Alkaa oleen kova tahti videoiden julkaisussa. 💪 Kuva on hyvä ja äänet kuuluu selvästi. Norjan poika ajaa kyllä rohkeasti rinnalle. Tuo varikko yhteistyö on 11/10 💪👌
Lajittelut liven aikaan, kun Pöytälaakso ajoi, pääsi alunperin sijalle #7. Mutta jengin ajaessa sijoitus ehti tippua. Häiritsevällä tavalla tuo top16 häviöki oli prkleen ärsyttävä, vaikka näköjään reenitatseja teillä ei ollu kummemmin 😅😀 Mutta ens kisalle kärkisijoille 🏁👍🏼 Mut oli mielekäs näin penkkiurheilijana jännittää teikäläisiä 💯
Helvetin hyviä videoita ja tosi hienoo nähä että Juha on noinkin luonteva kameran edessä👍🏻 Myös tuo Juhan nöyristelemätön asenne ja selkeet tavotteet on kyllä niinkun huippu-urheilijalla kuulukin olla💪🏼💪🏼😎 Lisää videoita odotellaan
Hienoa matskua, hieno nähä muutaki ku ajamista sitä on jo viikonloppu kateltu. Jatkakaa tällä tyylillä jatkossaki, on hienoa tuo Suomalaisten yhteishenkeäkin päästä näkeen. 😎💪🏻
Älä nyt tiimiä mihinään ristikuulusteluun ota, mutta tuo kaasuvaijeri haiskahtaa kyllä aikas paljon sabotaasille. Vastoinkäymiset ei lopu motor sportissa, ennen kuin sitä tekee ammatikseen ja isolla ammattitaitoisella asentaja porukalla ja niin kauhealla tsek-listalla, että tuokin vioittunut vaijeri olisi jäänyt seulaan ja se olisi vaihdettu, ennen kuin eka tosiveto olisi ollut ajankohtainen. Tietty silloinkin tekniikka voi pettää, ihan kuin F-1:ssä, mutta tuo mittakaava missä teillä homma on, niin se on vielä mukavaa harrastamista ja silti hyviä sijoituksia tulee.
@@Gremo-kx7sl Sitä vaan meinasin, et aika harvinainen vika ja kestää mahdottoman pitkään kulutusta, jos nyt ei ihan mihinkään terävään pintaan hinkkaa ja luulisi et on rakennettu niin, et ei mihinkään kiinni ota.
Täältähän tulloo nopeemmin videota kuin McDonaldsissa lounas. Mukava nähdä tota varikolla pyörimistä ja ilmailushowta sun muuta, paidatonta mieskarkkiakin ihan yllättäen. 🤪
tää on kyl mahtavaa tää Samulin touhu, kun jelppimässä aina muita suomitiimejä tarpeen tullen.
kyllähän tuo bmw ja kuljettaja kuuluu tuonne ennemmin kuin sm sarjaan💪
Ei oo savu vielä hälävenny ruåttista ja video jo pihalla jumankauta!
Alkaa oleen kova tahti videoiden julkaisussa. 💪 Kuva on hyvä ja äänet kuuluu selvästi.
Norjan poika ajaa kyllä rohkeasti rinnalle.
Tuo varikko yhteistyö on 11/10 💪👌
Hyvä video ja julkaisu todella nopealla aikataululla 👌👍 Tsemppiä loppukauteen 👍
Erilainen reissu video.. Ihan kivaa nähdä kaikkee mitä kulisseissaki tapahtuu. Kova veto se oli 11 sija yhellä vejolla!
Lajittelut liven aikaan, kun Pöytälaakso ajoi, pääsi alunperin sijalle #7. Mutta jengin ajaessa sijoitus ehti tippua.
