Jos joku niinkin typerästi menee käyttäytymään, niin ei kun hirmuinen meteli, että tulee todistajia, sitten poliisille ilmoitus pahoinpitelystä, ja perään sellainen oikeusjuttu, että oksat pois.
Onhan niitä pikäkätisiä.Niitä kutsutaan ihan "pikäkyntysiksi".Ne on jostain kumman syystä sijoittunut yhteiskunnassamme rikolliselle puolelle.Erikoistuneet varkauksiin.Ilmeisesti siitä ominaisuudesta on hyötyä tuolla alalla.😊
Kateellinen en ole, mutta kuitenkin... Siis hyville piirtäjille ja laulajille. Ainoa hyvä puoli "lauluäänessäni" on, että sillä voi pelotella epämukavia vieraita lähtemään.
Olihan hieno piirustus👌 oikein taideteos. Mukavia tuliaisia taas sait. Puusta tehty saha myös komea👍 tuli kapustaa ja kelloo... Minä kyllä keksin, mihin kello...no peliluolaan tietty👍 sitten, kun joskus valmistuu. Hauska video...😅 Nauratti sun analysointi...vai, että apina roikkuu verhotangossa, viekää pihhaan😂🤣🤭😉 Illatsua vaan😊
Turha koko peliluola. Joskus tulevaisuudessa koko talo on Timon hallinnassa, silloin sitä varmaan jo miettii, että tuliko turhaan tehtyä se peliluola. Jää vain varastoksi. No, tää oli vaan mun ajatus.🤔
@@piriitta1369No tohon en osaa sanoa, onko turha vai ei🤔 Timo sen parhaiten tietää...onko tulevaisuudessa pelkkä varasto🤔 näin videoiden katsojana, olisi mielenkiintoinen projekti seurata👍 alkaa Timon nykyisessä huoneessa olla aika paljon tavaraa ja postiseinä täynnä. Toki pointti, että mitä enemmän huoneita ja säilytystilaa, yleensä ne täyttyy kyllä. Tiedän omasta kokemuksesta🙄😉
Oja kauhan remontoija on kuullemma kaikin puolin kehuttu ja eteväksi todettu ja tottahan se on Koneman on meidän kylän huippu oma seppä. Ehdotin hänen tubessa perusta korjaamo Kossulaan poisti minun näin epäsopivan kommentin, käyneekö nyt sa oin.
No siinä oli tavaraa kerrakseen,oli niinkun ois ollu joulu,tosi hyvä piirustus sinusta😂❤laita kehyksiin ja lasi päälle😅 ettei mee huonoksi,kiiros videosta oli monenlaista mietettä geeneistä,kissanpoukiin,kissatkin kattoo sinua televisiosta ja muualta,suosio on taattu😂❤hyvvee yötä🥰♥️🏡🌳🚙🚜🪺🐦⬛
Onpa hienosti piirretty Mani ja KITTi 🖤 Jotkut osaa taiteilla.. 😊 Ei ollutkaan pommi 💥 tuliaiskassissa, vaan kello 🕒 Kivoja tuliaisia ja katsojapostia sait muutenkin Puhokselta ja Kiteeltä... 😊 Kiitokset mukavasta postiossuus videosta 😊
Voi sano on kukko ratissa, kuin myös kukko kylmälaukussa reissussa. Ajo kun on paussilla on kukkosiivu ajajan kourassa. On siinä näköispiirrustus tosi hyvä, ei käytetty siinä muuta kuin lyijykynä. Järjestetäänkö nuo Puhoksen tapahtumat jokavuosi? Ensi kesänä käyn muutenkin Savossa päin.😉👍
Voi kauhistuksen kanahakki, aina vaan paranee. Metsa Man pitaa perustaa museo ja KoneMan, Simo ja Artsi rakentamaan halli. EU raha anomus vireille... pauiii.., pauuu.
Sait mukavaa postia,kylmälaukku on tarpeellinen.Taitava piirtäjä kyllä ,sai sinusta ihan näköisen ja Kitt oli juuri niin virtaviivainen,kuin onkin.Kissat on kyllä viisaita ,herttaista,kun Marskillakin on kissalemmikkejä seuraajina😊.Hyvät puiset keittiövälineet sait. Kunnon puukauhoja kun ei saa mistään marketista ,ne on muovisia ,pitää käydä torilta ostamassa .Kiitos mukavasta postiosuudesta 😊.
Milloinkahan joku vääntää nenästä jossain nuista tapahtumissa kun aika ikävästi välillä kommentoit "faneille"
Jos joku niinkin typerästi menee käyttäytymään, niin ei kun hirmuinen meteli, että tulee todistajia, sitten poliisille ilmoitus pahoinpitelystä, ja perään sellainen oikeusjuttu, että oksat pois.
Vittuilijoille vastataan samalla mitalla, ei kaikkea tarvii kai minunkaan niellä vai eikö minua pidetä ihmisenä ollenkaan.?
