Ja uutta pukkaa, ei muuta kuin mielenkinnolla muiden mukana odottamaan. Kas kummaa, ensimmäinen enneuniaan väärin tulkitseva alapeukkuileva etiäisten näkijä ja video ei ole pyörinyt pätkääkään. No jokainen taaplaa tyylillään, ettei sen puoleen.
Ne siinä puimakoneen viereises kopis on olleet pahnoja ei heiniä. Elikkäs puidessa jääneet "viljan varret" jotka sitten käytettiin eläinten alusena navetassa 🌸🌸
Riihi ja sen edessä tai vieressä on riihilato, siihen on kerätty viljat kuhilailta tai seipäiltä ja sitten viety riiheen ja liämmttetty riihi, jossa on sitten puitu varstoilla hakkaamalla jyvät irti. Sitten palautettu oljet yleensä toiseen laitaa latoa oljet tai ollut erikseen olkilato. Oljet on käytetty kuivikkeena eläimille, tai jopa rukiin oljet patjoihin. Jyvät on puhdistettu rysämasiinilla (viskuri) akanoista ja roskista ja viety aittaa säilöön. Siinä varstassa on varren ympäri pyörivä kapula yleensä nahka siteellä kiinni, pyöräytetty ympäri ja kopsautettu vilja kasaan, kuului vain kalske riihestä, ja ulos tuli nokisia ukkoja kun työ oli valmis.
Olipa taas mielenkiintonen kohde....komea reki. Näitä katsellessa voi vain kuvitella millaset asukkaat ovat näissä joskus elelleet.🤔😊 Lintujen laulu kuului taustalla niin ihanasti...❤ ja ihan samallaista viserrystä kuuluu täällä mökilläkin tätä katsellessa 🙂
Katson toista kertaa. 12,29 Hoovermatic kiertävä myyjä myi sen äidille 1958,? vaikka meillä oli jo Pulsaattori kone. Äiti huuhteli pyykin linkolla laittamalla sinne letkulla vettä ja linko linkosi. Erillinen linko oli kyllä myynissä, mutta myyjä ei suositellut. Siinä saisi istua päällä ja se hyppisin kuitenkin.. Sauna/karjakeittiössä oli vain yksi pistorasia. Joten yhtä aikaa niitä ei saanut käytettyä. En tiedä miten äiti homman hoisi, itse olin pyykipäivinä ruuanlaittajana. Sanlight Oli maailman ensimmäinen kasviperäinen saippua sen keksijästä tuli miljonääri. Meillä äiti keitti saippuaa niistä teurasjätteistä syksyisin. Lähellekään ei saanut mennä lipeä kun syövytää.. 27,47 tuvanpenkki yhdestä lankusta ja todella peffa mahtui, kuin myös meidän pirtissä.
Päärakennus voi hyvinkin olla ennen 1800-luvun puolta väliä rakennettu. Toiseen päätyyn on jossain vaiheessa ikkunat uusittu, mutta siellä tuvan puolella oli hyvinkin vanhan näköiset ikkunat, kun oli paksut välipennat. Ja uunikin oli vahvasti 1800-luvun tyyliä.
Jakkara/palli on yhdelle peffalle. Penkki on useamalle. Meillä tuvanpöytään päätypenkitkin, niille mahtui kerrallaan istumaan kaksi. Pirttikalusto tuli savipirtin mukana.
Lattia lankut ovat samaa leveys luokkaa kuin meillä 1840-1962 asuttuna. Kyläläiset aina niitä ihmetteli, samoin kun hirsikattoa, joka olli savenvihreä.
Upea paikka talolle, luonnon keskellä. Ja upea ollut talokin loistonsa aikana, tilaa ollut paljon. Nyt kaupungissa ihmiset pakotetaan asumaa muutamien neliöiden asunnoissa🙄 Kiitos videosta.
