aikaan. Jumala toivoo, että kaikki pelastuisivat ja keitä on silloin ne kaikki. Eli he olivat olemassa, kuten Jeesus myös. Langenneet enkelit ottivat ihmisruumiin ja kuinka heille kävi. Juudas myös. Muista myös, että ryöväri ristiltä meni paratiisiin, mutta hän saattoi uudelleen syntyä. Osa oli myös toisesta isästä ja taas puhutaan henkiruumiista. Pekka, kun myönnät sen, että Raamatussa mainittu peto on valtio, niin muista, että Matteus ja Daniel palvelivat valtiota/kuningasta ym. Pedon merkkiä ei oteta mihinkään lihaan, vaan sieluun/henkiruumiseen. Vai mitä tarkoitusta varten sellainen merkki muuten otettaisiin näissä tarkoitusissa. Toki raamattu ei kiellä uudelleen syntymistä lihassa ja muistat varmasti, että lihallista kuolemaa ei pitänyt pelätä. Tämä selittää aivan kaiken, miksi lapsia kuolee ja vammaisia syntyy ja sokeita.. muista mitä Jeesus sanoi. Kysymys on sinun henkiruumiista/sielusta ja sinähän saat sitten uuden ruumiin, kuten Aadam ja Eva. Luomalla Jeesus paransi ihmisiä. Toivottavasti saan avattua sinun peitteitä ja toivon, että minulla ei olisi hirttä omassa silmässä. .mutta perustele asiasi, niin kuunnellaan.
Pekka on vajonnut TV7:n kanssa jo niin "syvälle suohon" että sieltä on melkein mahdoton nousta. Niin, yksi epäjumala on RAHA ja minä minä, minä tiedän..... sekä ylpeys. Ylpeä ihminen ei koskaan kuuntele toista.
Voi tietenki mutta ärsyttää kun rahankiilto silimis laitetahan mainoksia välihin,Sartolaa hiljan käytiin kuuntelemas kun Peräseinäjoella oli,ei Hengellisiin ohjelmiin mainokset kuulu,tuskin ainut oon jota tälläänen ärsyttää !
Tierän kun ittekki oon tupettaja,sen ymmärtää kun muis vireoos on mainoksia ja voin ne sallia viä omalle kanavallekki mutta Jumalan sanaa ei pirä mainoksilla keskeyttää,uskoosin jotta Jumala on samaa mieltä 🤔
Onhan Pekalla valtava tietämys Isreal/lähi idän asioissa ja raamatun tuntemus myös..joka kokee että tietää paremmin ja pysyy raamatun totuudessa niin tänne vaan kertomaan..
Olen jo vastannut haasteeseesi, mutta en ole täydellinen kuten Pekka poloinen. Raamatun totuutta on vaikeaa tuoda esiin sellaiselle joka sitä ei tunne edes "auttavasti" Esim. Jumalan rakkautta, vihaa, tappamista, Israelin valtion syntymistä. EI ole olemassakaan Palestiina nimistä valtiota, tuskinpa tuleekaan, ehkä muutamaksi vuodeksi korkeintaan. Nämä ehkä suurimmat, no vielä kaikkein vaikein on Joh.3:16 sitä ei sitten millään saa uppoamaan, oikein, ihmisten päähän. Evankelistat, papit, ja melkein kaikki kirkonmiehet eivät tunne sen totuutta. On paljon muitakin mutta olkoon.
Yritin ottaa ukkoon yhteyttä mutta mies on täynnä itseään, ei kestä yhtään arvostelua/kritiikkiä. Ihmettelen miten "evankelista" voi käyttäytyä noin typerästi, mielestään kaikki tietävä ja todella ylimielinen. Mummojen kannattaa olla hyvinkin varauksellisia, etenkin niiden joilla on heikko Raamatun tuntemus. Sartolan sanoin, "ei Jumala ketään vihaa", "ei jumala mitään kosta". Raamattuni kyllä kertoo aivan toisin. "minä kostan kolmanteen ja.... " "vihassani" "minä tappamalla tapan" ja monia muitakin Raamatun totuuksia. No meitä on moneksi, miehiä jotka kestävät keskustelun, vaikka onkin erimieltä ja tutkivat asian yhdessä. Pitää aina muistaa, kukaan meistä ei ole täydellinen, joskus kannattaisi edes kuunnella - kuuluu sivistykseen. Israelin Jumalan siunausta sinulle Pekka. (33/38)
Niin, kuin minä jo selitin. Kysymys on monesti ihmisen henkiruumiista. Se, miksi paratiisin laitettiin se puu on kyllä siksi, että Jumala rakasti ihmistä niin paljon, että ei raaskinut karkoittaa heitä ja tehdä nykyistä maailmaa muuten, vaan nykyisen maailman piti tulla synnin kautta. Lisääntykää ja täyttäkää maa... Ihmisen henkiruumis on vain saviruukku. Kyllä kaikki oli olemassa ja myös sinä ja Pekka ennen lihallista syntymää. Se, Miksi olemme täällä ja mihin olemme matkalla, niin selviää siitä, että millaiseen valtakuntaan meidän pitäisi selvitä ja millaisia meidän siellä pitäisi olla.
