Unohdettu hautausmaa Saaressa
Вставка
- Опубліковано 28 вер 2024
- Tässä saaressa on asuttu jo tuhansia vuosia sitten ja siihen liittyviä löytöjä on saaressa tehty runsaasti ihan kivikaudelle saakka , saaressa on ollut hautausmaa jo 1600-luvulla.
1650 kartassa saaren kohdalla lukee ”Kirconsari”. 1600-
luvun lopulla saari kerrotaan poltetun kaskeksi. Tähän tapahtumaan liittyy tarinaperinnettä.
Yhden tarinan mukaan polttaja olisi ollut Suomussalmen ensimmäinen pappi, joka kauhistui
huomatessaan hautausmaan ja tappoi itsensä. Saareen kerrotaan haudatun myös 1800-luvun
lopun nälkävuosien uhreja.
Ennen kuin lähdin melomaan kohti saarta minua varoitettiin siellä olevista asukkaista jotka saattavat säikäyttää minut, ja totisesti ne siinä onnistuivat.
Tämän kohteen kuvaaminen on ollut minulla mielessä jo pitkään mutta koska kyse saaresta ja lyhimmilläänkin matkaa sinne on rannasta noin 500m on paikka jäänyt kuvaamatta.
Saaren kuvaaminen tuli mahdolliseksi siinä vaiheessa kun löysin minun käyttötarkoitukseen sopivan kulkuvälineen vesistöjen ylittämiseen Kuntokauppa.fi verkkokaupasta.
Tässä www.kuntokaupp... toteutui minun asettamat toiveet joista ehdoton oli se että vesikulkuneuvo mahtuu Rönöön peräkonttiin sekä se että melominen/soutaminen on helppoa, tässä kajakissa nämä asiat toteutuivat sekä paljon hyviä bonus ominaisuuksia, helppo kasata ja purkaa sopii hyvin vähemmän melomis kokemusta omaavalle.
Mikäli haluat tilata samanlaisen kajakin kuin minulla on käytössä se onnistuu tämän linkin kautta www.kuntokaupp... lisäksi käytössä on koodi URBANEX22 jota käyttämällä saatte ilmaisen kotiinkuljetuksen kotiportaille.
Koodi toimii Kuntokauppassa myynnissä oleviin Fitnord Seal 1 ja 2 paikkaisiin kajakkeihin, tarjous on voimassa lokakuun loppuun saakka.
Linkki Suomussalmen Kiantajärven,Pesiöjärven ja Piispajärven
metsätalousalueilla sijaitsevienhautasaarten
kulttuuriperintöinventointi 2012
www.kyppi.fi/p...
Liity kanavalle ja nauti eduista:
/ @lonelyurbanex
Kiitos Teemu. Mahtava kohde hiljaseks veti pisti miettimään.🤔
Hieno, ajatuksia ja tunteita herättävä video 👍🙏
Oikein mielenkiintoista ja samalla surullista, greetings from Arizona
Marja-Leena Pretzer Terveisiä sinne Arizona ! Osaatko Suomea vai oliko google translate ?
Kiitos Teemu. Hieno kohde ja upeat maisemat.
Olen laivalla kulkenut Ilmari Kiannon haudan ohitse Suomussalmella. Laiva teki kunniakierroksen haudan kohdalla.
Mielenkiintoinen paikka
Nämä kalmosaaret ovat kyllä näkemisen arvoisia.Jonkin verran saariin on haudattu sellaisia joille ei ollu soveliasta tulla haudatuksi muualle.Surullista.
Nälänhätä on ollut todellinen Suomessa.Siellä koko elämänkirjo levossa,luonnon rauhassa.
Suomussalmella joku toinen hautasaari jossa kivikautisia paikkoja.
Tämä oli hieno video,erikoisesta paikasta.Isosti kiitoksia Teemulle.
Tiedätkö oisko nuita lisää 🤔 mielenkiintoista tällaiset kohteet 🙂
Kiitos Teemu oli hyvä video 🙂
Oli kyllä mielenkiintoonen paikka
M&I Kikkailee mielenkiintoinen paikka ja hyvin erikoinen tunnelma oli paikanpäällä.
@@LonelyUrbanex joo ja tuo pisti miettimään että siitä ei oo ku about 100 vuotta ku on ihmisiä kuollu nälkää
Moi Teemu Kiitos hienosta videosta.
Hyvä video 👍 sopiva harmonisuus kohteen huomioiden. Ja olihan siellä se loppukaneettikin 😁 aika rantaan ne on ihmisiä aikoinaan haudannut.