Ei pahalla mutta kannattaisiko ottaa varusteisiin mukaan saappaat ettei aina tarvitse valitella että kengät on kastuneet. Olisi mukava jos osattaisiin kertoa vanhoista menetelmistä maataloudessa, vanhojen koneiden yhteydessä. Peittauskin tuntuu olevan monelle mysteeri, vaikka sität ehdään vielä nykyäänkin. Hyttysiäkin voi karkoittaa ja niiltä suojautua :)
Turvasaappat hommattu ja hyttys karkoitteet kulkevat repussa nykyään. Itse en tunne vanhoja menetelmiä, mutta katsojissa on tietämystä ja kommenttia tulee hyvin🙂
Satunnaisia havaintoja: Artulta kelpo logiikkaa 👍 (0:30); sahattua hirttä riihi mutta toinen rakennus veistettyä hirttä (0:50, 1:10); 1980-luvun äes (1:00); hankmo ja ketjupöyhin 1970-luvulta (4:50); 30-vuotiasta vesakkoa (5:00); erikoisen mustat kiviseinät kellarissa - märät? (6:30); vesikelkka (8:30); hevosvetoinen lapiorullaäes (10:40); Pellervo 1960 (12:20); fontti on Fraktuuraa (13:30); Valitut Palat 1956 (14:30); tyypillinen sodanjälkeinen sementtitiilinen navetta peltikatteella (16:30); ilmeisesti kotitarvemylly 1940-luvulta (17:00); KSML 1984 (17:40); hevostarvikkeita ja siististi muurattu seinä (18:00); alkuperäistä kangaspäällysteistä sähköjohtoa, huussi rakennettu jännästi navetan sisään + kalenteri 1984 (18:30); eteinen saunoineen (hormi) uudempaa tekoa (21:30); vanha voimavirtapistorasia (22:50); karjakeittiö ja vesi käsipumpulla (23:30); hirsirakennus (25:50); komea pohjalaistyylinen takka (27:00); puhelinluettelo 1991 (27:30). - Olipas harvinaisen paljon nähtävää! Paljon eri-ikäisiä hirsirakennuksia harmittavasti huopakatolla. Hirsinen päärakennus leveine lattialankkuineen saattaisi olla ainakin 1900-luvun alusta. Ilmeisesti karjanhoito ja maanviljelys ovat loppuneet viimeistään 1980-luvulla ja viimeiset asukkaat lähteneet 1990-luvun alussa. Kaiketi kyseessä on ollut vanha maatila!
Nytpäs olikin jännä paikka,piharakennuksista päätellen oltais oltu jossain lähellä 1900 luvun alkua mutta... kun mentiin navetalle se olikin 1950 JA talo,sepä vasta erikoinen olikin,ulkoapäin oli kuin tehty -60 luvulla mutta sisältä huomattavasti vanhemman oloinen,liekö joskus laajennettu kun oli vasemmalla puolella uudemmat ikkunatkin? Tiedä vaikka olis alumperin ollu vanhanavettakin ja tehty uusi...
Samoilla aatoksilla olin päärakennuksen kanssa. Näytti ulkoa uudemmalle mitä todellisuudessa oli. Aika matalahko oli myös🤔 ensi videossa sitten onkin jo reilu huonekorkeus😉
Aivan upea reki itselläni on samanlainen joskin pienemmässä koossa nukille tarkoitettu. On lähes75v. Toinen hieno juttu oli kun eka kerran huomasin pelukopan. Upeata kiitos.
kyllä se tuohesta tehty oli mutta suotakoon se anteeksi kun hyvä video on,itte myös mietin tuota punamultatynnyriä...vai onko se sittenkin peittausainetta?omasta muistista peittausaine oli kyllä punaisempaa ja tuo taas ruskeampaa hmm ehkä oli maalijauhoa...
@@UrbexArttu Se ei haita mittää!En olt itekään varma kumpi on, sit katoin tarkempaan et tuohinen on.Niitä harvemmin näkkee. Kiitos Arttu taas hienosta videosta ja komppis myös 😊👍
Ai jukoliste kun on tuo reki ja kärryt komeet! Navetan tiiliseinät ihan kuin uudet. Pistää kyllä mielikuvituksen laukkaamaan, että mitä kaikkea tuosta vielä vois saada tehtyä ja uusiokäyttöön.
totta puhut,itsekkin tiedän monialaitteita jotka vielä menis käyttöön mutta kun makaavat käyttämättömin pahoissa paikoissa niin kohta ovat pelkkää romua
Ja uutta pukkaa, ei muuta kuin mielenkinnolla muiden mukana odottamaan. Kas kummaa, ensimmäinen enneuniaan väärin tulkitseva alapeukkuileva etiäisten näkijä ja video ei ole pyörinyt pätkääkään. No jokainen taaplaa tyylillään, ettei sen puoleen.
