Nuuksiossa nähdään ja ainakin pari vuotta sitten matka oli Suunnon kellolla mitattuna 75,05km ja se 06:00 lähtö on tosiaan ikävä, mutta samalla myös todella upea se aamu siellä skutsissa, kun aurinko alkaa nousemaan.
Jes, siellähän me nähdään viimeistään sitten🕺🏻. Latasin uusimman jäljen ja se ennustaa 70.54km. Tuohon kaks pissipysähdystä, mustikanpoimintaa ja huolloissa hortoilua, niin 75 saattaa olla tulostaululla sitten alkuillasta😅. Toivotaan että keli on sellainen, että nähdään se auringon nousu😎.
@@Riemumarssia Just näin! Ja oli matka mitä tahansa, niin kaikki otetaan ilolla vastaan ja mennään alusta loppuun riemukkaasti marssien. Välillä ehkä jopa juosten.
Itselläni kanssa Nuuksio 70km syksyn ohjelmassa. Tajusin vasta tällä viikolla miten tuo Nuuksion 12h30min takarajan vertautuu NUTS:n ja Vaarojen Maratonin kisa-aikoihin. Siltä osin se tulee olemaan itselleni haastavampi kuin mitä viime vuoden Vaarojen 65km tai kahden vuoden takainen NUTS Karhunkierroksen 83km. Omalla kohdalla jonkinlainen ihannetulos voisi olla 11h, mutta varasuunnitelmana juuri tuo 52km reitti. Nuuksion reittihän on sekalainen kokoelma eri tyylisiä polkuja (vs. Karhunkierroksen kaltainen yksi selkeä vaellusreitti), minkä takia olen omalla kohdalla pohtinut, että siellä on kohtalainen joukko pätkiä joissa polku on sen verran kapea että sauvoista ei saa mitään hyötyä ja toisaalta siellä on Swinghilliä lukuunottamatta vähemmän sellaisia selkeitä nousu- tai laskupätkiä, joissa ne sauvat pääsisi loistamaan.
Itse juuri vertailin aikaisempien retkien aikoja pohjoisesta ja sillä keskivauhdilla tarkasteltuna ei ihan ehdi maaliin takarajassa. Eli nuuksion maaston on oltava hieman helpompaa mäkien suhteen jotta tästä kunnialla selviää lävitse😅. Ei tuu siis mullakaan olemaan helppoa ja jos vähänkään on normaalista nihkeämpi kulku niin tuo oikoreitti saattaa tulla yllätysohjelmana meikäläiselle😅. Nähdään mestoilla ja hurjasti tsemppiä koitokseen💪😎.
Muutos kuulostaa ja vaikuttaa järkevältä. Nyt käsittääkseni vedetään Swinghill ihan lopussa ja stadionilla joku kierros jossa pääsee huudattamaan yleisöä...Jos siellä siis on enää ketää paikalla ku meikä könyää alkuillasta maaliin :). Mulla on ollut tapana tuoda aurinko ja hellettä tapahtumiin, toivottavasti toteutuu myös tällä kertaa. Toivottavasti nähdään mestoilla.
Nyt on taas menossa sellainen 3 viikon setti, jossa kilometrejä kertyy viikossa 55-65. Sit taas putoaa ennen tapahtumaa kilsat pienemmiksi. Voisi varmaan enemmänkin juosta ja uskoisin että paikalle tullaan myös paljon vähemmällä treenillä. Itsellä on nyt vähän tää alkusyksy kiireinen töissä ja arjessa, niin tää on kaikinpuolin jännittävää aikaa ja haastava projekti mulle😁. Katsotaan kuinka meikän käy.
Nuuksiossa nähdään ja ainakin pari vuotta sitten matka oli Suunnon kellolla mitattuna 75,05km ja se 06:00 lähtö on tosiaan ikävä, mutta samalla myös todella upea se aamu siellä skutsissa, kun aurinko alkaa nousemaan.
Jes, siellähän me nähdään viimeistään sitten🕺🏻. Latasin uusimman jäljen ja se ennustaa 70.54km. Tuohon kaks pissipysähdystä, mustikanpoimintaa ja huolloissa hortoilua, niin 75 saattaa olla tulostaululla sitten alkuillasta😅. Toivotaan että keli on sellainen, että nähdään se auringon nousu😎.
@@Riemumarssia Just näin! Ja oli matka mitä tahansa, niin kaikki otetaan ilolla vastaan ja mennään alusta loppuun riemukkaasti marssien. Välillä ehkä jopa juosten.
@Itkonen82 Kyllä muutama kilsa pitäis jaksaa juostakin😅.
@@Riemumarssia Joo kyllä se melkeen sen vaatisi kyllä.
Itselläni kanssa Nuuksio 70km syksyn ohjelmassa. Tajusin vasta tällä viikolla miten tuo Nuuksion 12h30min takarajan vertautuu NUTS:n ja Vaarojen Maratonin kisa-aikoihin. Siltä osin se tulee olemaan itselleni haastavampi kuin mitä viime vuoden Vaarojen 65km tai kahden vuoden takainen NUTS Karhunkierroksen 83km. Omalla kohdalla jonkinlainen ihannetulos voisi olla 11h, mutta varasuunnitelmana juuri tuo 52km reitti.
Nuuksion reittihän on sekalainen kokoelma eri tyylisiä polkuja (vs. Karhunkierroksen kaltainen yksi selkeä vaellusreitti), minkä takia olen omalla kohdalla pohtinut, että siellä on kohtalainen joukko pätkiä joissa polku on sen verran kapea että sauvoista ei saa mitään hyötyä ja toisaalta siellä on Swinghilliä lukuunottamatta vähemmän sellaisia selkeitä nousu- tai laskupätkiä, joissa ne sauvat pääsisi loistamaan.
Itse juuri vertailin aikaisempien retkien aikoja pohjoisesta ja sillä keskivauhdilla tarkasteltuna ei ihan ehdi maaliin takarajassa. Eli nuuksion maaston on oltava hieman helpompaa mäkien suhteen jotta tästä kunnialla selviää lävitse😅. Ei tuu siis mullakaan olemaan helppoa ja jos vähänkään on normaalista nihkeämpi kulku niin tuo oikoreitti saattaa tulla yllätysohjelmana meikäläiselle😅. Nähdään mestoilla ja hurjasti tsemppiä koitokseen💪😎.
Muutos on hyvä. Jos halusi nähdä Swinghillin luona kisaa ja myös maalipaikalla, oli etäisyys todella pitkä. Jos sää on hyvä, voin tulla kuvaamaan.
Muutos kuulostaa ja vaikuttaa järkevältä. Nyt käsittääkseni vedetään Swinghill ihan lopussa ja stadionilla joku kierros jossa pääsee huudattamaan yleisöä...Jos siellä siis on enää ketää paikalla ku meikä könyää alkuillasta maaliin :). Mulla on ollut tapana tuoda aurinko ja hellettä tapahtumiin, toivottavasti toteutuu myös tällä kertaa. Toivottavasti nähdään mestoilla.
Mites paljon tulee viikossa harjoittelukilometrejä, että uskaltaa tuollaiselle matkalle lähteä?