....jooo....suo-ojan kaivuuta me odotamme innolla.
Onhan niitä pikäkätisiä.Niitä kutsutaan ihan "pikäkyntysiksi".Ne on jostain kumman syystä sijoittunut yhteiskunnassamme rikolliselle puolelle.Erikoistuneet varkauksiin.Ilmeisesti siitä ominaisuudesta on hyötyä tuolla alalla.😊
Kerimäen kirkko on maailman suurin puukirkko.
Ja Kiteellä on kirkko kaunis kivikirkko
Kannattasko Mehtä manin järjestää joku näyttely noista lahjoituksena saaduista tavaroistasi.
Kateellinen en ole, mutta kuitenkin... Siis hyville piirtäjille ja laulajille. Ainoa hyvä puoli "lauluäänessäni" on, että sillä voi pelotella epämukavia vieraita lähtemään.
Samoja puutteita omissakin taidoissa
On muuten helvetin hyviä muikkuja nuo Laukkasen purkissa. 👍🏻👍🏻
Kohta alkaa olemaan huone laajennusta vaille, kun on niin paljon tuliaisia 🤔
Kolleega toi tuolta minulle sinun allekirjoittaman päreen, iso kiitos. Meni miesluolassa kunniapaikalle😎.
👍 Mukavaa jos tykkäsit.
Roe on myös metsäkauris. 🙂
Marmorikuvio kellossa.
Hienosti ossoovat piirtee KITTUUN!!
mätisäkki olis kallista kala tiskillä en oo ikinä uskonut että sanaa verrataan johonkin muuhun kun kala
Hei..olipa hieno.piirustus.😊minä.pesin ikkunat.. 2.tuntii.meni.päivällä.huomenna.vielä makuuhuoneenikkuna pestä.❤😊.minulle ei kukaan.soittele eikä.käy.yksin tässä.saa.😢.
MOI VOISIN SOITTAA JOS OLIS PUH. NUMERO 😍❤
Nyt Sirpa verkkoja vetee ei se ota jos ei annakkaa,itekkin meinasin aikanaan luovuttaa mutta onneksi en niin tehny.
Mutta tasoa ei pidä laskea!
Ei antanneet Kitteen Pontikkoo...Kirkolta...⛪...
ONHAN ALKOSSAKIN PONTIKKAA
@@user-gd3tm4jx9k Ei ollut kiteen alkossa.Kuopiossa oli ja ei hyvää.
Olipa haaska viteo 😂mielikuvitus hyvin lentää😊toimii
Kyllä keksit hauskoja juttuja,että sait naurut taas aikaseksi,kiitos😂😂😂
Tämäpä se on minullakin pääasiallinen houkutus näissä videoissa, huumori 😄
Eväät kylmäkassiin ja ojan kaivuuseen.
Tilasitko bonie lee popcorneja?
Kyllä
Wau ompa upea piirustus ihan kandeis laittaa raamit jos lasikehys 😊
On kyllä
Olihan hieno piirustus👌 oikein taideteos. Mukavia tuliaisia taas sait. Puusta tehty saha myös komea👍 tuli kapustaa ja kelloo... Minä kyllä keksin, mihin kello...no peliluolaan tietty👍 sitten, kun joskus valmistuu. Hauska video...😅 Nauratti sun analysointi...vai, että apina roikkuu verhotangossa, viekää pihhaan😂🤣🤭😉 Illatsua vaan😊
Turha koko peliluola. Joskus tulevaisuudessa koko talo on Timon hallinnassa, silloin sitä varmaan jo miettii, että tuliko turhaan tehtyä se peliluola. Jää vain varastoksi. No, tää oli vaan mun ajatus.🤔
@@piriitta1369No tohon en osaa sanoa, onko turha vai ei🤔 Timo sen parhaiten tietää...onko tulevaisuudessa pelkkä varasto🤔 näin videoiden katsojana, olisi mielenkiintoinen projekti seurata👍 alkaa Timon nykyisessä huoneessa olla aika paljon tavaraa ja postiseinä täynnä. Toki pointti, että mitä enemmän huoneita ja säilytystilaa, yleensä ne täyttyy kyllä. Tiedän omasta kokemuksesta🙄😉
Illatsut vuan
@@MetsaManKiitoksia😊 Hyvät yöt😴💤
Oja kauhan remontoija on kuullemma kaikin puolin kehuttu ja eteväksi todettu ja tottahan se on Koneman on meidän kylän huippu oma seppä.
Ehdotin hänen tubessa perusta korjaamo Kossulaan poisti minun näin epäsopivan kommentin, käyneekö nyt sa oin.
Hyviä piirustuksia sait ja muitakin juttuja 😂😂. mukavaa illan jatkoa ❤
Kyllä sinä reissuat . 👍 . Käytkös Suonenjoella mansikkakarnevaalissa ensi viikonloppuna . ?