Kiitoksia 🙂 Tässä tapauksessa on vissiin käynyt niin että aallot ovat syöneet rantoja pois, ja ilmeisesti rannalla olevat kivet on siihen tuotu estämään tätä aaltojen työtä.
Miten ihmeessä keksit mennä juuri tuohon saareen Teemu? Aavistin heti Videon alussa, että olet juuri tuossa saaressa, koska olen käynyt kyseisessä Saaressa. Aivan Rantaan ovat tosiaan haudanneet. Kun ensimmäisen kerran kävin kyseisessä saaressa oli aivan rannassa ilmeisesti jonkun hauta koska maassa oli leukaluu ja taisi siinä olla arkun kulma puitakin. Rantaa on vuosien saatossa tosiaankin pengerretty koska se on ajan saatossa sortunutkin aaltojen voimasta. Ja outo rauhallinen tunnelma oli Saaressa, kai se johtuu siitä kun on kyseessä kuitenkin hautausmaa, vaikka päivällä käytiinkin saaressa ja puusto oli silloinkin yhtä tiheää. Tuntui niin koskemattomalta koko saari ja Tuntui siltä tosiaankin, että tämä saari on unohdettu kokonaan. Hautoja ei ole hoidettu vuosiin ja eihän hautoja monikaan hoida muutenkaan. Kävin saaressa 1980 luvun alussa. Ja yksin en kyllä menisi sinne koska olen sen verran arkajalka ja sen verran oli jännittävä tunnelma silloin. Tuttu saari olen kotoisin Suomussalmelta Kiantajärven rannalta.
Nyt olikin tavallisesta poikkeava, mutta mielenkiintoinen paikka. Olit myös liittänyt taustatietoja mukaan, josta pisteet sulle! Korpeille varmaan mieluisa asuinpaikka, saavat elellä omassa rauhassaan tuolla. Hautausmaata en osaa pitää pelottavana paikkana, mielestäni niissä on jotenkin levollinen tunnelma. Nykyaikana pitäisi ihmisten muistaa, että asiat voisi olla huonomminkin, enää ei tarvi kuolla nälkään, ainakaan Suomessa.
Tässä paikassa oli kyllä sellainen erikoisen levollinen tunnelma vaikkakin korpit toivat omilla ääntelyillään pienen mausteen siihen tunnelmaan.
Alkaa Teemu lipsumaan kun monella videolla olen kertonut paikan sijainnin sekä pieniä tietojakin historiasta
🤭
Hei pistäs linkki siittä museo videosta,en löydä 😤😀 oli hyvä filmi taas
Teemu Törmä huomasin just että en ole muistanut koko videota julkaista 😱
jos en erehdy niin sen kirkkoherran ristin päässä oleva logo jossa oli silmä niin saattoi olla iluminaatin logo tosin jos miettii säätyä niin saattaa se merkitä pyhää kolminaisuutta mutta illuminaatin logossa on kolmio jonka keskellä on silmä joka tarkkailee
KIITOS TEEMMULLE VIDO SAARESSA HAUTUSMAA JOSSA ON HAUDATTU LAPSIA JA MUITA KIRKKOHERRA JA SEN AIKAAN HAUDATTU KORKEAAN IKÄÄN PÄÄSEET IHMISET KIINOSTAVA JA HISTORALLINEN PAIKKA .KOIVUIVIKKO MÄNTY METSÄRAUHLLISTTEN SAARI .
Olipa jännä video nyt. Kanootti vissiin avaa uusia mahdollisuuksia niinkuin sanoitkin, itteä on aina kiinnostanut tuollainen "kanootilla saareen" kun on katsonut Sami Pekkarisen videoita. Hautasaareksi ei välttämättä ole ihan mikä tahansa saari kelvannut, ne kun monesti on niin kallioisia ettei niihin kaiveta mitään kuoppia.
Vastenmielinen Tämä kajakki todellakin avaa uusia mahdollisuuksia ja samalla se poistaa taas yhden esteen reissuilta.
Pumppaus oli hauska nopeutettuna 😁😁jatkan katselua .
