- 208
- 564 585
Olli Leppisaari - Hyötykasvit
Finland
Приєднався 2 гру 2015
Tämä kanava auttaa sinua kasvattamaan omaa satoa helpommalla. En välitä vaikka et olisi koskaan kasvattanut mitään tai kaikki sinun aikaisemmat kokeilut olisivat päätyneet roskiin. Pystyt avullani hoitamaan kasveja huomattavasti paremmin ja voit saada ne jopa kukoistamaan.
Kaikki kertomani vinkit pohjautuvat omiin kokemuksiini ja ne toimivat oikeasti. Ammatiltani olen puutarhuri ja minulla on kokemusta hyötykasveista yli 13 vuoden ajalta. Aloitin tekemään opetusvideoita tälle kanavalle 6 vuotta sitten, koska halusin auttaa muita pääsemään hauskan harrastuksen pariin matalalla kynnyksellä.
Kaikki kysymykset, ideat ja rakentava palaute on aina erittäin tervetullutta ja lupaan vastata sinulle heti kun ehdin.
Kaikki kertomani vinkit pohjautuvat omiin kokemuksiini ja ne toimivat oikeasti. Ammatiltani olen puutarhuri ja minulla on kokemusta hyötykasveista yli 13 vuoden ajalta. Aloitin tekemään opetusvideoita tälle kanavalle 6 vuotta sitten, koska halusin auttaa muita pääsemään hauskan harrastuksen pariin matalalla kynnyksellä.
Kaikki kysymykset, ideat ja rakentava palaute on aina erittäin tervetullutta ja lupaan vastata sinulle heti kun ehdin.
Pieniä chilejä ja ISOJA muutoksia!
Vain chilin kasvatus on pienimuotoisesti käynnissä tässä vaiheessa vuotta. Tällä videolla katsotaan miten kasvit voi ja puhutaan siitä mitä uutta kanavalle on tulossa.
🗒 Sisältö:
0:00 Ekana kylvetty kasvi
1:09 Uusin projekti
2:20 Kopio tulevaisuuden varalle
3:18 Iso muutos kanavan sisällössä
👍 Jos tämä video tuntui sinusta hyödylliseltä, paina yläpeukkua. Tämä auttaa videota (ja minua) menestymään paremmin UA-camssa, jonka seurauksena myös muut löytävät tärkeää tietoa helpommin. Kiitos! 😊
−
📼 Aiheeseen liittyviä videoita:
Näistä chileistä saat satoa kaikista helpoiten: ua-cam.com/video/iRlDtLhFjvM/v-deo.html
Chilin kasvatus siemenestä (ohjeet): ua-cam.com/video/sOB9jTuvmZ4/v-deo.html
Kasvivalot - Miten valitset sopivan?: ua-cam.com/video/YcYD0_gY6CM/v-deo.html
Pistokkaan ottaminen ja juurrutus: ua-cam.com/video/FJOIpk3esNg/v-deo.html
Aloita chilin kasvatus oikein (uusi e-kirja): ua-cam.com/video/BEG5hdIi__M/v-deo.html
−
💪 Löydät kasvatusvinkkejä myös Instagramista: olli.leppisaari
−
🤗 Haluatko välttää aloittavan hyötykasvattajan pahimmat virheet? Katso maksuton verkkokurssi tästä: www.ollileppisaari.com/minikurssi
−
🧠 Kaipaatko syvällisempää oppia hyötyviljelyyn? Tutustu verkkokursseihin & e-kirjoihin tästä: holvi.com/shop/ollileppisaari/
🗒 Sisältö:
0:00 Ekana kylvetty kasvi
1:09 Uusin projekti
2:20 Kopio tulevaisuuden varalle
3:18 Iso muutos kanavan sisällössä
👍 Jos tämä video tuntui sinusta hyödylliseltä, paina yläpeukkua. Tämä auttaa videota (ja minua) menestymään paremmin UA-camssa, jonka seurauksena myös muut löytävät tärkeää tietoa helpommin. Kiitos! 😊
