Eihän se capsule wardrobe tarkoita että pitää hankkia vaatekappaleita, joita ei pidä väreissä joista ei tykkää. Vaan kun hankkii seuraavan paidan, miettii miten se sopii jo kaapissa olevien housujen, hameiden ja mekkojen kanssa, että millaisia asuja sen kanssa voi rakentaa sieltä omasta jo olemassa olevasta vaatekaapista. Jos vaatteita on liikaa, on vaikea muodostaa mitään asukokonaisuuksia niistä. Ranskassahan tää on lähtenyt siitä, että kun halutaan pukeutua tyyliin French chic, ja asutaan jossain pienehkössä kaupunkiasunnossa, sinne vaatekaappiin ei mahdu asioita, jotka eivät sovi yhteen. Mulla ei mahdu kesävaatteet ja talvivaatteet yhtäaikaa vaatekaappiin. Ja on liikaa vaatteita, että hyvä, että muistutitte tästä 5 vaatetta/vuosi ajatuksesta. Olen myös tänä vuonna lisännyt muille neulomista, että alkaa olla moneen menoon neuleita - toki aina jotain tuntuisi myös puuttuvan.
Kiva video. Oli kiva kanssanne edistää useampia keskeneräisiä neuleita.
Koko päivän odotellut videota🤩

Tykkäsin