Silloin kun olin lapsi ja tämä tuli alunperin tvstä niin pelkäsin tätä koko nooalaiskuviota ja varsinkin tuota missä Miia ilmestyy tonne bileisiin. Ikävä myös näitä vanhojen salkkareiden musiikkeja kun ne toi aina kunnon tunnelmaa näihin.
Kiitos. Just itekki miettiny että varmasti on ihmisiä, jotka haluaa kattoa nimenomaan näitä vähän pitempiä videoita vaikka ihan koko aikaa ei tapahtuisikaan mitään jännää.
Tää video on hyvä esimierkki siitä, miksi pojat vetää faijaansa turpaan/tappaa. Ei tapahtunut itelle mut peruskoulukaverin faija hakkasi kaveria kun oli 5 min myöhässä koulumatkalta luokalla 5. Tämä systeemi jatkui koko peruskoulun luokkaan 8 asti, kunnes kaveri päätti pistää oman isänsä sairaalakuntoon hakkaamalla ja puukottamalla. Kaveri lähti pohjolakotiin josta 18v täytettyään vapautui, kävi ampumassa isänsä. Sepolla kävi tuuri, että näin ei käyny jasperille
drive.google.com/file/d/1lFe51FNE8pZVbDLZGqZ-F-XDUEizPcvu/view 2:20 kohdasta eteenpäin. Video drivessä siksi, koska youtubeen en saanut sitä ladattua tekijänoikeuksien takia.
Rotsit päällä vaikka kaikki muut on paitasillaan? En tiedä niin virallisia sääntöjä, vaikka tän ikäsenä aika paljo jo baareissa käyny, mutta eikö ulkovaatteet pitäs jättää narikkaan, kun semmonen mitä ilmeisimmin tossaki baarissa on. Mielenkiintonen yksityiskohta vaan. 😅
Koska UA-cam on perseestä. Ei antanut ladata enää tekijänoikeuksien vuoksi ja oli hirveää säätöä että sai ladattua. Lopuksi motivaatio kuoli totaalisesti. Valitan.
@@VanhatsalkkaritEikö sun motivaatios millään sallis perustaa kanavaa vaikka Vimeoon tai Dailymotioniin ja linkata se kanavas tänne? Teet tärkeetä hommaa tuomalla vanhoja Salkkareita meidän katottavaks
Jokainen tarvitsee elämäänsä Sepon.
kyllä, oon samaa mieltä
Sama täällä
TÄMÄ!!!!
Sama Täällä❤😊
Aivan mahtavaa, kiitos ❣ tää pätkä on kyllä täynnä legendaarisia kohtauksia 😁
Legendaarinen Salkkari jakso
Koko videossa melkeen kaikki legendaariset sanonnat :D
Jep :D Aika hyvät naurut tosiaan sai kun tätä kuvasin.
Silloin kun olin lapsi ja tämä tuli alunperin tvstä niin pelkäsin tätä koko nooalaiskuviota ja varsinkin tuota missä Miia ilmestyy tonne bileisiin. Ikävä myös näitä vanhojen salkkareiden musiikkeja kun ne toi aina kunnon tunnelmaa näihin.
Joo, onhan näissä vanhoissa se tunnelma ihan eri luokkaa kuin nykyisissä. Myös näytteleminen paljon parempaa.
@@VanhatsalkkaritJoo, ärsyttävää kuunnella samaa Epidemic soundia, mitä kuulee muissakin ohjelmissa ja jopa vlogaajien videoissa
Se on kyllä lappi ei lapsi
@@nainen86 mikä se?
22:31 "Mitä helvettiä" 😂 Klassikko!
Nyt lähti kyl heti tää kanava tilaukseen 👌🏾 oon vuosia oottanu jo että joku laittais kunnon pätkiä vanhoista salkkareista. Respect
Kiitos. Just itekki miettiny että varmasti on ihmisiä, jotka haluaa kattoa nimenomaan näitä vähän pitempiä videoita vaikka ihan koko aikaa ei tapahtuisikaan mitään jännää.