Nähdään perjantaina videon live chatissa siis👍🙂
Beautiful, peaceful video. Lovely wooden buildings, raindrops and birdsong. 👏
Thanks Angela.
Jos ois vaatteita ne olis kivoja
Ne siinä puimakoneen viereises kopis on olleet pahnoja ei heiniä. Elikkäs puidessa jääneet "viljan varret" jotka sitten käytettiin eläinten alusena navetassa 🌸🌸
Riihi ja sen edessä tai vieressä on riihilato, siihen on kerätty viljat kuhilailta tai seipäiltä ja sitten viety riiheen ja liämmttetty riihi, jossa on sitten puitu varstoilla hakkaamalla jyvät irti. Sitten palautettu oljet yleensä toiseen laitaa latoa oljet tai ollut erikseen olkilato. Oljet on käytetty kuivikkeena eläimille, tai jopa rukiin oljet patjoihin. Jyvät on puhdistettu rysämasiinilla (viskuri) akanoista ja roskista ja viety aittaa säilöön. Siinä varstassa on varren ympäri pyörivä kapula yleensä nahka siteellä kiinni, pyöräytetty ympäri ja kopsautettu vilja kasaan, kuului vain kalske riihestä, ja ulos tuli nokisia ukkoja kun työ oli valmis.
Kiitos Veikko mahtavasta tieto paketista👍
Rauniot kertovat omat tarinansa, mutta mitkä on ihmiselämän tarinat ennen raunioiden syntymistä?
Olipa taas mielenkiintonen kohde....komea reki.
Näitä katsellessa voi vain kuvitella millaset asukkaat ovat näissä joskus elelleet.🤔😊 Lintujen laulu kuului taustalla niin ihanasti...❤ ja ihan samallaista viserrystä kuuluu täällä mökilläkin tätä katsellessa 🙂
@@UrbexArttu Kiitos paljon, seuraavaa videota ootellaan😊👍
Katson toista kertaa. 12,29 Hoovermatic kiertävä myyjä myi sen äidille 1958,? vaikka meillä oli jo Pulsaattori kone. Äiti huuhteli pyykin linkolla laittamalla sinne letkulla vettä ja linko linkosi. Erillinen linko oli kyllä myynissä, mutta myyjä ei suositellut. Siinä saisi istua päällä ja se hyppisin kuitenkin.. Sauna/karjakeittiössä oli vain yksi pistorasia. Joten yhtä aikaa niitä ei saanut käytettyä. En tiedä miten äiti homman hoisi, itse olin pyykipäivinä ruuanlaittajana. Sanlight Oli maailman ensimmäinen kasviperäinen saippua sen keksijästä tuli miljonääri. Meillä äiti keitti saippuaa niistä teurasjätteistä syksyisin. Lähellekään ei saanut mennä lipeä kun syövytää.. 27,47 tuvanpenkki yhdestä lankusta ja todella peffa mahtui, kuin myös meidän pirtissä.
Mielenkiintoista luettavaa jälleen kiitos Raija🙂
Päärakennus voi hyvinkin olla ennen 1800-luvun puolta väliä rakennettu. Toiseen päätyyn on jossain vaiheessa ikkunat uusittu, mutta siellä tuvan puolella oli hyvinkin vanhan näköiset ikkunat, kun oli paksut välipennat. Ja uunikin oli vahvasti 1800-luvun tyyliä.
Tämä on kyllä parhaita kohteita!
Hei. Todellakin, kuva erittäin hyvä ja selkeä. Täytyypä seurata tätä 'yllätystä. 👋🌅🌳🌲
Jakkara/palli on yhdelle peffalle. Penkki on useamalle. Meillä tuvanpöytään päätypenkitkin, niille mahtui kerrallaan istumaan kaksi. Pirttikalusto tuli savipirtin mukana.
Lattia lankut ovat samaa leveys luokkaa kuin meillä 1840-1962 asuttuna. Kyläläiset aina niitä ihmetteli, samoin kun hirsikattoa, joka olli savenvihreä.
Siellä aitassa, missä ei ollut "mitään", oli pyykkisoikko, pyykkilauta ja pyykkikoppa. Akkain kolehia kaikki tyynni.
It's a very interesting place, with lots of fantastic items, it's great your videos !!
25:35 .. Joku on dokannu tuolla kolinaa 😂 LoL.
Nyt näky selvästi. On siitä Hytösestä apua. Oli hyvä, jatka vaan.