Hahahahaha hyvän näkööstä toi pumppaaminen nopeutettuna =)
Henrik nopeutettuna ? 😂
@@LonelyUrbanex Niin no, eihän sitä tiedä vaikka olet aivan sairaan nopee =)
Vesi saa ihmeitä aikaan, että olisihan sen kanootin kiinnityksen voinut varmistaa, myös vetää kanootin edes ylemmäksi
Siinä olisi Teemu saanut karvaan opetuksen kun olisi kajakki karannut ja olisin joutunut yön tuolla saaressa viettämään 😬
Tämä kävi tunteisiin😢
No voi harmin paikkaa.Niihän se yleensä on,ettei "rasvamontun ruusuus "pelaa ikinä mikään.Onneksi oli lämpöilmapumppu mukana👍
isojalka kyllä uuninluukku taas aiheutti mulle pari ylimääräistä hikikarpaloa 😆
Koskaan en ole rantautunut tuohon saareen mutta uistellessa monet kerrat ajettu ympäri.
Timo Ruotsalainen Oletko kalastellut saaren ympärillä, kun meloin tuonne niin aika vonkaleita hyppi ympärillä !
@@LonelyUrbanex
Kouluaikoihin kaverien kanssa oltiin aina monesti yökalassa. Kiantajärvellä kierreltiin uistellen sinne tänne. Joskus tuli sattuma taimen.Yleensä vain haukea ja ahventa.Järvilohta ilmeisesti hyvin nykyään.
Silmä liittyy illuminati tunnuksiin.
Eikä liity, kun et nukkuisi uskonnontunneilla, niin tietäisit symbolin oikean ja alkuperäisen merkityksen.
@@jpp8062 Minä tähän liittyen laitoin kysymyksen sinulle jossain muussa kommentissa, että mikä sen tarkoitus on kun tosiaan minä en ollut myöskään oikein mukana ja tarkkana uskkonnontunneilla 😁
Kerro tarkemmin?
Kansan kertomuksissa hautasaaren käyttö liitetään yleensä isoonvihaan, nälkävuosiin tai ruttoon. Haudatuiksi voidaan nimetä seudun ulkopuolisia, venäläisiä, karjalaisia tai heimosodissa kuolleita hämäläisiä. Hautasaaria on joskus pidetty myös pitäjien vanhimpina hautausmaina ennen kirkkojen perustamista paikkakunnalle. Niitä muistetaan myös käytetyn väliaikaisina hautausmaina. Nämä ovat epäluotettavia tietoja. Arkeologiset tutkimukset viittaavat kuitenkin siihen, että haudoissa on lähiseudun tavallisia kyläläisiä. Hautasaaria tarvittiin siis sen vuoksi, että vainajia oli hankala viedä kirkolle asti.
Taisit Teemu koskettaa tunteilla lämpimästi fanejasi ihmisenä tällä reissulla. ...
starasaku No niin saattoi käydä...
Nuo käytöstä poistetut hautausmaat on kyllä mielenkiintoisia paikkoja ja niitä löytyy yllättävän paljon Suomesta kun vain osaa etsiä :).
On nää mielenkiintoisia paikkoja. Valkealassa Vuohijärvellä (Kouvola) olen käynyt saari hautausmaalla, joka on hoidettu. Siellä on pieni kappeli. Vainajia pidettiin muinoin ennen siunaamista kappelin lattian alla viileässä. Kappelissa on myös pieni sivuhuone, jossa on tulisija ja kiinteä ruumislavitsa. Talvella vainaja tuotiin reessä kappelin sivuhuoneeseen, jossa se sai hieman sulaa mikäli oli jäätynyt matkalla. Nykyään kappelissa saatetaan vihkiä kesäisin hääpareja. Repoveden kansallispuisto sijaitsee aivan vieressä. Tuonne saarihautausmaalle ja kansallispuistoon pääsee risteilemällä laivalla, joka lähtee läheiseltä Orilammen majalta.
Orilammen maja on tuttu paikka, siellä on tullut vietettyä aikaa nuorena kun kävin Kinansaaressa. 🙂
Tuttu paikka nuoruudessa joskus käytii.
Orilammenmaja on tuttu vuosikymmeniä sitten.
Kylläpä sopi musiikki tohon soutelu kohtaan..Surullinen ,hiljainen viimeinen leposija .Lapsen kuolema on aina koskettava,oma kokemus menettää lapsi.Kiitos kuitenkin videosta ja selostuksesta.Teemukin kerrankin rauhallisesti👍Unohdin kertoa et jenkeissä on paljon hylättyjä hautausmaita...monessa lehmät käyskentelee kivien keskellä.Ennen vanhaan korppeja pelättiin koska pidettiin kuoleman lintuna
Samoin kuin huuhkajia. Niiden ilmestymisen pihapiiriin ennustettiin tietävän kuolemaa.
