- 19
- 91 659
4LifeFinland
Приєднався 10 лис 2011
KEIHÄSMIEHET - Tarinoita kitaroista
SUOMI on keihäskansaa. Keihäsmiehemme ovat vieneet ylpeinä musiikin ilosanomaa pitkin maailmojen turkuja ja kotimaamme kannaksia, raapien keihäistään tarttuvia riffejä ja unohtumattomia sooloja.
He ovat tehneet jotain jokapäiväisen elämän kehyksistä poikkeavaa. He ovat suorittaneet jotakin kohahduttavaa, kiehtovaa, uutta nuorisoa intouttavaa. Heidän nimensä mainitaan kuin tulta iskevän pitkäisen salaman ja sitä seuraavan ukkosen jyrinän vavahtelevan kumun saattamana vielä pitkään heidän mainetekojensa jälkeenkin.
KEIHÄSMIEHET on lyhytdokumenttisarja näistä kitarasankareistamme ja etenkin heidän soittimistaan. Keskusteluissa sivutaan niin soittajien motiiveja oman instrumenttinsa valintaan kuin myös käänteentekeviä hetkiä kunkin polulla. Aihetta lähestytään ulkomusiikillisista lähtökohdista, käsitellen myös kitaroiden estetiikkaa aina merkkiä, mallia ja väritystä myöten.
Tervetuloa kuuntelemaan tarinoita kitaroista!
SUOMI on keihäskansaa. Keihäsmiehemme ovat vieneet ylpeinä musiikin ilosanomaa pitkin maailmojen turkuja ja kotimaamme kannaksia, raapien keihäistään tarttuvia riffejä ja unohtumattomia sooloja.
He ovat tehneet jotain jokapäiväisen elämän kehyksistä poikkeavaa. He ovat suorittaneet jotakin kohahduttavaa, kiehtovaa, uutta nuorisoa intouttavaa. Heidän nimensä mainitaan kuin tulta iskevän pitkäisen salaman ja sitä seuraavan ukkosen jyrinän vavahtelevan kumun saattamana vielä pitkään heidän mainetekojensa jälkeenkin.
KEIHÄSMIEHET on lyhytdokumenttisarja näistä kitarasankareistamme ja etenkin heidän soittimistaan. Keskusteluissa sivutaan niin soittajien motiiveja oman instrumenttinsa valintaan kuin myös käänteentekeviä hetkiä kunkin polulla. Aihetta lähestytään ulkomusiikillisista lähtökohdista, käsitellen myös kitaroiden estetiikkaa aina merkkiä, mallia ja väritystä myöten.
Tervetuloa kuuntelemaan tarinoita kitaroista!
Keihäsmiehet Episodi 5: Musta valkoista
Cyhra-yhtyeen Euge Valovirta luottaa kitaroissa hyväksi havaittuun reseptiin. Jos jokin toimii, sitä ei kannata korjata. Se on hyvin mustavalkoista. Tässä jaksossa selviää myös , minkälainen prosessi on custom-kitaran tilaaminen. Välillä niissä voi tulla myös yllättäviä virheitä.
Lisää Keihäsmiehiä: keihasmiehet.4life.fi/
Muista tilata kanava: @4LifeFinland , niin saat tiedon uusista episodeista!
Lisää Keihäsmiehiä: keihasmiehet.4life.fi/
Muista tilata kanava: @4LifeFinland , niin saat tiedon uusista episodeista!
Переглядів: 2 590
Відео
Keihäsmiehet Episodi 4: Muotoilijan sielu
Переглядів 9273 місяці тому
Tässä jaksossa poraudutaan kitarantekijän ja teollisen muotoilijan, Kari Niemisen, mielen sopukoihin ja kuullaan minkälaisista lähtökohdista hän lähtee rakentamaan äärimmäistä työkalua, Versoul Raya -kitaraa. Vuosikymmenien kokemus, aikaansa edellä oleva ajattelu ja eksoottinen viimeistely on tehnyt Versoul-kitaroista boutique-instrumenttejä, joiden laatua ja viimeistelyä arvostavat sekä kitara...