−
📼 Aiheeseen liittyviä videoita:
Näistä chileistä saat satoa kaikista helpoiten: ua-cam.com/video/iRlDtLhFjvM/v-deo.html
Chilin kasvatus siemenestä (ohjeet): ua-cam.com/video/sOB9jTuvmZ4/v-deo.html
Kasvivalot - Miten valitset sopivan?: ua-cam.com/video/YcYD0_gY6CM/v-deo.html
Pistokkaan ottaminen ja juurrutus: ua-cam.com/video/FJOIpk3esNg/v-deo.html
Aloita chilin kasvatus oikein (uusi e-kirja): ua-cam.com/video/BEG5hdIi__M/v-deo.html
−
💪 Löydät kasvatusvinkkejä myös Instagramista: olli.leppisaari
−
🤗 Haluatko välttää aloittavan hyötykasvattajan pahimmat virheet? Katso maksuton verkkokurssi tästä: www.ollileppisaari.com/minikurssi
−
🧠 Kaipaatko syvällisempää oppia hyötyviljelyyn? Tutustu verkkokursseihin & e-kirjoihin tästä: holvi.com/shop/ollileppisaari/
Переглядів: 1 421
Відео
Puutarhurin hyötykasvit juuri ennen kesää 2023
Переглядів 1,5 тис.Рік тому
Olen kylvänyt hyötypuutarhaa varten monta kasvia pitkin kevättä. Taimet on nyt mukavassa kasvussa ja kohta valmiita siirrettäväksi lopulliselle kasvatuspaikalle. Tällä videolla näet miltä tilanne näyttää juuri ennen siirtoa. 🗒 Sisältö: 0:00 Kasvit hernekeittopurkeissa 1:06 Taimet parvekkeella 👍 Jos tämä video tuntui sinusta hyödylliseltä, paina yläpeukkua. Tämä auttaa videota (ja minua) menesty...
Kaikki hyötykasvit maaliskuussa (2023)
Переглядів 1,1 тис.Рік тому
Hyötypuutarhaan tulevat kasvit näyttävät tältä maaliskuussa.
Vahvat taimet 12 viikossa (verkkokurssi)
Переглядів 949Рік тому
👋 Ilmoittautuminen verkkokurssille on päättynyt, mutta saat vinkkejä taimikasvatukseen tilaamalla maksuttoman Hyötykasvit Haltuun -uutiskirjeen tästä: leppisaariolli.activehosted.com/f/1
Näin saat satoa vaikka aloittaisit liian myöhään
Переглядів 2,3 тис.2 роки тому
Näin saat satoa vaikka aloittaisit liian myöhään
Yllättäviä ongelmia taimien kasvatuksessa
Переглядів 1,9 тис.2 роки тому
Yllättäviä ongelmia taimien kasvatuksessa
Hyötykasveja on kohta kaikkialla...
Переглядів 2,4 тис.2 роки тому
Hyötykasveja on kohta kaikkialla...
Testaan tomaatille erittäin ravinteikasta multaa
Переглядів 1,4 тис.2 роки тому
Testaan tomaatille erittäin ravinteikasta multaa
Näin aloitat hyötyviljelyn lähes ilmaiseksi
Переглядів 2,1 тис.2 роки тому
Näin aloitat hyötyviljelyn lähes ilmaiseksi
Kokeile sinäkin näitä söpöjä tomaatteja
Переглядів 2,4 тис.2 роки тому
Kokeile sinäkin näitä söpöjä tomaatteja
Taimien kasvatus alkoi vähän tahmeasti
Переглядів 1,4 тис.2 роки тому
Taimien kasvatus alkoi vähän tahmeasti
Näin häädät kamalat kirvat kotikonstein
Переглядів 2 тис.2 роки тому
Näin häädät kamalat kirvat kotikonstein
Aloita chilin kasvatus oikein (e-kirja)
Переглядів 1,1 тис.2 роки тому
Aloita chilin kasvatus oikein (e-kirja)
Näistä chileistä saat satoa kaikista helpoiten.
Переглядів 3,7 тис.2 роки тому
Näistä chileistä saat satoa kaikista helpoiten.