Kyllä. Korpit ovat kuoleman lintuja olleet aina.
@@ailapiaaaltonen98 Taikauskoa. Mutta saa uskoa
taidat tarkoittaa että pahanilmanlintuna,korppi on erittäin älykäs siivekäs ja viihtyy erämaissa.
Sukututkimusjuttujen takia kun olen plärännyt paljon wanhoja kirkonkirjoja, niin oli se lapsikuolleisuus aivan järkyttävä vielä sata vuotta sittenkin. Ja sen huomaa myös näillä vanhoilla hautausmailla. Tuo oli myös karu mutta yleinen tapa, joka näkyy 35:35 kohdalla, että kun lapsi kuoli, niin seuraavalle syntyvälle saatettiin antaa sama nimi kuin aiemmin kuolleella sisaruksella oli.
50:45 Yllätys ja toisaalta ei, että yksi Ilmari Kiannon vaimoista oli tuonne haudattu.
54:50 Ainakin itäkarjalaisilla ortodokseilla oli tapana tehdä tuollaisia hautoja. Tapa oli, että sitten kun nuo puuosat olivat mädäntyneet pois, ei kyseistä vainajaa tarvinnut enää muistella. Siinähän tosin menee helposti toista sataa vuotta.
hienoa että kävit kuvaamassa, itse en ole viellä kerenny saaressa käydä.
Tuo 54 minuutin kohdalla näkyvä rakennelma on grobu eli ortodoksinen hautamuistomerkki, joita esiintyy erityisesti Karjalan alueella. Itäisen Suomen ortodoksisilla hautuumailla näkyy paljon tuollaisia.
Oliko nämä sellaisia että siitä aukosta saatettiin laittaa vaikka ruokaa sisään vai onko sillä aukolla muu tarkoitus ?
@@LonelyUrbanex Tuosta minulla ei ole varmaa tietoa, mutta olen ymmärtänyt että vainajan hengen uskottiin kulkevan tuon aukon kautta ulos ja sisään.
Mummini äidin puolelta on haudattu saareen noin 40 vuotta sitten, sain olla mukana. Myös täällä kotipaikkakunnallani on Kirkkosaari, vanha hautausmaa. Myös sukukohtainen hautausmaa eräässä kylässä.
Mä ajattelin kanavan nimimerkin takia että mikäs tää tämmönen äijä on mutta jumalaare mitä juttua äijä heittää 🤣😎❤️ aivan mahtavaa settiä. Kanava lähti seurantaan 💪😎
Kiitos hyvä video TEEMU löysit jopa hautapaikan minu kaukaiselle sukulaiselle..
Olipa jännää ja hieno lopetus hienolle videolle. Kiitos Teemu.
Hieno video taas ja toi murre on kyllä niin kiva kuunnella 😊
Arvelen että koko saari on siunattu hautausmaaksi, vaikka sitten myöhemminkin. Erittäin hieno aihe ja video. Kerroin aiemmin Inarin järvellä olevista hautasaarista, niin tämä on muuten samanlainen, mutta paljon uudempia hautoja ja enemmän. Veikkaan että tuossakin saaressa on paljon hautoja joissa ei ole enää mitään muistomerkkiä. Suomessakin lapsikuolleisuus oli -50 luvulle saakka korkea.
Tuossa saarihautauksessa on kyllä järkeä ja enteellistä sunnittelua ollut,sillä siellä toteutuu varmaan se ikiuni ja hautarauha.Kun vertaa nyky hautaustapaa on hautaaminen kallista ja vuosimaksut suuret. Aikoja on taidettu jopa senvuoksi lyhentää.Vielä jos hautaa ei pyty pitämään,kalliit muitomerkitkin viedään murskaamoon,mikä on todellista haudanhäpäisyä.
Nyt oli hyvin mielenkiintoinen mutta myös surullinen kohde .
Todella hienoja vanhoja hautakiviä, erittäin kaunis paikka viimeiselle leposijalle.
Kiitos Teemu videosta.
Oli hyvä ettet uiden mennyt , näppärä tuo kajakki.🙂
Kajakki oli kyllä paljon näppärämpi keino päästä tuonne saareen kuin jos olisin sinne uimaan lähetenyt 😁Rauhallinen paikka johon saaressa asuvat korpit toivat paikkaa lisä tunnelmaa.
Kiitos videosta. Upea paikka.