Keihasmiehet Episodi 3: Heavysuunnikas
Переглядів 2,8 тис.4 місяці тому
Oceanhoarse ja Amoral -yhtyeen Ben Varon kertoo kuinka hän innostui geometriasta, tarkemmin sanottuna heavysuunnikkaista. Samalla kuullaan, miksi hän valitsi keihääkseen vähän harvinaisemman Jacksonin Warrior-mallin sekä sen kirkkaan punaisen värityksen. Onko rock visuaalinen laji? Lisää Keihäsmiehiä: keihasmiehet.4life.fi/ Muista tilata kanava: @4LifeFinland, niin saat tiedon uusista episodeista!
Keihäsmiehet Episodi 2: Lukijan kuvasta
Переглядів 7 тис.5 місяців тому
Keihäsmiehet sarjan toisessa osassa STONE-yhtyeen Janne Joutsenniemi kertoo tarinan, minkälainen bassokitarasta voi tulla, kun nuori soittaja saa valita bassokseen aivan minkälaisen haluaa...ja ihan ilimatteeksi. Joskus hervottoman viikarimaisen idean lopputuloksena voi syntyä Suomen kuuluisin bassokitara; kikkelibasso. Josta kerrotaan juttuja vielä monta vuosikymmentä myöhemmin. Lisää Keihäsmi...
Keihäsmiehet Episodi 1: Helkatin evoluutio
Переглядів 6 тис.5 місяців тому
Stratovarius-yhtyeen Matias Kupiainen kertoo, tarinan hänen Ruokangas Hellcat Custom -kitaran evoluutiosta pomminvarmaksi keikkakeihääksi, jolla raavitaan Stratovariuksen keikat Etelä-Amerikasta Nivalan Tuiskulaan. Lisää Keihäsmiehiä osoitteessa: keihasmiehet.4life.fi/ Muista tilata kanava, niin saat tiedon uusista episodeista.
Museo Ferrari - Maranello, Italia
Переглядів 160Рік тому
Short video from Ferrari Museum in Maranello, Italy.
Concorso d'Eleganza Villa d'Este 2023 - Villa Erba
Переглядів 200Рік тому
Viewing of the RM Sotheby's exclusive Villa Erba sale at the Concorso d'Eleganza Villa d'Este 2023. #concours #elegance #ferrari #lamborghini #classiccars #supercars
Sota-ajan rakkautta - pieni tarina suuresta rakkaudesta
Переглядів 973 роки тому
Isoäitini tarina hänen 70-vuotisesta rakkaudesta.
Stratovarius: Building the Nemesis - trailer
Переглядів 1,4 тис.11 років тому
Stratovarius: Building the Nemesis - trailer
A.O.D. - Suicide...Are you fucking insane?
Переглядів 3 тис.11 років тому
A.O.D. - Suicide...Are you fucking insane?
Suburban Tribe - Now and Ever After
Переглядів 37 тис.12 років тому
Suburban Tribe - Now and Ever After
Verenpisara - Kuinka usein (Official video)
Переглядів 30 тис.13 років тому
Verenpisara - Kuinka usein (Official video)
Antti Wirman harvoin respectiä saa muualla kuin muusikoiden piirissä..
Janne ootko Roopen kans tekemisissä ollut? Vedähän vanha kaveri ylös
Huvittavaa kun muusikot hehkuttaa, että kuinka nähdessään Slashin soittavan, he halusivat tulla isoina rokkitähdiksi. Itse kun katsoin aikonaan Gunnareiden videoita ja haastatteluja MTV:ltä, mietin että siinäpä nolosti pukeutuvia huumeidenkäyttäjiä, että tuollainen en ainakaan halua olla isona! Sama oli KISSin ja Mötley Cruen tapauksessa. Metallicaa ja Oasista tuli taas fanitettua senkin edestä, niin vaan se arkinen tyyli vetosi pieneen ihmiseen! Ja samaa mieltä olen itseasiassa yhä!
Perfect, brutal guitar sound, clean playing and pro in guitar gear in same time? - Valovira !