Upea paikka talolle, luonnon keskellä. Ja upea ollut talokin loistonsa aikana, tilaa ollut paljon. Nyt kaupungissa ihmiset pakotetaan asumaa muutamien neliöiden asunnoissa🙄
Kiitos videosta.
Ei pahalla mutta kannattaisiko ottaa varusteisiin mukaan saappaat ettei aina tarvitse valitella että kengät on kastuneet. Olisi mukava jos osattaisiin kertoa vanhoista menetelmistä maataloudessa, vanhojen koneiden yhteydessä. Peittauskin tuntuu olevan monelle mysteeri, vaikka sität ehdään vielä nykyäänkin. Hyttysiäkin voi karkoittaa ja niiltä suojautua :)
Turvasaappat hommattu ja hyttys karkoitteet kulkevat repussa nykyään. Itse en tunne vanhoja menetelmiä, mutta katsojissa on tietämystä ja kommenttia tulee hyvin🙂
Onko tietoa millon viimeksi asuttu?? Minne on asukkaat menneet ja onko rakennuksilla tällähetkellä omistajaa?
Satunnaisia havaintoja: Artulta kelpo logiikkaa 👍 (0:30); sahattua hirttä riihi mutta toinen rakennus veistettyä hirttä (0:50, 1:10); 1980-luvun äes (1:00); hankmo ja ketjupöyhin 1970-luvulta (4:50); 30-vuotiasta vesakkoa (5:00); erikoisen mustat kiviseinät kellarissa - märät? (6:30); vesikelkka (8:30); hevosvetoinen lapiorullaäes (10:40); Pellervo 1960 (12:20); fontti on Fraktuuraa (13:30); Valitut Palat 1956 (14:30); tyypillinen sodanjälkeinen sementtitiilinen navetta peltikatteella (16:30); ilmeisesti kotitarvemylly 1940-luvulta (17:00); KSML 1984 (17:40); hevostarvikkeita ja siististi muurattu seinä (18:00); alkuperäistä kangaspäällysteistä sähköjohtoa, huussi rakennettu jännästi navetan sisään + kalenteri 1984 (18:30); eteinen saunoineen (hormi) uudempaa tekoa (21:30); vanha voimavirtapistorasia (22:50); karjakeittiö ja vesi käsipumpulla (23:30); hirsirakennus (25:50); komea pohjalaistyylinen takka (27:00); puhelinluettelo 1991 (27:30).
- Olipas harvinaisen paljon nähtävää! Paljon eri-ikäisiä hirsirakennuksia harmittavasti huopakatolla. Hirsinen päärakennus leveine lattialankkuineen saattaisi olla ainakin 1900-luvun alusta. Ilmeisesti karjanhoito ja maanviljelys ovat loppuneet viimeistään 1980-luvulla ja viimeiset asukkaat lähteneet 1990-luvun alussa. Kaiketi kyseessä on ollut vanha maatila!
Mielenkiintoinen täydennys jälleen👍 arvostan kiitos.
Nytpäs olikin jännä paikka,piharakennuksista päätellen oltais oltu jossain lähellä 1900 luvun alkua mutta... kun mentiin navetalle se olikin 1950 JA talo,sepä vasta erikoinen olikin,ulkoapäin oli kuin tehty -60 luvulla mutta sisältä huomattavasti vanhemman oloinen,liekö joskus laajennettu kun oli vasemmalla puolella uudemmat ikkunatkin?
Tiedä vaikka olis alumperin ollu vanhanavettakin ja tehty uusi...
Samoilla aatoksilla olin päärakennuksen kanssa. Näytti ulkoa uudemmalle mitä todellisuudessa oli. Aika matalahko oli myös🤔 ensi videossa sitten onkin jo reilu huonekorkeus😉
Minun lapsuudenkodissa oli tuollainen Hoovermatic pyykinpesukone.
Ompas hieno pihapiiri. Mielenkiinoinen paikka
jaa te teette Hytösen kanssa yhteistyötä, mulla on molemmat kanavat tilauksessa teillä on helvetin hyvät videot 🙂😎
Suuret kiitokset. Hytösen kanssa oon ollut jutulla, jos tänä vuonna käytäisiin jossain kuvailemassa.
Harmi että käyttötavarat vaan jää tuonne. Erkkolanki vois ottaa käyttöön, ei näyttäny puutteelliselta.