Ethän tee tätä virhettä kasvivalolla vahingossa?
Переглядів 3,3 тис.2 роки тому
Ethän tee tätä virhettä kasvivalolla vahingossa?
Noin 3388 tyyppiä tykkää hyötyviljelystä
Переглядів 6062 роки тому
Noin 3388 tyyppiä tykkää hyötyviljelystä
Luomuviljely onnistuu jopa parvekkeella
Переглядів 7542 роки тому
Luomuviljely onnistuu jopa parvekkeella
Nämä virheet voivat pilata parvekeviljelysi
Переглядів 1,6 тис.3 роки тому
Nämä virheet voivat pilata parvekeviljelysi
Opas bonsai-chilin kasvatukseen (e-kirja)
Переглядів 1,3 тис.3 роки тому
Opas bonsai-chilin kasvatukseen (e-kirja)
Helpoin (tai vaikein) tapa tomaatin kasvatukseen
Переглядів 1,6 тис.3 роки тому
Helpoin (tai vaikein) tapa tomaatin kasvatukseen
Pistokkaan juurrutus vesiviljelyssä (ilman kivivillaa)
Переглядів 1,6 тис.3 роки тому
Pistokkaan juurrutus vesiviljelyssä (ilman kivivillaa)
Tomaatin kasvatus - Tarkat ohjeet onnistumiseen
Переглядів 23 тис.3 роки тому
Tomaatin kasvatus - Tarkat ohjeet onnistumiseen
Mitä tekisin toisin pensasmustikan istutuksessa
Переглядів 4,2 тис.3 роки тому
Mitä tekisin toisin pensasmustikan istutuksessa
Parveke kesäkuntoon - Mitä puutarhuri kasvattaa?
Переглядів 1,2 тис.3 роки тому
Parveke kesäkuntoon - Mitä puutarhuri kasvattaa?
Amppelimansikan kasvatus onnistuu näillä ohjeilla
Переглядів 5 тис.3 роки тому
Amppelimansikan kasvatus onnistuu näillä ohjeilla
Kaupan yrttien kanssa on omassa kokemuksessani parempi koulia ne kuin ottaa pistokkaita. Eli kippaa vain ruukun sisältö esim. sanomalehden päälle ja erottele juurisotkua kunnes kaikki kasvit on saatu erilleen. Sitten istuta juurien kanssa, 1 kasvi/ruukku. Lähtee kasvamaan nopeammin ja varmemmin kun ei tarvitse luoda uusia juuria. Kannattaako kouliessakin leikata lehtiä pois?
Höpöhöpö mitään väliä jollain 4 tomaatin parveke viljemällä😂
Eikö nimenomaan silloin kannata kasvattaa muita tomaatteja, kun niitä mitä saa kaupasta ympäri vuoden?
Voiko poistaa lehtiä Chilestä ja kuinka paljon hedelmävaiheessa.
Miten sitä sitten pidetään talvena? Itsellä ei ole edes parveketta (mansikat ranskalaisella parvekkeella), puhumattakaan puutarhasta. Otetaanko ne vaan sisälle ja miten niitä hoidetaan sitten? Hirmu vähän tietoa mansikan kasvatuksesta näin parvekeharrastuksena :(
Kiitos tästä sun kanavasta..😊 Mulla pieni kasvihuone kotona ..siellä kasvaa tomaattia .kurkkua yrttejä .juureksia..satoa tulee nyt jo taas alan säilömään taas suolakurkkua. Mutta mulla on 1 kysymys sulle. Oon ostanut puutarhaliikkeestä 2 paprikaa ja chili.tuottaa paljon hedelmää. Mutta 1 on keltanen paprika..toinen voisko olla vihreä 2 isoa paprikaa...tumman vihreitä..ei oo väri muuttunut..en oo uskaltanut syödä ku aattelin jos se ei olekkaan vihreä vaan raaka .onko sillon myrkyllinen Luulen et on vihreää paprikaa..en vaan tiedä. Mitä neuvoa annat
Moro Pipsa. Ole hyvä ja pahoittelut, että vastaus tulee näin myöhään. En ole ehtinyt paljon tätä kanavaa ylläpitämään viime aikoina. Tosiaan on olemassa paprikoita / chilejä, joita käytetään vihreinä (esim. jalapeno) ja nämä ovat siis silloin raakoja. Itse en ole näitä kasvattanut montaa kertaa, mutta näitä käytetään yleensä lämpimiin ruokiin, niin että "kypsyvät" siinä ruoanlaiton yhteydessä. Vaikkapa johonkin pataan voisit laittaa. Eivät ole myrkyllisiä ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta itse tykkään joka tapauksessa aina odotella, että kaikki paprikat (tai mitkä tahansa muut vihannekset) ovat kypsiä ennen käyttöä. Miten muuten noiden sinun paprikoiden kanssa kävi? Kuulostaa siltä, että sulla on hyötykasvien kanssa oikein hieno meininki ja mahtavaa, että riittää säilöttäväksi asti. Toivottavasti tuli hyvin satoa tänä vuonna. 🙂
Milloin lisää videoita ja ois hauskaa jos livee pitäisit?