Paras videosi tähän mennessä, kiitän ! Harry Storm
Aivan rajassa kiinni on vanha hautausmaasaari Suomussalmella, minkä takia sinne ei pääse tätä nykyä kai kuin rajavartijat. Inarijärvellä olen kulkenut vanhan hautausmaasaaren ohi.
Muuten en ole tiennyt
että metsässä voi olla noin paljon hautoja,oli
erikoinen kokemus,
Ja hautakivet oli vanhoja,kauniita
Kiitos taas hyvästä viideosta💫
Olispa ollut kiva kattoa saarta ja kumpuja dronen silmin.
Orisbergissä varmaan olet käynyt? Jos et niin suosittelen käymään, sitten kuvaa leväluhtaa siinä 9 km päässä samalla reisulla. Tunnelma, historia, ja tarinat sopii kuin "voisilmä kaurapuuroon" kanavallesi, materiaalia löytyy useammankin videon verran. Suosittelen!
Kannatus Orisbergille.
Kiitos koskettavasta ja hienosta videosta..🌾
Kiitos mielenkiintoiseta videosta.
Todella hyvä video. Historiaa ja monia ihmisten surullisia kohtaloita. Paljon nuoria, lapsia kuollut.
Hieno kajaakki. Paljonkohan maksoi?
Kiitos videosta. Teemu. 💝🇫🇮🙏
Hilkka Hovi kajakki oli minusta edullinen kun oli tarjouksessa alle 500€, tai minusta oli edullinen koska kajakki täyttää minun vaatimukset pieneen tilaan meneminen helpo kasata ynm
Mielenkiintoisin video itselle pitkään aikaan 🥰 en ole edes tiennyt tämmöisestä saaresta ❤️ olisi kiva tietää missä tämä on?
Tämä saari on Suomussalmella Kiantajärvi jos en nyt ihan väärin sanonut tai muistanut 😬
tolle saarelle on haudattu ihmisiä jo 1600 luvun alussa. Se on kai olle isoimmassa käytössä 1650-1750
Munkki possu ja voi olla että on haudattu jo paljon ennen 1600-lukua, koska tuolta saarelta on tehty todella paljon argeologisia löytöjä.
Kohta 55:00 min. Kysymyksessä on Grobu. Reikä päädyssä on ruoan laittamista varten vainajalle. Myös viinapikari siihen voidaan jättää. fi.m.wikipedia.org/wiki/Grobu
ua-cam.com/video/RB9aqhhCbh0/v-deo.html
todella hyvä viteo itellä ollu tästä mitään tietoa vaikka noilla suunnilla asunu muksuna
23:37 Rom. 4.8. Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään.
Kaunis luonnontilainen paikka.
Missä kohdalla korpit säikäyttää
Jossain vaiheessa kun käppäilen saaressa en muista yhtään missä kohtaa moinen homma sattuu.
kyllä nuo puut muistuttaa ihmisiä, joskus sellanen olo metsässä ollut. että on jotakin. esim haudattuja joita ei koskaan löydy. kyllä spooky paikka. yöllä. tuo. kiitos videosta.
Juha tällä saarella oli rauhallinen mutta hiukan jännittynyt olo jota korppien äänet hieman maustoivat
Ilmari Kianto jonka rouvan hauta tuolla saaressa oli, ollut kirjailija . Pitkä historia siellä hautuumaalla . Outo paikka saaressa kun ollut . Ihmeen hyvin muistomerkit selvinneet.
Arto Huttunen ilmeisesti tällä järvellä on mutakin hautuumaa paikkoja
Kiitos hienosta videosta 👍✨🌹 Slava bogu. Spasibo tovaris Teemu ♥️
Teemu niinkuin tiedät, että Kurkia on aina pidetty tuonen lintuina ja jos et, niin menes sotasankari hautausmaalle ja laitat soimaan kurjet ja luet, mitä kivipaaseissa lukee, niin silloin moni muukin tietää mitä niihin on kirjoitettu. Ei huono tämäkään video Teemu ja tuskin toista tulee.
Koiton laulu you- tubella esittää tuon venäläisen laulun upeasti. Laulu on elokuvasta "Kurjet lentävät"
Nyt oli erilainen video, tykkäsin
Huono mainosvideo muoviveneelle.
@@tomiheirola4470 No mikä nyt meni pieleen mainostamisessa Teemulla 😥
Se silmä siinä pastorin ristissä on illuminaatin valvova silmä eli vapaamuurari-meininkiä. Hyi!
