- 20
- 23 851
Nokipannukahvit
Приєднався 20 лют 2023
Tervetuloa seuraamaan aloittelevaa kanavaa lähiretkeilyn teemalla. Oma kanava tuli perustettua muiden retkeilyaiheisten kanavien innoittamina. Meillä retkeily on pitkälti päiväretkeilyä lähimaastoon, mutta ajoittain teemme myös yön yli retkiä sekä matkoja pohjoiseen. Kuvauslaitteina toimivat pääasiassa kännykät, emme siis pysty taata huippulaadukkaita videoita, mutta pyrimme tekemään parhaamme niillä eväillä mitä on käytettävissä. Tervetuloa siis seuraamaan kotikutoisia retkivideoitamme.
Puuterilumi ja marraskuun auringonpaiste - Brännbackan lenkki
Alaveteli, Brännbackan lenkki.
Marraskuun lopulla matalahkolta paistava aurinko ja tuore puuterilumi teki luonnosta hyvin kauniin. Maisema näytti hyvinkin talviselta. Loppujen lopuksi puuterilumen määrä pääsi jopa hieman yllättämään, sillä polkua ei oltu kuljettu muutamaan päivään ja ajoittain lunta riitti melkein polviin asti.
Marraskuun lopulla matalahkolta paistava aurinko ja tuore puuterilumi teki luonnosta hyvin kauniin. Maisema näytti hyvinkin talviselta. Loppujen lopuksi puuterilumen määrä pääsi jopa hieman yllättämään, sillä polkua ei oltu kuljettu muutamaan päivään ja ajoittain lunta riitti melkein polviin asti.
Переглядів: 810
Відео
Melontaretki Kuivajärvellä
Переглядів 1774 місяці тому
Melontaretki Kuivajärvellä elokuussa 2024. Reisjärvi, Pohjois-Pohjanmaa.
Fiilistelyä fillaroiden Kokkolassa
Переглядів 1275 місяців тому
Pyöräily, Kokkola, Heinäkuu 2024 Fillaroimme 30 km Rantaraitin kautta Sannanrannan maastopyöräreittiä pitkin Harrbådan majakalle ja meren rantaan. Rannalta metsäreittiä pitkin Santahakaan ja takaisin Rantaraitille.
Yö Suurijärven retkeilyreitistöllä
Переглядів 1,1 тис.7 місяців тому
Keski-Suomi, Pihtipudas, Suurijärven retkeilyreitistö. Toukokuu 2024. 25.5.2024 yövyimme riippumatoissa Suurijärven retkeilyreitistöllä. Matkan varrrella pysähdyimme Nuorasella, Harjuntakasella ja Suurijärvellä. Yöpymispaikka löytyi kauniin järven rannalta, mutta minkä järven rannalta, se selviää videolta.
Bosundin vaellusreitti
Переглядів 4767 місяців тому
Bosundin vaellusreitti, Luoto, Pohjanmaa, Vappu 2024. Luodossa sijaitseva Luodonreitti on 44 km:n mittainen vaellusreitti, reitti sitoo yhteen kolme erillistä vaellusreittiä (Holmin, Eugmon ja Bosundin vaellusreitit). Reitit voi kiertää joko lyhempinä erillisinä päivävaelluksina tai vaikkapa yhtenä pitempänä vaelluksena. Kaksi muuta reittiä olimme jo kiertäneet aikaisemmin, mutta Bosundin reitt...
Hiihtelyä Kopsannevan kantohangilla.
Переглядів 2599 місяців тому
Keski-Pohjanmaa, Toholampi, Kopsanneva, Ryysänpesänkankaan laavu ja lintutorni. Kantohanget, liukulumikengät, aurinkoinen kevätpäivä ja hyvät eväät. Leppoisa hiihtoretki Kopsannevan maisemissa maaliskuussa 2024.
Korvgräven | Öjan saaristopolku | Kokkola | Tammikuu 2024
Переглядів 73511 місяців тому
Lähiretkeilyä Öjan saaristopolulla, pääetappina Korvgrävenin kota. Matkaa taitettiin liukulumikenkien kera. Reitillä ei ollut juurikaan muita kulkijoita liikkunut, joten pääsimme hiihtelemään omat ladut lähes koskemattomalle lumelle. Matkaan oli varattu pala lohta ja vähän muuta ruokaa, joista muodostui maittava retkiruoka. Jälkiruoaksi keitimme kanavan nimenkin mukaiset nokipannukahvit.
Harjuntakanen | Suurijärven retkeilyreitistö | Pihtipudas | Marraskuu 2023
Переглядів 1,2 тис.Рік тому
Talvinen päiväretki Pihtiputaalle Suurijärven retkeilyreitistölle. Kiersimme ympyrälenkkinä Harjuntakasen kierroksen, mittaa reitillä on noin 6 km. Matkan varrella pysähdyimme Yölammen ja Harjuntakasen taukopaikoille, lisäksi kävimme tutustumassa reitin varrella olevaan Imarrekiveen sekä Hiljentymistilaan. Reitti oli hyvin merkitty, mutta melko haastavakulkuinen, polku oli lumen peitossa eikä l...
Ylläs - onko Ylläs maastopyöräilijän paratiisi?
