Näin villit taksit suojelevat valtaamiaan taksitolppia Helsingissä

Поділитися
Вставка
  • Опубліковано 12 гру 2023
  • Niin sanotut villit taksit ovat ottaneet Helsingin taksitolppia haltuunsa kyseenalaisin keinoin 😐🧐
    🚕 Yle haastatteli kymmentä pääkaupunkiseudulla työskentelevää taksikuskia, jotka edustavat perinteisiä taksiyrityksiä, kuten Taksi Helsinkiä tai Lähitaksia. Yle on varmistanut taksikuskien henkilöllisyyden ja sen, että he harjoittavat tai ovat harjoittaneet ammattiaan.
    🚕 Taksikuskien mukaan villeiksi kutsutut taksit, jotka toimivat jonkin muun kuin tunnetun taksiyrityksen alla, ovat ryhtyneet jakamaan Helsinkiä jonkinlaisiin reviireihin.
    🚕 Kuljettajat kertovat, että villien taksien haltuunottamilla taksitolpilla muita uhkaillaan, heille huudellaan, haistatellaan ja saatetaan haastaa riitaa. Uhkaavien tilanteiden takia osa taksikuskeista on lopettanut työnsä tai siirtynyt muualle.
    🚕 Taksiliiton mukaan ongelmia on kaikkialla, mutta nimenomaan villien taksien osalta niitä on enemmän. Ylen haastattelemien taksikuskien mukaan taksitolppia jakavat yleensä maahanmuuttajataustaiset kuljettajat. Taksiliiton mukaan maahanmuuttajat ovat taksialalle tärkeitä, ja nyt pienen joukon tekemisistä kärsivät hyvätkin kuskit.
    🚕 Myös Helsingin poliisi on havainnut, että esimerkiksi Helsingin päärautatieasemalla jotkin taksiyrittäjät pyrkivät ylläpitämään omaa jonotusjärjestelmäänsä taksijonossa ja ovat luoneet liittoumia, jotka poliisin mukaan vaikuttavat perustuvan keskinäiseen sopimukseen. Taksilain mukaan asiakkaalla on aina oikeus valita haluamansa auto, sillä hinnoittelu ei ole enää yhtenäistä.
    🚕 Poliisihallituksesta ei osata sanoa, miksi tilannetta ei ole saatu hallintaan. Poliisihallituksen mukaan poliisi tekee Poliisi tekee verottajan, Traficomin ja aluehallintoviraston kanssa useita kertoja vuodessa yhteisvalvontaiskuja. Valvotaan on myös painotettu pääkaupunkiseudulle.
    📹/📸: Yle
    #taksi #taksiala #taksikuskit #taksiuudistus #helsinki #pääkaupunkiseutu #shortvideo

КОМЕНТАРІ • 24

  • @mikkokivisto4414
    @mikkokivisto4414 6 місяців тому +77

    Toi päärautatieasema on muuten yks ghetto näin ulkopaikkakuntalaisen näkökulmasta.

    • @mirotuikka1277
      @mirotuikka1277 6 місяців тому +1

      Näin (sisäpaikkakuntalaisena) pelkästään pelkkiä räkiksiä ketkä eivät osa hoitaa työtänsä mutisematta taikka osais nousta omille jaloille ja tekis jotain muuta mutisematta niiku ihminen, vaan elävät ku koira luun peräs...

    • @timitri8
      @timitri8 24 дні тому +9

      On se kyl iha paikallisenki näkökulmasta

  • @jussimakela4768
    @jussimakela4768 6 місяців тому +41

    Onnea Berner! Tämäkin väkisin läpi väännetty uudistus alkaa kantaa hedelmää 🤣🤣 Sääliksi käy vanhat suomalaiset taxi kuskit joita aiemmin taidettiin arvostaa melko korkealle ammattitaitonsa vuoksi.. Nyt kun useat kuskit ei osaa perille edes navigaattorilla ja laskuttavat ylimääräistä ajeluttamalla pokaa pitkin kujia 🤦

  • @tuntematonkayttaja5417
    @tuntematonkayttaja5417 6 місяців тому +14

    Mukavia pelihetkiä

  • @jorgosgustavus3183
    @jorgosgustavus3183 6 місяців тому +35

    maahanmuutto on rikkaus

    • @lookingforsomething
      @lookingforsomething 6 місяців тому +8

      Kiitos Sipilä (kesk-kok-ps) että tuhosit vanhan toimivan ja turvallisen taksijärjestelmän.

  • @lookingforsomething
    @lookingforsomething 6 місяців тому +15

    Kiitos Sipilä (kesk-kok-ps) että tuhosit vanhan toimivan ja turvallisen taksijärjestelmän.

  • @MrTeoasd
    @MrTeoasd 6 місяців тому +13

    Ullatus

  • @RobShitsrtom-ml6lf
    @RobShitsrtom-ml6lf 21 день тому +2

    Kivoja pelihetkiä

  • @nakkivene3720
    @nakkivene3720 6 місяців тому +25

    Jos ykskää taksikuski olisi suomalainen näin ei kävisi

    • @user-xe9du3zy5i
      @user-xe9du3zy5i 6 місяців тому +2

      Mitä estää sua olemassa taksikuski ja ajaamaan taksia. 😂😂

    • @Exp898
      @Exp898 6 місяців тому

      @@user-xe9du3zy5imiten tää liittyy mitenkään tohon kommenttiin?

    • @ronttiflfkf7712
      @ronttiflfkf7712 24 дні тому +6

      ​@@user-xe9du3zy5i pistetää sähkö pannat noille mutiaisille nii osaa käyttäytyä töissä ja muistaapahan paikkansa samalla

  • @user-if6is8km3q
    @user-if6is8km3q 6 місяців тому +1

    Suomen kieli is very beautiful

  • @kingnunen
    @kingnunen 9 днів тому

    Uuniin

  • @Yle_Uutiset
    @Yle_Uutiset  6 місяців тому +7

    ❗️ℹ️ Vaikka videolla sanotaan, että taksitolppia jakaneet kuljettajat ovat yleensä maahanmuuttajataustaisia, kaikkia tällä taustalla taksia ajavia kuskeja ongelmat eivät koske.

    • @MrTeoasd
      @MrTeoasd 6 місяців тому +39

      Eivät toki mutta kyllä kaikki näkee mistä asia johtuu vaikka YLE ei sitä uskalla myöntää

    • @peketee2278
      @peketee2278 20 днів тому

      Kaikki parturit on h..ria, mutta kaikki h...rat ei ole partureita...

  • @Rubberfoot73
    @Rubberfoot73 5 місяців тому +2

    Kauppakeskus Tripla...🤦🏼‍♂️ Se on ihan vaan Pasilan Asema

  • @ragnarandersson2866
    @ragnarandersson2866 5 місяців тому +1

    Suomalaiset taxi kuskit pitaa iskee takaisin.....eika vaan valittaa kuin pikku vauva.....😊

  • @user-xe9du3zy5i
    @user-xe9du3zy5i 6 місяців тому

    Taksi Helsinki kuskit ei halua jonottaa tolpassa niinku kaikki muut taksit Pasilassa, ne menee vasemmalle puolelle mitä on 15 min parkki ruutuun ja yrittävät ohittaa jono ja sieltä varastaa asiakas.