Höpö, höpö, olisit uskonnontunneilla hereillä, niin voisit tietää tuon symbolin oikean ja alkuperäisen merkityksen.
@@jpp8062 nyt täytyy tunnustaa en minäkään ollut uskonnontunnilla kovin tarkkaavainen, mikä sen symbolin oikea tarkoitus oli ?
Kolmion sisällä oleva silmä kuvaa sitä että kolmiyhteinen Jumala näkee kaiken. Ei siis mitään illuminati-vapaamuurari-höpinää 😆 ja ne muut symbolit: ristin kaikki tietää -ankkuri kuvaa toivoa. Useinhan on risti, sydän ja ankkuri, eli usko, toivo ja rakkaus.
Kristillistä symboliikkaa on niin paljon olemassa, ettei kaikkea voi tietää ja muistaa erkkikään.
Sympaattinen ja hauska Teemu. Olipas jotenkin koskettava video.
Aikas hieno paikka. Näyttää sille, että muistomerkkejä olisi hoidettu jotenkin...meinaan muuten ne olis sammaleen peitossa eikä teksteistä saisi mitään selvää. Kuvailen hautakiviä historian säilyttämis mielessä ja sukututkimuksen avuksi, niin olispa hieno saada tuollaiset kuvattua myös. Turhan hankalaa vaan päästä saareen. Mua ei saa mihinkään kaneettiin 😅.
Satunnaisia havaintoja: eräällä sivustolla on sellaisia Nude Urban Exploration -videoita 😎 (6:30); mahtimiehen (pastorin) leposijan ympärillä aita (23:40); 1900-luvun alussa ei ollut vielä rokotteita eikä penisilliiniä (24:00); Heikkisten sukuhauta (27:50); esim. Elias Lönnrotin (1802-1884) 5 lapsesta vain yksi eli isänsä jälkeen, vaikka hän meni vasta 47-vuotiaana naimisiin (31:00); Kiannon toinen vaimo eli Kiannon B-sarjan 3 lapsen äiti (50:50); grobnitsa eli karjalais-ortodoksinen hautamuistomerkki (54:20).
- Grobnitsa on alun perin suojannut vainajaa petoeläimiltä, kun vainaja on tuotu paksun roudan aikana hautausmaalle. Ortodoksit vievät myös juhlapäivinä ruokaa vainajille hautuumaalle. Kohdassa (1:01:50) neuvostojoukot yrittivät tulla Suomussalmen Kirkonkylästä Ämmänsaareen, mutta se jäi yritykseksi talvisodassa. Teemulta myös oiva kuntoiluvideo 💪 Kaunis auringonlasku Kiantajärvellä 🌞 Koskettava paikka ja paljon vaivannäköä Teemulta ⭐⭐⭐⭐⭐
elämän kovuus näkyy tuolla
Sir. Onslow jos tuohon aikaa olisi ollut naamakirja niin olisi ollut ihan ymmärrettävää että laittaas profiiliin "Elämän kova koulu"
Kätevästi oli kamera vastassa saaren rannalla.
Joskus making of jakso.. kuinka paljon säätöä ja valmisteluita vaatii tällaisen yhden UA-cam jakson tekeminen.
mkki loma Mieti sitä kun pitäisi asetella kamerat kuvaamaan sitä kamerojen asettelua ?
Tällä videolla oli kieltämättä paljon kameroiden kanssa asuilua sekä melomista edes takaisin
Ootko koska tehnyt tään videon??
@artturistorvik9994 2022 elokuu muistaakseni 🤔
Ok 👍🏻
On se erikoista, että noin kunniallisella tavalla on haudat hoidettu - rauta-seppineen, niin silti on heitteille taas jätetty..
Laki varmasti JOTAIN sanoo noiden ylläpidosta?
Korruptoituneet sittiäiset..
Viitasaarella on myös vanha kirkkosaari jossa yli 500vuotta vanhoja hautoja.
Antti Kinnunen täytyy varmaan käväistä siellä ensi kesänä ihmettelemässä.
Itse aloittaisin tutkimisen Suomussalmen kirkkoherranviraston suunnalta?
Käy Makon vanhassa palosammutin tehtaassa järvenpäässä
On kartalla eri asia sitten ehdinkö sinne käymään.
Ihan äärimmäisen hieno video!!Kiitos siitä! Mutta ihmettelen vallan ihmeesti sitä,että uskalsit talsia ilman kumppareita! Sielä ois voinut kyykäärmekset purra jalkoihin!! Ja siinähän sitte olisit ollu saaressa..!Elikä kumpparit jalkahan ens kerralla..!