Hyvä kysymys. Just tällä hetkellä ei ole kasvatuksia käynnissä ja paljon kaikkea muuta meneillään, niin en tiedä. Liveä olisi itestäkin taas hauska pitää. Jos oikein innostun, niin ehkäpä keväällä voisi pitää kauden alotuksen. Tai nyt joulukuussa jouluspesiaalin. 🙂
Joo
Mulla on ollut kaksi 18W ja 4000K Led putkea ketjuilla roikkumassa ikkunan edessä, Ihan mukava vihertuotanto niissä oli ja joku kappale chilejäkin. Varmaan täytyy ostaa 2700K putket ja vaihtaa ne sitten kun alkaa nuppua tulla. Kiitos Olli videosta! Chili-Ileä olen seuraillut pitkään ja hänhän on sitä mieltä, että more is more. Koskaan ei voi olla liikaa. Tämä on mielenkiintoinen näkemysero, mikä teidän välillä vallitsee. Kiitos informatiivisista videoista. Olen mie sinunkin videoista katellu aika melekosen monta tuntia!!
Moro Markus ja pahoittelut, että vastauksessa kesti. On ollut vähän kaikenlaista. Kyllä tuo määrä antaa jo kivasti lisävaloa, vaikka sitä voi pitää edelleen aika maltillisena valaisuna. Vaihdoitko muuten vielä nuo 2700 k putket? Itse näkisin, että se ei välttämättä kauheasti lisähyötyä tuo, vaan aikalailla samoihin tuloksiin todnäk pääsee noilla 4000 k ledeillä. Ja ovat ehkäpä kivemman värisiä myös silmälle, jos tavallista asumista miettii. 🙂 Chili-Ileltä löytyykin paljon hyviä videoita. Jos haluaa saada niin paljon satoa kun mahdollista, niin sillon olen Ilen kanssa samaa mieltä, että valotehoa ei voi olla liikaa. Toisaalta mitä isompi tehoiset valot, niin sen kalliimmaksi tulee, niin ostamisen, sähkönkulutuksen kuin ympäristönkin kannalta. Monet tavalliset kasvattajat pärjää mielestäni huomattavasti pienitehoisemmilla kamppeilla kun mitä Ile itse käyttää. Se on joka tapauksessa hyvä, että on erilaisia tyylejä kasvattaa ja jokainen voi valita mikä itselle sopii parhaiten. 🙂 Ja ole hyvä vaan videoista! Kiva kuulla, että niistä on ollut iloa. 😊
Hyvää infoa, kiitos🙏
Ole hyvä ja kiitos kommentista! 😊
Kiitos,kiitos oli todella paljon hyötyä💝💝💝
Oleppas hyvä! Kiva kuulla, että tästä oli hyötyä. 😊
Voiko omia kanoja silitellä, vai voiko siitä saada jonkin taudin / kanat eivät tykkää? Entä miten kanankakat kerätään lannoitteeksi pehkun seasta? Vai meneekö pehku mukana 😂 tällasia olen miettinyt päivien ratoksi xd
Mielenkiintoisia kysymyksiä pähkäiltäväksi. 🙂 Valitettavasti en tiiä kanoista paljon mitään. Käsittääkseni pehku kuitenkin menee mukana, jos sitä käyttää lannoitteena. Onko sulla kanoja tulossa kesäksi?