Переглядів 7 тис.Рік тому
Ylläs, maastopyöräily, Kahvikeidas, Ojanlatvan laavu, Latvamaja, Kesänkijärven laavu, Tunturijärven kota, syyskuu 2023 Vuokrasimme Ylläkseltä sähköavusteiset fatbiket ja lähdimme ottamaan selvää, että onko Ylläksen pyöräilyreitit niin hyviä kuin olimme lukeneet. Polkaisimme noin 30 km:n lenkin, pääosin sinisellä merkittyjä reittejä Ylläksen ympäri. Reitti sisälsi vaihtelevaa maastoa: nousuja ja...
Patikointia Pienellä Karhunkierroksella 2023
Переглядів 6 тис.Рік тому
Oulankajoen kansallispuisto, Pieni Karhunkierros, Kitkajoki, Myllykoski, Jyrävä Kiersimme elokuussa 2023 yhden Suomen suosituimmista retkeilyreiteistä. Patikoimme Kuusamossa sijaitsevan, 12 km:n mittaisen Pienen Karhunkierroksen päiväretkenä. Matkaan oli pakattuna valmiit lounaat sekä termarikahvit. Videolla kuljemme reitin myötäpäivään.
Mäntyjärven kierros
Переглядів 579Рік тому
Elokuun alussa 2023 teimme päiväretken Reisjärvelle Etelä-Sydänmaalle ja kiersimme patikoiden 15 km:n mittaisen Mäntyjärven kierroksen. Reitti kiertää pikkujärvien ja taukopaikkojen sekä kahden varaustuvan kautta. Polku koostuu kivikkoisista kankaista ja osittain pitkospuista. Tervetuloa katsomaan videota Mäntyjärven kierrokselta!
Pyöräillen Trullevin ulkoilureitillä
Переглядів 280Рік тому
Pyöräillen Kokkolan Trullevin ulkoilureittiä pitkin 9.7.2023. Trullevi on merestä noussut niemenkärki ja niemen halkoo kaupunkilaisten suosima Trullevin ulkoilureitti. Videolla koukataan reitin varrelta löytyvien taukopaikkojen kautta. Taukopaikat ovat helposti saavutettavissa myös kävellen, autolla tai jopa veneillen. Ulkoilureitti on pääosin sorastettua vaativaa esteetöntä reittiä, osittain k...
Vapaapäivän viettoa Öjan Saaristopolulla
Переглядів 446Рік тому
Vapaapäivänä oli hyvin aikaa lähteä retkeilemään Kokkolan Öjan Saaristopolun maisemiin. Matkan varrella saimme nähdä kallioista maastoa ja kokea meren läheisyyden. Tuulisesta kelistä huolimatta löytyi reitiltä tyynempi kallioranta, jonne jäimme nauttimaan aurinkoisesta päivästä ja keittelemään pannukahvit. Kahvin kaveriksi teimme Trangialla omena-kaurapaistosta.
Yhden yön retki Etelä-Sydänmaalle
Переглядів 1,3 тис.Рік тому
Tehtiin yhden yön retki Reisjärvelle Etelä-Sydänmaalle. Reitillä nähtiin mm. kauniita nevamaisemia, pitkospuita, nevojen keskellä olevia metsäsaarekkeita sekä metsälampia. Järven rannalla rentoa riippumattoilua sekä ruoanlaittoa.
Retki joka jäi yritykseksi.
Переглядів 292Рік тому
Lähdettiin iltaretkelle Perhonjoen varrella sijaitsevalle kodalle, mutta kevättulvat pääsivätkin yllättämään ja retki tyssäsi hyvinkin lyhyeen, kun huomasimme ylitsepääsemättömät tulvaesteet. Laajat vesimassat olivat vallanneet retkeilyreitin. Pienestä ojasta oli syntynyt vuolaasti virtaava joki ja alueelle virtasi lisää vettä joesta haarautuvista pikkupuroista. Mutta saattoihan sitä retkeillä ...
Keväinen päiväretki Pikkumyllyn laavulle
Переглядів 1,1 тис.Рік тому
Keväinen päiväretki Pikkumyllyn laavulle
kiitos!
Paljonko tuli ilometrejä tuolla reitillä?
N. 30 km.
Nice trip I like it 😊
Kauanko meni aikaa Pienellä karhunkierroksella? Kuinka pitkä se olikaan?
Ajallisesti meillä taisi mennä 5-6 tuntia, ei pidetty kiirettä. Pieni Karhunkierros on noin 12 km pitkä. Hieno kierros!
@@nokipannukahvit Kiitos vastauksesta ❤️Näytti olevan hienot maisemat. Oliko rankka liikkua? Itse haaveilen.
@@minnasuutari8041 Onhan siellä paljon portaita ja korkeuseroja, mutta peruskunnolla pärjää. Taukopaikkojakin löytyy matkan varrelta, joissa voi tarvittaessa hengähtää. Maisemat palkitsevat matkan varrella, joten kierros ei tuntunut rankalta.
Kiva, kiitos, ihanat maisemat
Kyllä. 👍
Olen kävellyt saman reitin, oli mukava katsella,❤ kiitos☺
Hyvä video itsekkin olen kävellyt pienen karhunkierroksen 👍😎
Kivaa meininkiä 😊 Olisi ollut kiva nähdä reissulaisia enempi kameran edessä. Nyt jäi vähän ontto fiilis kun puhe kuului, mutta video oli leikattu ihan muista paikoista
Hienoja maisemia ja peilityyni järvi, tykkäsin. Olis ollut mukava nähdä enemmän kuvaa riippumattoleiristä.
Jotkut on innostuneita kuvaamaan ,kun metsä tulvii ja saa näyttää itsensä ?