Näitä ja meitä on maailmat äynnä jotka kuolevat harhauskoissan ja joidenkin harhauskomus jää hekiin muuttuen hieman erilaiseksi uskomukseksi muodosteen uskomuksen joka kehittyy uskonnoksi. Israel käy taas kerran tuhoaan kohden ja toteutumaton ei toteudu senkään vuoksi.Uskonharhalle uhrataan 12 miljoo ainenen kansa ja Jeesus ei tuu !
Kiitos, todella mahtava puhe,siunausta sinulle kaikessa!
Surkeaa, kun pilataan Hyvät saarnat mainoksilla.ei hyvä
Ota ryökäle nuo mainokset pois
Terve raamatun opetus
Paradoksaaliako Pekka miettii ! Minä kerron sen sinulle viisaana miehenä. Mikäli heillä ei olisi peitettä silmien päällä, niin Jeesukseta, Jumalasta ja Pyhästä hengestä tulisi vain Israelin maallinen jumala. Sinähän Pekka Saarnaat juuri Jumalan sanaa ja näin sen on levitettävä kaikkialle on yksi osa vastausta.
Tiedätkö Pekka, että kaikki Israelilaiset eivät olleet vielä edes syntyneet, kun heidät tuomittiin. Maailmassa on nyt myös paljon enemmän ihmisiä, kuin silloin joskus Jeesuksen aikaan. Jumala toivoo, että kaikki pelastuisivat ja keitä on silloin ne kaikki. Eli he olivat olemassa, kuten Jeesus myös. Langenneet enkelit ottivat ihmisruumiin ja kuinka heille kävi. Juudas myös. Muista myös, että ryöväri ristiltä meni paratiisiin, mutta hän saattoi uudelleen syntyä. Osa oli myös toisesta isästä ja taas puhutaan henkiruumiista.
Pekka, kun myönnät sen, että Raamatussa mainittu peto on valtio, niin muista, että Matteus ja Daniel palvelivat valtiota/kuningasta ym. Pedon merkkiä ei oteta mihinkään lihaan, vaan sieluun/henkiruumiseen. Vai mitä tarkoitusta varten sellainen merkki muuten otettaisiin näissä tarkoitusissa. Toki raamattu ei kiellä uudelleen syntymistä lihassa ja muistat varmasti, että lihallista kuolemaa ei pitänyt pelätä. Tämä selittää aivan kaiken, miksi lapsia kuolee ja vammaisia syntyy ja sokeita.. muista mitä Jeesus sanoi. Kysymys on sinun henkiruumiista/sielusta ja sinähän saat sitten uuden ruumiin, kuten Aadam ja Eva. Luomalla Jeesus paransi ihmisiä.
Toivottavasti saan avattua sinun peitteitä ja toivon, että minulla ei olisi hirttä omassa silmässä. .mutta perustele asiasi, niin kuunnellaan.
Pekka on vajonnut TV7:n kanssa jo niin "syvälle suohon" että sieltä on melkein mahdoton nousta. Niin, yksi epäjumala on RAHA ja minä minä, minä tiedän..... sekä ylpeys. Ylpeä ihminen ei koskaan kuuntele toista.
Olen kuunnellut paljon sinun puheitasi ja tiedän sydämeni varmuudella,että kerran toisensa jälkeen kuulen totuuden.
” rehellistä ”pankkitoimintaa😂🤣😂
Mitä varte Sartolan puhe keskeytetähän mainoksilla ? ei tälläästä viitti kattua.
No mainokset voi ohittaa. Jos tarpeeksi kiinnostaa jaksaa katsoa.