Häiritsevällä tavalla tuo top16 häviöki oli prkleen ärsyttävä, vaikka näköjään reenitatseja teillä ei ollu kummemmin 😅😀
Mutta ens kisalle kärkisijoille 🏁👍🏼
Mut oli mielekäs näin penkkiurheilijana jännittää teikäläisiä 💯
Hieno video oli, mielenkiintoista katseltavaa ja kyllä pakko mainita, että on todella komiat äänet autossa
Hyvä video! Lajittelun kakkosvedon olisi mielellään katsonut myös vaikka paikanpäällä tuli oltua mutta muuten timanttia👌🏼
Helvetin hyviä videoita ja tosi hienoo nähä että Juha on noinkin luonteva kameran edessä👍🏻 Myös tuo Juhan nöyristelemätön asenne ja selkeet tavotteet on kyllä niinkun huippu-urheilijalla kuulukin olla💪🏼💪🏼😎 Lisää videoita odotellaan
Paranee vaan videot kerta kerran jälkeen 👌 Heinosen ohella ainoa jota jaksaa Suomen skenessä seurata
kiitos.🙂
Mukavasti näkyy kisaajien yhteisöllisyys
Hyvä video😎👍
Hienoa matskua, hieno nähä muutaki ku ajamista sitä on jo viikonloppu kateltu. Jatkakaa tällä tyylillä jatkossaki, on hienoa tuo Suomalaisten yhteishenkeäkin päästä näkeen. 😎💪🏻
Samuli heti auttamassa 👍
Hienot polkimet 👍
Älä nyt tiimiä mihinään ristikuulusteluun ota, mutta tuo kaasuvaijeri haiskahtaa kyllä aikas paljon sabotaasille. Vastoinkäymiset ei lopu motor sportissa, ennen kuin sitä tekee ammatikseen ja isolla ammattitaitoisella asentaja porukalla ja niin kauhealla tsek-listalla, että tuokin vioittunut vaijeri olisi jäänyt seulaan ja se olisi vaihdettu, ennen kuin eka tosiveto olisi ollut ajankohtainen. Tietty silloinkin tekniikka voi pettää, ihan kuin F-1:ssä, mutta tuo mittakaava missä teillä homma on, niin se on vielä mukavaa harrastamista ja silti hyviä sijoituksia tulee.
pakko kysyä että mitä meinaat kun sanot että haiskahtaa sabotaasilta kaasuvaijerin katkeaminen?
@@Gremo-kx7sl Sitä vaan meinasin, et aika harvinainen vika ja kestää mahdottoman pitkään kulutusta, jos nyt ei ihan mihinkään terävään pintaan hinkkaa ja luulisi et on rakennettu niin, et ei mihinkään kiinni ota.
Nyt ois Peksi hyvä aika riisua se foliohattu päästä.
Ei kai nyt sentään, rifti heput on reilua porukkaa😅
Yaroslav Tresh, tullaan kuulemaan vielä isosti!
Täältähän tulloo nopeemmin videota kuin McDonaldsissa lounas. Mukava nähdä tota varikolla pyörimistä ja ilmailushowta sun muuta, paidatonta mieskarkkiakin ihan yllättäen. 🤪
Hyvä video jälleen kerran! :) ootteko mahollisesti tulossa Ahvenistolle 13.8? :)
Kiitos, kyllä ollaan😊
Poitalaksko :D
Keski-Korvellahan oli parasta musaa ikinä (ruusulaulu)
Mikä parasta, video näin nopeesti! Drifting-videoita myös mun kanavalla
Oli kyllä hilpeää työskentelyä. Kiva nähdä että tiimillä huumori kukkii 33:36 meinas kyllä kahvit mennä näppikselle.
Käyttääkää Rvs ainetta niin voisi säästyä konerikoilta
Siis mitä nuo ukot mittaili tuolla? Uutta tietäkö vetävät? :D
Laaseroivat autoa tuomarointia varten.
Miksi, ette käytä pukkeja? Tuskin niin kiire on. Ahdasta tule, kun tunkki pettää.
Kyllä sielä yleensä pukki tai vanne on helman alla.
Miksei Juha muuten ajanut koko DMEC kautta kun kuitenki kalusto riittäis niinku nyt huomattiin?
Raha ja aika siinä suurimmat syyt on.
Varmaan tyhmä kysymys, mutta miksi vaijerikaasu eikä sähkönen 🤔
”Hyvällä” perinteisellä on menty😅
Jäi mietityttää mitkä ne top3 radat on? 🤔🤔
Niin, johkin videolle voitas niistä kertoa🤔