En käy siellä
Onko tulevina viikonloppuina joka päivä menoa...nytkun näitä kesätapahtumia on pilvin pimein ja joka lähtöön...
Nyt ei ole pariin viikkoon
Ommaa lommoo.
Iltaa vuan ja kiitos hyvistä videoita. Ehditkö siellä Juvalla kuuntelemaan yhtään Kiärijää tms, tuleeko sieltä videota?
Kiitos, ei tule videoo, oli sellainen trafiikki ettei kerennyt kuvailemaan
Olipa hyvä video😂 ihan vetet silmissä sai nauraa
Kiitos
Elä hyvä mies noijju, sinne se kauha vaijjoo suonsilmään,suopi konemanni männä hitsoomaan suonsilmäkkeeseen kauhoo.
😆 nyky-vanha
Kiitos mukavasta videosta.
Kiitoksia
Laukkasen Muikkuja 🐟 Hyvän Ruisleivän päällä kokeilehan? 👨🏻🍳
Ei oo mitään Tonnikalaan noi 🐠
Pitää testata
Jaa joko ne tekee jossain tonnikaloistakin muikkuja?
Kiitos Käynnistä
No siinä oli tavaraa kerrakseen,oli niinkun ois ollu joulu,tosi hyvä piirustus sinusta😂❤laita kehyksiin ja lasi päälle😅 ettei mee huonoksi,kiiros videosta oli monenlaista mietettä geeneistä,kissanpoukiin,kissatkin kattoo sinua televisiosta ja muualta,suosio on taattu😂❤hyvvee yötä🥰♥️🏡🌳🚙🚜🪺🐦⬛
Tsemiä
Kiitos
Hienosti ossoovat piirtee kitin 🙂
On kyllä hyvin tehty
Sen ku aina muistais "meee eii ollaa apinoitaa🎶🎶 "
Lähellä kuitenkin
Morjens Metsa Man hyvä reissu oli Kiteellä...minkälaista oli olla limusiinin kyydissä😂😎👍🚗
Onhan se aika mukavoo kyytiä
@@MetsaMan Ok kyllä😊...aika pitkäkin oli auto oliko se 10 metriä..aika hankalalta näytti kääntyminen liikenneympyröissä😂👍🚗🇫🇮😎
Onpa hienosti piirretty Mani ja KITTi 🖤 Jotkut osaa taiteilla.. 😊 Ei ollutkaan pommi 💥 tuliaiskassissa, vaan kello 🕒 Kivoja tuliaisia ja katsojapostia sait muutenkin Puhokselta ja Kiteeltä... 😊 Kiitokset mukavasta postiossuus videosta 😊
Kiitoksia ja illatsut sekä öitä
@@MetsaMan Oleppas hyvä 😊 illatsut kans ja hyvää yötä 😴💤
K18 videota odotellaan ne on vain parhaita!
Suolla ojankaivua, niin suuri mahdollisuus on.
Kittuu kittuu vuan sinne!
Illatsua ja öitä
😂Tuo apina tarina😂 Apina on pirun fiksu, jotta jos apinaksi jotakuta haukuttanee, niin voipi ottaa sen kehuna. Iltoja vaan😊
Osaavat jopa työkaluja käyttää, illatsua vuan
Voi sano on kukko ratissa, kuin myös kukko kylmälaukussa reissussa.
Ajo kun on paussilla on kukkosiivu ajajan kourassa.
On siinä näköispiirrustus tosi hyvä, ei käytetty siinä muuta kuin lyijykynä.
Järjestetäänkö nuo Puhoksen tapahtumat jokavuosi?
Ensi kesänä käyn muutenkin Savossa päin.😉👍
Käsittääkseni ovat joka vuosi
Voi kauhistuksen kanahakki, aina vaan paranee. Metsa Man pitaa perustaa museo ja KoneMan, Simo ja Artsi rakentamaan halli. EU raha anomus vireille... pauiii.., pauuu.
Mielenkiintoista ajatuksen juoksantaa, kirjotettiin luomiskertomus uuvestaan by Timo MMan. Maanantai ehtoota vuan sinnehi 🤣🤓
Illatsua vuan
Sait mukavaa postia,kylmälaukku on tarpeellinen.Taitava piirtäjä kyllä ,sai sinusta ihan näköisen ja Kitt oli juuri niin virtaviivainen,kuin onkin.Kissat on kyllä viisaita ,herttaista,kun Marskillakin on kissalemmikkejä seuraajina😊.Hyvät puiset keittiövälineet sait. Kunnon puukauhoja kun ei saa mistään marketista ,ne on muovisia ,pitää käydä torilta ostamassa .Kiitos mukavasta postiosuudesta 😊.
Kiitoksia ja illatsua
@@MetsaMan Kiitti samoin sinulle