Putro on mestari tekemään lauluja, jonka ensi kuulemalta pistävät hymähtämään, mutta sitten kun sanoitusta kuuntelee tarkemmin, sieltä löytyykin jotain pohjattoman surullista.
En ole Samulin musaan aiemmin juuri kiinnittänyt huomiota. Radiota kuunnellessani kuulin tämän- alussa en pitänyt, mutta kun biisi oli ohitse olin fiiliksissä. Nyt kuuntelussa koko ajan! Loistava!
Esittely Sanoitukset Kuuntele Ensisijaiset tulokset Kovin hintsusti tilaa on kahdelle Varsinkin toinen jos kaiken sen vaatii On hiljainen koti ja jäätävä tunnelma Sääntöjä karheita laatii Eipä nihkeä ääni tuo napsutus Keittiönpöydästä olkkariin asti Se on näppis, kun sormien alla Saa huomion kaiken armottomasti Anna nyt No enhän anna Anna nyt No enhän anna Anna nyt No enhän anna Anna nyt Minä vilkuilen naisia muita Sullakin mielessä toisaalle vippaa Nyt on miekkoja päällämme kaksi Kun roikkuu ja pian meistä toinen jo flippaa Vaan ei suuta saa auki kumpikaan On kuin spurgulta pummais satkuu Iso karvainen jännite seisoo kuin karhu Ja tolkuton vonkaus jatkuu Anna nyt No enhän anna Anna nyt No enhän anna Anna nyt No enhän anna Anna nyt Tätä jatkuu ja kuukauden päästä Se on suhde ja selli ja hiekoitus Välimatka on mantereen mittainen Sitä sängyssä makaa tuijottaen Ja kun yö on hallattu Sinä harsoa koitat päällemme Se ei asetu Mikä neuvoksi, kuinka saa virttyneen liiton Liekkiä kasvatetuksi Sama ongelma lehtiä myy Mutta naurata ei, kun se päällesi kaatuu Olen vankkojen liitojen puolesta Enkä niin helposti luopuisi tästä Mutta sisarsuhde on hautausmaa Ja siellä fysiikka maatuu Anna nyt No enhän anna Anna nyt No enhän anna Anna nyt No enhän anna Anna nyt Tätä jatkuu ja kuukauden päästä Se on suhde ja selli ja hiekoitus Välimatka on mantereen mittainen Sitä sängyssä makaa tuijottaen Ja kun yö on hallattu Sinä harsoa koitat päällemme Se ei asetu Anna nyt No enhän anna Anna nyt No enhän anna Anna nyt No enhän anna Anna nyt Anna nyt No enhän anna Anna nyt No enhän anna Anna nyt No enhän anna Tätä jatkuu ja kuukauden päästä Se on suhde ja selli ja hiekoitus Välimatka on mantereen mittainen Sitä sängyssä makaa tuijottaen Ja kun yö on hallattu Sinä harsoa koitat päällemme Se ei asetu
Anna nyt, no enhän anna, anna nyt, no enhän anna, anna nyt, no enhän anna, anna nyt, no enhän anna, anna nyt, no enhän anna, anna nyt, no enhän anna, anna nyt, no enhän anna... daaamn ;___;
oltiin tänää kaverin kaa autotallissa ja päätettii pistää radio pääle ja sietä soi yllättäen radoi NOVAlta tää ja mun kaveri sano voivittumitäpaskaa ja pisti samantien ration kiini:DD ei ehti soida ku 10 sekuntia ku kuulu kokoajan vaan anna nyt no enhän anna, anna nyt...
suomessa sitä kutsutaan miehen vaatimattomuudeksi ja lojaalisuudeksi, tuskin se asioita kovin auttaa että menee jonkun muun kanssa nyhväämään kun siinä vaan raiskaa tunteensa, toki jos rakkaus uupahtaa niin sittenhän asia on eri.
Sulla ei taida kuulo ihan pelittää. Kyllä on samoja _elementtejä_ (mikä ei ole edes yllätys, pakostihan samanlaisia elementtejä on muissakin biiseissä), mutta samasta melodiasta ei tietoakaan!
en tiedä.. näin kävi juuri itselle.. olet kiltti ja mukava mies ja hyvä sängyssä, mutta josset pieksä muijaas niin se näkyy lähtevän pois... tylsistyyvät kuulemma...
Putro on mestari tekemään lauluja, jonka ensi kuulemalta pistävät hymähtämään, mutta sitten kun sanoitusta kuuntelee tarkemmin, sieltä löytyykin jotain pohjattoman surullista.