Minulla oli mukana housut sekä varsikengät mutta… Ne jäivät autoon enkä halunnut lähteä hakemaan 😆
@@LonelyUrbanex Juu, ymmärrän hyvin! :D Mutta hirvitti puolestasi!!Oli meinaa sen laatusta maastoa,missä kyy viihtyisi..
Oli hyvä video. Tunnelma oli jännä.
Kiitos.
36:53 Tuo muistomerkki varmaan viittasi siihen kauheaan nälänhätään joka Suomessa riehui 1860-luvulla. Ilmari Kianto taas on haudattu johonkin ihan muualle, kuin vaimonsa. Kukaan sellainen ei ole varmaan enää elossa, joka tunsi sotamies Esa Tyrväisen tai voisi kertoa hänestä tai hänen kuolintavastaan tai tehtävästään mitään. Sisällissota oli loppunut 1918 ja Venäjän vastaiset heimosodat jo vuosi ennen hänen kuolemaansa. Oli mahdollisesti pelkkä varusmiepalvelukseen tai kertausharjoitukseen liittynyt sotilaan hukkumisonnettomuus tai ehkä hänen siellä olemisensa liittyi demobilisointiin heimosodan jäljiltä, ehkä vartiotehtävään, jos Valkoinen Suomi ei vieläkään luottanut Neuvosto-naapuriinsa.
Jos oli suurta epäluottamusta, niin se varmaan kohdistui ihan oikeaan osoitteeseen ja ilmansuuntaan. Tosin varteenotettavia ikävyyksiä tuli vasta niin pitkällä aikavälillä, että suomalaisten valppaus oli varmaan jo siihen mennessä jollain lailla jo herpaantunut (ehkä siksikin mm. Malli Kajanderit)>> Vasta marraskuun viimeisenä päivänä 1939.
Hei Teemu. Mitä mieteittä tuo paikka toi sinulle??
Tuula Kyllä siinä ensimmäisenä tuli sellaiset ajatukset mieleen että kyllä meillä nykyään onkin asiat aika hyvin 🤔
Seuraavalla kerralla voisit yöpyä
Jarde Lainen Voi olla että tuolla saaressa yöpyminen ei ole sallittua, vaikka olisikin niin telttailen mieluummin jossain muualla
Ennen vanhaan jos vainajaa ei pystytty hautaamaan esim talvella roudan takia, niin usein säilytettiin talven yli saaressa. Tästä nimitys Ruumissaari useilla paikkakunnilla.
Taitaa ruumissaari tai vastaava löytyä lähes joka paikkakunnalta, tämä saari ei ole väliaikaishautaukseen tarkoitettu.
Kiitos videosta😢
Mikä ihana ja luonnollinen paikka haudata. Kaukana sivilisaatiosta ja täydellisessä rauhassa - takaisin luontoäidin sylissä.
Kiitos raporteistanne, mutta mielestäni on sääli, ettei tekstityksiä ole!
(Valitettavasti olen vasta aloittanut suomen kielen opiskelun. Siksi käännökseni on myös automatisoitu...)
Namasté. 🙏🐺
-
Was für ein wundervoller und natürlicher Ort, um dort begraben zu sein. Fernab der Zivilisation und in absoluter Ruhe - wieder zurück im Schoße von Mutter Natur.
Ich danke Dir für Deine Berichte, finde es jedoch sehr schade, daß es keine Untertitel gibt!
(Leider habe ich erst jetzt mit dem Erlernen der finnischen Sprache begonnen. Deshalb ist auch meine Übersetzung automatisiert ...)
Namasté. 🙏🐺
Dieser Friedhof ist ein wirklich besonderer Ort, und das Begraben auf dieser Insel ist vielleicht auf den Aberglauben der Menschen zu dieser Zeit zurückzuführen. Sie dachten vielleicht, dass Geister die Insel nicht verlassen könnten... Untertitel sind sehr arbeitsintensiv, weil ich so viel rede und meinen eigenen Dialekt benutze 😁. Vielleicht wäre es möglich, künstliche Intelligenz wie bei diesem Text zu nutzen, den die KI ins Deutsche übersetzt hat 😁
@@LonelyUrbanex Kiitos vastauksestasi ja lisätiedoista. Tämä on todella jännittävä aihe!
Olin ajatellut, että UA-cam huolehtisi automaattisesta käännöksestä ja että se voidaan aktivoida 'yhdellä napsautuksella'...