Onpa kiva kuulla Eugea Suomen kielellä, omalla kanavallaan kun vetää enkuks(täysin ymmärrettävästä syystä toki)
Kiitos näistä huippuhyvistä jaksoista! Jatkakaa ihmeessä niin kauan kuin tässä maassa kitaroita riittää :)
Tämä oli mahtavaa, saada yhdeltä suomen soitinrakennus-legendalta omia näkemyksiä kitaroiden valmistukseen. Kuten sanottua: kulttuuriteko!
Ai se on kikkelibasso. Kaveripiireissä tunnettiin nimellä persebasso.
Täähän on jo kulttuuriteko. Aivan mieletön pätkä ❤
Kiitos tästä. Kupiaisesta on liian vähän videoita esillä
6/5
Tuota soittais sen pierupedaalin läpi, niin olis koko setti😎
Hyvät tarinat kyl :D Harmi ettei vahvarin läpi soiteltu
Lähes yhtä ikoninen kun Juicen Suomi-kitara
Hevisuunnikkaissa on sitä jotain.
Nää on kyllä loistavia pätkiä! Toivottavasti saadaan monta lisää.
Savatagen Chris Caffery soitti joskus Warriorilla.
Ja Savatage olikin sitten aivan tolkuttoman kova bändi. Voi kunpa sen tietäisi/muistaisi useampi.
Mulla oli jaskan rr ja olihan se paras kitara soittaa istualteen ja tais olla muutenkin paras kitara mitä mulla on ollu, ainakin kallein. Harmittaa et vaihdoin lespaan, jos vielä uuden kitaran hommaan niin se on joku v-malli.
jossain dead sparrows aikaa tutuistui tutuistui ben kitarointii ja siitä lähtien diggailu jätkän jutuista🤟
Kovaa kamaa!
Rickenbacker omasta mielestä ei jaa jengiä siinä mielessä, miltä basso näyttää, mutta moni sormilla soittava on tainnut pettyä bassoon. Suomalaisista esimerkiksi Pekka Pohjola.
Itelle tuntuu, että se hevosenkenkämikki on tiellä. Hankaa kämmensyrjään.
Mitähän tätä edeltäneelle tummalle Jacksonille mahtoi tapahtua? Vieläköhän se on Jannella?
Tolla bassolla soittaa kirjaimellisesti päin persettä.
If some kind soul could fix some captions for this in english, it would be very much appreciated. 😊
There is English captions, just click the cc-button.
@@LArkela Yes, it's been added now. Awesome! :D
Mikäköhän siinä on kun annetaan rajattomat mahdollisuudet piirtää jotain nii aika usein se on kulli, se on jotenkin miehen geeneissä piirrellä kulleja. Ku kävelet alikulkutunnelista niin erittäin kummallista jos et nää vähintään kymmentä piirrettyä kullia.
Kulli, kirkkovene ja hakaristi. Seinätöherrysten pyhä kolminaisuus.
Eiköhän se kulli ja kullin hyvinvointi ole miehen tärkein asia nii ilmankos.
En tiedä millasissa alikulkutunneleissa sä hengailet, mut ei tuu mieleen ainuttakaan kullitunnelia näin äkkiseltään
Fretti = nauha
Ymmärsin justiin vasta 1:50 kohdilla ton kuvan beissis 😂😂😂😂😂😂
🖤
Awesome
Lisää, kiitos. Ja rakentajienkin haastiksia sopii tehdä.
Just näin ja näin just!
Hyvä pätkä, kiitos!
Todella kova!
Wow, this is an absolute blast 👍👍, fantastic song that touched my heart. I can get her out of my head. Great job Ville, thank you 👏👏👏❤️❤️❤️🌹🇨🇿
Marshall kohilleen, ihan vitun hyvä biisi, mutta sanat kuului epäselvästi❤❤
promo sm ❗
🤟
Excelent
Diggaaan!!
Upeaaa
vetäkäähän joku comeback keikka tournee!
ai vittu ku on kova
Que buena rolita. Really good song. 🤟🏼🗣🎶
fantastic band. it's always part of my playlist ...
noh just hiano veto
huippu viisu!
ulan bu şarkı 13 bin beee :(
loistava kappale
Raski rules
Jes... Atte on paras...😍💕😜
loistava ralli