OVi AUKI TAI TAPAHTUU HIRVEITÄ!!! Ismon paras/kuuluisin lausahdus😂
Melkein jo klisee 🤣
4:23
MITÄ HELVETTIÄ? 😂
@@mioxm9614 hyvä toikin, kakkosena mun listalla
Ainiin tää klassikko Ismo-sekoaminen johtui kallen prseen myymisestä 😂😭
4:42 Seppo on kyllä paras 😂
Jep, hän on niin viisas ja huumorintajuinen mies. Paras hahmo koko sarjassa koskaan 👍
4:22 Classic Ismo
"Siis omaan kotiini!!"
"Mun avaimilla."
Salkkarit - miian katoamisen jälkeen 💪
Hyvä kanava 💪🏼
Ai että oikein mestarilta kehuja? Huh! Kiitoksia, ja on kyllä tullut viihdyttyä teikäläisen tuotannon parissa. Respectit sinne suuntaan!
Meno muuttuu härskimmäks vuosi vuodelta!
Tää video on hyvä esimierkki siitä, miksi pojat vetää faijaansa turpaan/tappaa. Ei tapahtunut itelle mut peruskoulukaverin faija hakkasi kaveria kun oli 5 min myöhässä koulumatkalta luokalla 5. Tämä systeemi jatkui koko peruskoulun luokkaan 8 asti, kunnes kaveri päätti pistää oman isänsä sairaalakuntoon hakkaamalla ja puukottamalla. Kaveri lähti pohjolakotiin josta 18v täytettyään vapautui, kävi ampumassa isänsä. Sepolla kävi tuuri, että näin ei käyny jasperille
Toi Ulla tuolla Kallen bileissä ennustamassa :D
Minkä takia mulle ja niin monelle Miian paluu kohtaus bileissä oli kovin traumaattinen 😂
Ei mulle ainaskaa ollu
Jatkoa kiitos👍🏻
Kalle on röhhkeä.
17:16 eiks se oo niin Ismo, että pojat hakkaa ovee ja tytöt odottelee vai miten se meni
HALUUKS SÄ TURPAAN? :DD
Siis Kalle myi itsensä?
Itsekäs hintti
Sillo kun salkkarit oli parasta katsottavaa
Löytyykö klippi, missä Mia ja Saku kohtaa jälleen toisensa barbaarissa, sen jälkeen ku Mia on ollu kateissa?
drive.google.com/file/d/1lFe51FNE8pZVbDLZGqZ-F-XDUEizPcvu/view
2:20 kohdasta eteenpäin. Video drivessä siksi, koska youtubeen en saanut sitä ladattua tekijänoikeuksien takia.
Onko jatkoa drivelle
@@Vanhatsalkkarit
Rotsit päällä vaikka kaikki muut on paitasillaan? En tiedä niin virallisia sääntöjä, vaikka tän ikäsenä aika paljo jo baareissa käyny, mutta eikö ulkovaatteet pitäs jättää narikkaan, kun semmonen mitä ilmeisimmin tossaki baarissa on. Mielenkiintonen yksityiskohta vaan. 😅
Kalle, oisko aika aikuistuu
Saiskos sen jakson jossa saku Kalle ja Niko etsii miiaa jostai mökiltä
23:56
Miks lopetit nää tohon ku Miia palas, olisin halunnu nähä kaikkien reagtiot ja et mitä kävi sen jälkee😢
Koska UA-cam on perseestä. Ei antanut ladata enää tekijänoikeuksien vuoksi ja oli hirveää säätöä että sai ladattua. Lopuksi motivaatio kuoli totaalisesti. Valitan.
@@VanhatsalkkaritEikö sun motivaatios millään sallis perustaa kanavaa vaikka Vimeoon tai Dailymotioniin ja linkata se kanavas tänne? Teet tärkeetä hommaa tuomalla vanhoja Salkkareita meidän katottavaks
Voiks tehä jotai akiin liittyen kun siitä on tosi vähän videoita noilta alku ajoilta?
Jatkoa!
Millo lissää
Sitten kun jaksaa. Mahdollisesti viikonlopun aikana.
Älä nyt heti kysele lisää tässähän on jo hyvän pituinen pätkä
@@Max-hj6fv jännittävään kohtaan jäi
@@gangboy4873 Tulis jo lisää, mutta perkeleen tekijänoikeudet. Menee hermot kyllä tän youtuben kanssa
@@Vanhatsalkkarit nonni
On tuo iso ihan hullu Miksei voinut kuolla
Haistele sen memmun takamusta
23:55
22:31
23:53
17:06