Hyvältä näyttää! Mikä astia? Merkki ja koko, jos muistat. Tai ostopaikka.
Tää on Orthexin astia, minkä ostin Prismasta. Jos netistä oikeen version löysin, niin koko on 38 X 14 X 11. 🙂
Kurkut lähti hyvin itämään ja aijon testata kanankakkaa ja kasvusammalta
Loistava homma. Toivotaan isoa satoa. 😊
Onhan luontokin täynnä "kumppanuuskasveja", joten ei mikään uusikeksintö.
Kyllä. Todistetusti siis ravinteita riittää vaikka kasvaisi monta yksilöä lähekkäin. Tietty aina voidaan miettiä missä olosuhteissa jokainen yksilö kasvaa parhaiten.
Pystyykö heikon siemenen tunnistamaan, jotta välttyisi turhalta työltä?
Se oliskin hyvä, mutta ainakaan omaan tietoon ei ole tullut mitään keinoa tähän. Yleensä kaupan siemenet onneksi on laadukkaita ja niistä saa hyviä taimia...aina toki parempi laittaa muutama ylimääränen. 🙂
Kuinka usein tuosta käytännössä voi/kannattaa leikata ruuanlaittoon? Mietin että korvaisiko kokonaan tarpeen ostaa kaupasta ruuanlaittoon vai pitääkö kuitenkin lisäksi ostaa vielä kaupastakin. Tuskin kovin isoa peltoa viitsin ikkunanlaudalle laittaa, vaikka tässä asunnossa olisi kyllä iso ikkunanlauta aurinkoisella paikalla.
Hankalaa sanoa kuinka usein kun olosuhteet vaikuttaa niin paljon. Aina voipi leikata kun on kasvattanut uuden haaran; kunhan jätät aina nuo videolla näkyvät kasvupisteet leikkauskohdan alapuolelle, niin kasvaa lisää jokaisesta oksasta. Saa sitä aika reilusti olla, jos sulla on basilika kovassa käytössä ruoanlaitossa. Toki myös satoa tulee enempi mitä isompi kasvi. Kyllä mä hankkisin 2-3 hienoa ruukkua ja kokeilisin miten onnistuu. 🙂 Ainahan voit sitten ostaa kaupasta lisäksi.
MOI ! JOS CHILI MUUTTUU VIHREÄSTÄ RUSKEAKSI, SUIHKUTA SORBITOLIA VETEEN. 1 tl 2l vettä. 😊
Moi Timo! Kiitos vinkistä. Eli miten tuo siis toimii? 🤔 Jos kasvilla on puutteita ravinteista, jonka takia alkaa imemään niitä lehdistä, niin pelastaako tuo tilanteen? Voisin väittää, että tarvitaan myös lisää puuttuvia ravinteita kasveille...toisaalta tää on eka kerta kun kuulen koko sorbitolista. 😄
Hyvä ohje. Pöydälle kannattais vaan laittaa vaikka sanomalehti, niin jälkien siivoaminen olis helppoa.
Kiitos! Hyvä idea. Yleensä ruukutan kaiken tuollaisen videolla näkyvän alustan päällä tai isommalla alustalla...mutta se olisi näyttänyt huonommalta videolla. 😄
@@Olli.Leppisaari no joo.. Ymmärrän!! Hyvä oli ohje kuitenkin.