Ja mitkä tuvan lankut! Eipä ole usein noin jyhkeitä näkynyt.
joo erkkola mopo se on.automaatti 2 vaihteinen
Paljon on hikeä vuodatettu tässäkin maisemassa. Ei ole leipä leikkien pöytään tullut.
Totta ja hyvin sanottu.
Aivan upea reki itselläni on samanlainen joskin pienemmässä koossa nukille tarkoitettu. On lähes75v. Toinen hieno juttu oli kun eka kerran huomasin pelukopan. Upeata kiitos.
mielenkiinnolla odottamaan.
Nonnih perjantaina sitten ensi esitykseen turisemaan.
@@UrbexArttu näin teemme 🙂
Tack för ett bra program kom ihåg att prenumerera och tumma upp så kommer det mera 😃😃😃
Mielenkiintoista!
Kiinnitit huomion lattialankkuihin. Huomasit varmaan miten paksuja oli
Mikäköhän mopo kyseessä?
aikasemmissa kommenteissa saattoi olla
Urbex_Arttu täytyy yrittää sitten löytää se kommentti ja kiitos vastauksesta.
Puimakoneen vieressä on viskuri. Sillä erotellaan jyvät akanoista. Tulee sitten siemenviljaa.
Niinpä oli viskuri. Sen rakennus
Rakennus tuota laitetta varten rakennettiin riihen yhteyteen, näin ainakin täällä Savossa
Hienon sais viel sängystä entisöimällä. Pääsispä entisöimää,, 🤔😊
Elävä talo tuokin aikanaan,hyvä.
Kyllä ja peltikatolla olisi mennyt vielä pitkään
Pihapiiri oli niinsanoitusti jo vähän "chernobilittynyt".
Oliko pärekori vai tuohikori siellä laarissa?? Näyttää niin tuohesta tehdyille, vai vippaako miun silmät?
Tuohikorihan se sitä, kun ei osata puhua asioista omilla nimillään😂
kyllä se tuohesta tehty oli mutta suotakoon se anteeksi kun hyvä video on,itte myös mietin tuota punamultatynnyriä...vai onko se sittenkin peittausainetta?omasta muistista peittausaine oli kyllä punaisempaa ja tuo taas ruskeampaa hmm ehkä oli maalijauhoa...
@@UrbexArttu Se ei haita mittää!En olt itekään varma kumpi on, sit katoin tarkempaan et tuohinen on.Niitä harvemmin näkkee.
Kiitos Arttu taas hienosta videosta ja komppis myös 😊👍
Moikka! Olisko sulla iigeetä??? Olis sulle asiaa :)
Ai jukoliste kun on tuo reki ja kärryt komeet! Navetan tiiliseinät ihan kuin uudet. Pistää kyllä mielikuvituksen laukkaamaan, että mitä kaikkea tuosta vielä vois saada tehtyä ja uusiokäyttöön.
Vanhassa vara parempi:)
Katsoin ihan samaa! Nuo kärryt pitäisi kyllä saada pelastettua!
Nice place, nice movie 👍 👌 🏆 👀 I invite you to us, I leave my finger 🎥 👍 Greetings from Poland 🍷
Thanks. You got also nice videos:)
@@UrbexArttu Thanks
Upea kirkkoreki ja kärrit takana..
Oisko voinu olla kaivo/lähde tuo maakellari?
Luulen että se on ollut kylmä kellari. Talvella lunta sinne niin pysy kauan kylmänä .
Mielenkiintoista sitten seurata. TERVE!
👍
Ilmeisesti uskollinen perhe
Suattaapi olla jotta sopivasti löylyissä ja maggaroissa ollahan tuollon 😊🎶🤗
Rantasauna ja notskimakkara👍
musta oli se viskuri puimakonee vieres
Hieno kohde jälrrn
Oli tuohikontti/kori
Tota maatalojen historia kirjaa muutin torissa
Erkkola alkaa olla harvinaisuus .
ei se harvinainen ole mutta ihmiset ei niillä vaan enää ajele ja moni näkyy mätänevän noissa autiotaloissa harmi vaan kun näin
Tämä olisi ollut pienellä vaivalla kunnossa😊
totta puhut,itsekkin tiedän monialaitteita jotka vielä menis käyttöön mutta kun makaavat käyttämättömin pahoissa paikoissa niin kohta ovat pelkkää romua
Hieno paikka o
Upea paikka ollut ja mennyt.
Oliko koneita
Katso video😉