Samuli Putron sanoitukset ovat aivan uskomattomia
Anna nyt, no enhän anna, anna nyt, no enhän anna, anna nyt, no enhän anna, anna nyt. no en vittu anna.
Nää sanotukset on jotain ihan omaa luokkaansa, mahtavaa!
En ole Samulin musaan aiemmin juuri kiinnittänyt huomiota. Radiota kuunnellessani kuulin tämän- alussa en pitänyt, mutta kun biisi oli ohitse olin fiiliksissä. Nyt kuuntelussa koko ajan! Loistava!
Mahtavaa, Putro osaa aina sanoittaa parhaimmalla tavalla, juuri noin se menee aina!!!!
... Välimatka on Mantereen mittainen...
Tää on soinut päässä jo kauan, saahan siitä kauniin videon mut sanoma on surullinen
Voi Samuli,Sääliks käy,vaikka onkii näytelty musiikkivideo. 💔 Ihana Samuli.
been there done that :( satuttaa ...
valitettavasti sanotuksiltansa parhaita suomalaisia piisejä totuus ja tuska on suuri asia
videokin on kieltämättä totuuden mukainen
On kyllä nii helvetin hyvä biisi!
What a beautiful song and music! :)
ohoh, aikamoinen matami
Laulettiinko tässä autosta?
Aivan mielettömän hyvä!!!
Bella canzone
Esittely
Sanoitukset
Kuuntele
Ensisijaiset tulokset
Kovin hintsusti tilaa on kahdelle
Varsinkin toinen jos kaiken sen vaatii
On hiljainen koti ja jäätävä tunnelma
Sääntöjä karheita laatii
Eipä nihkeä ääni tuo napsutus
Keittiönpöydästä olkkariin asti
Se on näppis, kun sormien alla
Saa huomion kaiken armottomasti
Anna nyt
No enhän anna
Anna nyt
No enhän anna
Anna nyt
No enhän anna
Anna nyt
Minä vilkuilen naisia muita
Sullakin mielessä toisaalle vippaa
Nyt on miekkoja päällämme kaksi
Kun roikkuu ja pian meistä toinen jo flippaa
Vaan ei suuta saa auki kumpikaan
On kuin spurgulta pummais satkuu
Iso karvainen jännite seisoo kuin karhu
Ja tolkuton vonkaus jatkuu
Anna nyt
No enhän anna
Anna nyt
No enhän anna
Anna nyt
No enhän anna
Anna nyt
Tätä jatkuu ja kuukauden päästä
Se on suhde ja selli ja hiekoitus
Välimatka on mantereen mittainen
Sitä sängyssä makaa tuijottaen
Ja kun yö on hallattu
Sinä harsoa koitat päällemme
Se ei asetu
Mikä neuvoksi, kuinka saa virttyneen liiton
Liekkiä kasvatetuksi
Sama ongelma lehtiä myy
Mutta naurata ei, kun se päällesi kaatuu
Olen vankkojen liitojen puolesta
Enkä niin helposti luopuisi tästä
Mutta sisarsuhde on hautausmaa
Ja siellä fysiikka maatuu
Anna nyt
No enhän anna
Anna nyt
No enhän anna
Anna nyt
No enhän anna
Anna nyt
Tätä jatkuu ja kuukauden päästä
Se on suhde ja selli ja hiekoitus
Välimatka on mantereen mittainen
Sitä sängyssä makaa tuijottaen
Ja kun yö on hallattu
Sinä harsoa koitat päällemme
Se ei asetu
Anna nyt
No enhän anna
Anna nyt
No enhän anna
Anna nyt
No enhän anna
Anna nyt
Anna nyt
No enhän anna
Anna nyt
No enhän anna
Anna nyt
No enhän anna
Tätä jatkuu ja kuukauden päästä
Se on suhde ja selli ja hiekoitus
Välimatka on mantereen mittainen
Sitä sängyssä makaa tuijottaen
Ja kun yö on hallattu
Sinä harsoa koitat päällemme
Se ei asetu
Anna nyt no enhän anna anna nyt no enhän anna
Anna nyt no enhän anna anna nyt!!!!!!!!!!!!!!
Mitä ihmettä, onko se ite Knihtilä? Aivan mieletöntä :-)
anna nyt no enhän anna, anna nyt no enhän anna, anna nyt no enhän anna 10h vaan samaa...
dayum
Anna nyt, no enhän anna, anna nyt, no enhän anna, anna nyt, no enhän anna, anna nyt, no enhän anna, anna nyt, no enhän anna, anna nyt, no enhän anna, anna nyt, no enhän anna... daaamn ;___;
welcome to my world..