Voi tietenki mutta ärsyttää kun rahankiilto silimis laitetahan mainoksia välihin,Sartolaa hiljan käytiin kuuntelemas kun Peräseinäjoella oli,ei Hengellisiin ohjelmiin mainokset kuulu,tuskin ainut oon jota tälläänen ärsyttää !
@@harrivierikko Tubetuskin muuten maksaa ja ei laitteet ilmaisia ole.
Tierän kun ittekki oon tupettaja,sen ymmärtää kun muis vireoos on mainoksia ja voin ne sallia viä omalle kanavallekki mutta Jumalan sanaa ei pirä mainoksilla keskeyttää,uskoosin jotta Jumala on samaa mieltä 🤔
Onhan Pekalla valtava tietämys Isreal/lähi idän asioissa ja raamatun tuntemus myös..joka kokee että tietää paremmin ja pysyy raamatun totuudessa niin tänne vaan kertomaan..
Olen jo vastannut haasteeseesi, mutta en ole täydellinen kuten Pekka poloinen. Raamatun totuutta on vaikeaa tuoda esiin sellaiselle joka sitä ei tunne edes "auttavasti" Esim. Jumalan rakkautta, vihaa, tappamista, Israelin valtion syntymistä. EI ole olemassakaan Palestiina nimistä valtiota, tuskinpa tuleekaan, ehkä muutamaksi vuodeksi korkeintaan. Nämä ehkä suurimmat, no vielä kaikkein vaikein on Joh.3:16 sitä ei sitten millään saa uppoamaan, oikein, ihmisten päähän. Evankelistat, papit, ja melkein kaikki kirkonmiehet eivät tunne sen totuutta. On paljon muitakin mutta olkoon.
Täyttä sotkua alkoi kommentointi videon alla. Sartola puhuu asiaa ja en vastaa enää yhteenkään kommentiin.
Yritin ottaa ukkoon yhteyttä mutta mies on täynnä itseään, ei kestä yhtään arvostelua/kritiikkiä. Ihmettelen miten "evankelista" voi käyttäytyä noin typerästi, mielestään kaikki tietävä ja todella ylimielinen. Mummojen kannattaa olla hyvinkin varauksellisia, etenkin niiden joilla on heikko Raamatun tuntemus. Sartolan sanoin, "ei Jumala ketään vihaa", "ei jumala mitään kosta". Raamattuni kyllä kertoo aivan toisin. "minä kostan kolmanteen ja.... " "vihassani" "minä tappamalla tapan" ja monia muitakin Raamatun totuuksia. No meitä on moneksi, miehiä jotka kestävät keskustelun, vaikka onkin erimieltä ja tutkivat asian yhdessä. Pitää aina muistaa, kukaan meistä ei ole täydellinen, joskus kannattaisi edes kuunnella - kuuluu sivistykseen. Israelin Jumalan siunausta sinulle Pekka. (33/38)
Mikä tuossa on sitten niin väärää?
@@vaeltaja7269 Etkö ymmärrä lukemaasi - unohda.
Niin, kuin minä jo selitin. Kysymys on monesti ihmisen henkiruumiista. Se, miksi paratiisin laitettiin se puu on kyllä siksi, että Jumala rakasti ihmistä niin paljon, että ei raaskinut karkoittaa heitä ja tehdä nykyistä maailmaa muuten, vaan nykyisen maailman piti tulla synnin kautta. Lisääntykää ja täyttäkää maa... Ihmisen henkiruumis on vain saviruukku. Kyllä kaikki oli olemassa ja myös sinä ja Pekka ennen lihallista syntymää. Se, Miksi olemme täällä ja mihin olemme matkalla, niin selviää siitä, että millaiseen valtakuntaan meidän pitäisi selvitä ja millaisia meidän siellä pitäisi olla.
😊
Näitä ja meitä on maailmat äynnä jotka kuolevat harhauskoissan ja joidenkin harhauskomus jää hekiin muuttuen hieman erilaiseksi uskomukseksi muodosteen uskomuksen joka kehittyy uskonnoksi.
Israel käy taas kerran tuhoaan kohden ja toteutumaton ei toteudu senkään vuoksi.Uskonharhalle uhrataan 12 miljoo ainenen kansa ja Jeesus ei tuu !
Miksiköhän nuorille ei anneta puheaikaa… aina näitä vanhoja äijiä