Mutta en tiedä tarpeeksi tästä mediasta. 😇
-
Vielen Dank für Deine Antwort und die zusätzliche Information. Das ist ein wirklich spannendes Thema!
Ich hatte gedacht, dass UA-cam sich um die automatische Übersetzung kümmert, und diese mit nur einem „einem Klick“ aktiviert werden könnte ...
Aber dafür weiß ich nicht genug über dieses Medium. 😇
Sellout
Kylläpä oli jännittävä paikka ja en kyllä uskaltaisi mennä 👍
Miksi ? Tuohan on oikein rauhallinen saari. Ei ruumiita tarvitse pelätä, elävät onkin toinen juttu.
Joonas 89 jos nyt sattuisi uskomaan vahvasti kummituksiin, niin en usko että ne tuolla olisi...Ajattelisin että ne sielut tai mikkä nyt kummitteleekaan olisi jäänyt sinne paikkaan missä kuolema on korjannut 🤔
@@LonelyUrbanex Tuollaisen selityksen minäkin olen kuullut usein, mutta mites kun Raamatun mukaan tämä ns. elämän aikainen ruumis on vaan kuori jossa ikuinen sielu majailee ja kuoltua sielu vapautuu ruumiista eli sielu / henki on ikuinen ?
@@ukko9783 Jep, elävien kanssa saa välillä olla tarkkana että mitä ne meinaa 😬
Eipä tekis mieli tuolla pimiällä kuljeskella !
tapio mäkinen oli tässä paikassa aika jännää ihan kesäyönäkin 😁
Kyllä hiljaisena katselin maisemaa ja mietin, kuinka onnellinen saa olla tänäpäivänä. Ruokaa on riittävästi ja terveydenhuolto toimii. Kiitos saarireissusta
No joo. Lapsikuolleisuus ei ole enää kovin yleistä, mutta en kehuisi tämän maan terveydenhuoltoa.
Voi hyvänen aika kuinka ulalla voi ihminen olla. Terveydenhuolto on jo romahtanut ja ruokakriisi on tuloillaan. Kaikki menee agendan mukaan.
Jonkun lehden toimittajalle olisi mielenkiintoinen tutkimus ja kirjoitus kohde. kun suomenmaassa ei ole toista hautausmaata joka olisi saaressa.
Onhan noita hautausmaita saarissa,heti tulee pari mieleen.
Ei kai ainoa ole ??
Joskus kauan sitten kun ei koskaan ollut kuulunut nyky kirkkoon, ei saanut haudata normi hautuumaalle. Siis vuosisatoja sitten kun oli vielä Ukko YJ:n tunnustajia. Samaa paikkaa sitten myöhemmin yhä käytettiin.
@@sirkkaseppanen1063 Ei todellakaan, sillä minäkin tiedän muutamia.
Kyllä niitä saarihautausmaita riittää. Suomussalmella on 4 muutakin. Taivalkoskella, Kuusamossa ja Posiolla kanssa.
Niettusaari, on myös Ilmari Kiannon hautasaari, haudattu 10.5.1970
ArMaja eikös se Niettusaari ole eri paikka ?
@@LonelyUrbanex Tuo tuli mieleen siitä, kun oli yksi Ilmari Kiannon vaimoista haudattu.
@@LonelyUrbanex Niettussaari sijaitsee Turjanlinnan edustalla Ilmari Kiannon asuin paikan edustalla.
Moikka Teemu . Uskalsitko jäädä yöksi ?? 😃😃
Ei onneksi tarvinnut jäädä yöksi, uskon että tuolla yöllä saattaisi olla mielikuvitus ylikierroksilla ja korpit antaisivat lisäkierroksia 😁
@@LonelyUrbanex Kiitos Teemu ,vastauksesta . Itse en olisi mennyt yksin saareen lainkaan . Aikoinaan kun käytiin äitini kanssa isäni haudalla , äitini sanoi ,täällä on ihan hiljaista ,minä siihen niin kun nää on kaikki kuollut ,oli vähän musta huumori minulla mielessä . Erikoinen paikka oli ,kiitos videosta ,jäädää nännityksellä odottamaan uutta videota , se on moro 😃😃
Minkä hintainen kajakki on 🤔😎
joonas voutilainen 2 paikkanen näytti olevan 479€ ja videolla käytetty 1 paikkanen 319€ ainakin nyt kun katsoin 🤔
@@LonelyUrbanex okei 😊😎👍🏿