Kolmas osa trilogiaan: höntit reissut juhlapyhinä. Juhannusta juhlimme ajamalla aattona Lohjanjärven ympäri, nähdäksemme kykenemmekö ja mitä sitten tapahtuu. Ajettu reitti: / strava
Jaa a, oli sen verran raskas katsoakin, että katsoin kahdessa osassa. Istumalihaksetkin kipeytyi vaikka katsoin sohvalla maaten... Kiitti nyt tästäkin taas!
Juon suorituksen aikana suurimman osan nesteistä Mansikka-Juissin muodossa, suolalla jatkettuna. Se on niin ällösokeroitua että joka huikalla saa ison energia-annoksen. Samoin appelsiini-cola pillimehuja on usein messissä. Energiapitoiset juomat saattaa jeesata jos tuntuu ettei ruoka uppoa. Itsellä tosin on ruoka yleensä maistunut hyvin suoritusten eri vaiheissa.
Kiitos videosta! Tulee näitä pyöräily kanavia jonkin verran seurattua, mutta tämä on ehdottomasti yksi parhaista.. johtuen tästä kauniimman sukupuolen edustajasta 🥰 mm. voiko Leathermanilla leikata varpaankynsiä 😂
Siinä kohtaa kun ei enää oikein maistu ja tietää, että pakko saada energiaa niin kokis josta on hapot ravistettu pois on toiminut. Ja viime kesänä huomasin, että mässä yx -karkit on myös hyviä energiaeväitä. Helppoja syödä, kun ovat niin isoja. Samoin siemennäkkärit, joissa merisuolaa koska niissähän on myös kuitua ja energiaa aikalailla, ettei ihan mene pakki sekaisin.
Kiva filmi! Lysti meininki!
Jaa a, oli sen verran raskas katsoakin, että katsoin kahdessa osassa. Istumalihaksetkin kipeytyi vaikka katsoin sohvalla maaten... Kiitti nyt tästäkin taas!
Kova reissu. Hyvää omien tuntemusten kuvailua. Kivat nousumetrit 😀
Juon suorituksen aikana suurimman osan nesteistä Mansikka-Juissin muodossa, suolalla jatkettuna. Se on niin ällösokeroitua että joka huikalla saa ison energia-annoksen. Samoin appelsiini-cola pillimehuja on usein messissä. Energiapitoiset juomat saattaa jeesata jos tuntuu ettei ruoka uppoa. Itsellä tosin on ruoka yleensä maistunut hyvin suoritusten eri vaiheissa.
Loistava pätkä! Kiitos tästä
Kiitos videosta! Kova setti! 💪
Jos näkis vaan ton loppuspiikin niin vois epäillä että jotain on otettu :) Huikee juhannus.
Urheilujuomasekoitukseen kun lisää muovipullossa vettä tarpeeksi ja antaa auringossa lämmetä, tulee siihen kiljun aromi.
Olipas hyvä video jälleen! Aika raastava tuo lopetus, voi vaan kuvitella fiiliksiä... :D
Mulla uppoo pitkillä aina mehukeittoa. Niis on sokeria, nestettä ja näön vuoksi jotain kiinteetä.
Niissä on yllättävän vähän energiaa, mutta tietty se vähäkin kelpaa kun ei mikään kiinteä uppoa.
Kiitos videosta!
Tulee näitä pyöräily kanavia jonkin verran seurattua, mutta tämä on ehdottomasti yksi parhaista.. johtuen tästä kauniimman sukupuolen edustajasta 🥰
mm. voiko Leathermanilla leikata varpaankynsiä 😂
Ei ollut mun leathermanissa saksia.. kaikkea muuta turhaketta kyllä
Riina, laitoitko merinohousut aamuyöstä jalkaan? Vai mitkä oli ne pitkät housut 🙈 Merkki? Ootte kyllä kovia 🔥
Kiitos, Riinan puolesta vastaan että taisivat olla merinosekoitteiset irtojalat eli -lahkeet.
Siinä kohtaa kun ei enää oikein maistu ja tietää, että pakko saada energiaa niin kokis josta on hapot ravistettu pois on toiminut. Ja viime kesänä huomasin, että mässä yx -karkit on myös hyviä energiaeväitä. Helppoja syödä, kun ovat niin isoja. Samoin siemennäkkärit, joissa merisuolaa koska niissähän on myös kuitua ja energiaa aikalailla, ettei ihan mene pakki sekaisin.
Kiitti, huomasin että RiisiFrutti-tyyppiset ovat myös aika kelvollisia ja sisältävät yllättävän paljon energiaa.
En voi muuta kuin toistaa kommenttini "Rakkaus on kaunista katsottavaa " /
EKA! #Kikatteluvideo
Just meinasin kommentoida, ettet varpilla kerennyt koko siivua katsoa kun julkaisusta ei ole vielä 30 min mennyt
@@Pauluseikkailee Pakko oli huudella etukäteen, että sain ykköspaikan :D Nyt katon loppuosan. Työpäivän piristys.
Ps. pisteet turhapuro musiikista, noin puolesta välistä eteenpäin. Sopii tunnelmaan :D