Jotenkin tulee mieleen ainainen piparin ruikutus.
kieltämättä, kun kuulin biisin ekan kerran niin mieleen tuli vonkaus-biisi... mutta aika hyvin sai video näkemään toisenlaisen näkemyksen kappaleesta.
Samuli Putro näyttää Suomen Mobylta.
Samuli Putro on yksi Suomen parhaimmista "sanasepposepon" sepoista, putroista.
iPhonesta propsit
.... sisarsuhde on hautausmaa... ja siellä fysiikkaa maatuu... :D
Kyllä tää on hyvä
oltiin tänää kaverin kaa autotallissa ja päätettii pistää radio pääle ja sietä soi yllättäen radoi NOVAlta tää ja mun kaveri sano voivittumitäpaskaa ja pisti samantien ration kiini:DD ei ehti soida ku 10 sekuntia ku kuulu kokoajan vaan anna nyt no enhän anna, anna nyt...
monipuoliset sanat ainaski
Kyllä Putro on paras!!!
sanoo pelikaani
Samppa spurdo spärdö kolaa kolattua pihaa :D
voidaan antaa
tossun allako?
suomessa sitä kutsutaan miehen vaatimattomuudeksi ja lojaalisuudeksi, tuskin se asioita kovin auttaa että menee jonkun muun kanssa nyhväämään kun siinä vaan raiskaa tunteensa, toki jos rakkaus uupahtaa niin sittenhän asia on eri.
Nykyään suomalaiset pyytää rahaa.
Naisena sanon, että jumankauta mikä ämmä. Itsekin vähintään auton poltolla pimahtaisin jos tuollaisessa suhteessa joutuisin elämään. :D
Mä olisin heittänyt sen puhelimen palavaan autoon.
Miten saada hitti Suomen kansalle?
- Asettaa mikin sänkyyn
4:01 siitä loppuun:DDD
jeeps
No enhän anna..
loistavaa. Ens kerralla kun joku miäs alkaa ärsyttää niin linkkaan sille vaan tän ja oon sillee lälläslää, enhän anna XD
tää on hyvä kapple =)
ärsyttää niin suuresti on soinnu päässä jo 8 tuntia
18 kertaa lausutaan joko anna nyt tai enhän anna. VMP.
No,antas nyt,niin ei tarttis vonkaa,helvetin pihtari!
Alfa joka liikkuu talvella....Muokattu :D
Helvetin makaronilaatikko :)
Sulla ei taida kuulo ihan pelittää. Kyllä on samoja _elementtejä_ (mikä ei ole edes yllätys, pakostihan samanlaisia elementtejä on muissakin biiseissä), mutta samasta melodiasta ei tietoakaan!
Anna nyt no enhän anna XD
No enhän anna
zen cafe
+MrXaxarious a broken heart
Min mielestä putro on nero! Mies joka laulaa yksinkertaisista asioista ja saa sen vielä kuulostamaan hyvältä.
Tulee tuosta videosta eksä mieleen toisaalta kylläkin hän antoi :D
choke the shit:) terveisiä kulman pojille
huomaan kyllä sarkasmin:)
Heh :D
en tiedä.. näin kävi juuri itselle.. olet kiltti ja mukava mies ja hyvä sängyssä, mutta josset pieksä muijaas niin se näkyy lähtevän pois... tylsistyyvät kuulemma...
aika monen tarina lyhyesti...
Suomen paras laulaja!!!
I don't understand a word because I am from Germany, but nevertheless I love this song! Could someone tell me what it is about?
Man "give it now" ... And he did not give it!
:D sori vaan mies murtuu biisi on herra ylpön :DD
....siis puhutaan biisistä
vitu pyllymäki
lol
Toi Putron virne nukkumaan mennessä.. :'D
Samppa on välkky jätkä mutta nyt kolata kolattua pihaa...
Taas kerran onnistunut biisi
Tää jätkä on nero!! ;)
Hä?
jotenkin ärsyttää kyllä tuo putron artikulaatio ja intonaatio
Suomalainen esileikki.... puolen tunnin vonkaus
Tämä on melodiallisesti kopioitu täysin Drive elokuvan soundtrackistä. Ei omat ideat nyt oikein nappaa...
Siinä ei ehkä kaikki parisuhteesta, mutta ajoittain se uppoaa kaikille...
Aivan saakutin hyvä on ja jos sanoisin niin....tai antaa sittenki olla :D
taas kerran epäonnistunut biisi :/
Putron biiseissä on aina vitun ankeaa. Ja tän videon äijä vois kasvattaa itselleen munat. Mut on Putro taitava omalla tavallaan.
ei hele mitä paskaa ku jää päähän soimaan..