Ja se on onneksi pääasia. 🙂
Oli mielenkiintoista seurata, kiitos. Itse ostin älykasvihuoneen etelämatkan sijaan ja olen ihan tyytyväinen. Videoita en ole ainakaan vielä tehnyt mutta olen kiinnostunut erityisesti sisällä kasvattamisesta :) Minulla on siis chilejä, tomaattia, kurkkuja, kissanminttu, salaattia, pinaattia, paprikoita, yrttejä, vesimelonia, munakoisoja, mansikoita, versoja ja aina välillä jotain uutta. Kasvivaloja yli 20kpl :)
Kiva kuulla ja ole hyvä! Kuulostaa pätevältä ratkaisulta. 👍 Oho, paljon kasvaa sulla kaikenlaista. Suosittelen lämpimästi videoiden tekoa, jos yhtään on ollut ajatuksissa. Tää on hauskaa puuhaa. Olisi muutenkin kiva nähdä millaisia systeemeitä sulta löytyy. 🙂
Missäs se olli luuraa. Tuleeko kasvi iltoja koskaan ?
Moro Heikki! Vastaus on perinteinen "tässä on nyt vähän kaikenlaista". 😄 Ja oikeasti onkin! Kasvi-illat on mukavia, mutta voi valitettavasti olla ettei pysty toteuttamaan ennen kesää. Esikasvatus saattaa myös jäädä välistä tänä vuonna. Teen tästä pienen tilannepäivitysvideon kunhan vaan ehdin muilta asioilta.
Eiku rocotot ja jalapenot pihaan!
Ois kyllä kova rocotoja lähtee testailee kun niitä ei ole koskaan tullut kasvatettua. Jalapenot ois kanssa nam. 😋 Pitäis taas kaivella siemenpankki esille ja kattoa mitä kaikkea siellä on vielä jälellä. Kohtahan se on jo kesä. 😎
@@Olli.Leppisaari vahva suositus. Molemmat pärjää ulkona kylmällä ja rocotot alkaa kukkiin vasta, kun yöt kylmenee. Mulla oli ulkona lokakuun alkuun asti noi.
Aivan. Täytyypä laittaa harkintaan...löytyy ainakin valmiiksi jo useita eri lajikkeita rocotoja...ja jalapenoja. 😅
Ite yritän idättää parasta aikaa lemon droppia ja Championia, molemmat Baccatumeja. Eivät ole pariin viikkoon vielä lähteneet kasvamaan. Idätän ChiliVaarin (muistaakseni) itulautalla.
Lemon drop on aina kova! Championia ei ole tullut testattua. Miltäs näyttää kasvit nyt? Chilivaarin idätyslautta on vekkuli peli; itekkin sitä oon joskus testaillut. 🙂
Lemon drop ja champion ei lähtenyt reilussa parissa viikossa, joten otin ne pois.
Höh. Toivottavasti sait jo uudet kylvettyä ja lähtevät kasvuun paremmin. 🙂
Tottakai laitat ison 25m2 kasvihuoneen? 😃
Se olisi kyllä unelma! Mutta joutunee tyytymään vähän vaatimattomampaan kasvariin. 🙂Ja voi olla ettei ihan vielä ensi kesänä ole mahdollista toteuttaa.
Mites, kasvaako sulla tällä hetkellä hyötykasveja vai onko kasvatukset talvitauolla? 🙂
Sisällä ainoastaan sitruksia ja avokadoa, lakritsikasvia ja muita sisäkukkia. Hienoa ku pääset omalle tontille kasvattelemaan🥰💪 Paljon onnea!
Yksi chili selvisi siirrosta sisätiloihin. Mekin laitettiin oma asunto viime keväänä ja nyt on jo ensimmäiset "pihamokat" todettu kun katolta rysähti kaikki lumet istutuslaatikoihin ja murskasi koko lehtikaalisadon siinä samassa rytäkässä 😅
@@TL-9pn Oho. Onko sulla kurkulle kasvivalot vai miten kasvatat? Kiva kuulla, että kasvatus sujuu hyvin. 🙌
@@Krisu1993 Kuulostaa hyvältä. Tuleeko ihan satoa? Kiitos! Paljon tulee olemaan mielenkiintoista värkättävää pihalla. 🤓
@@sari9794 Oi voi. 🙈Onneksi edes se yksi chili selvisi teillä. Kaikkee sitä sattuu...lienee tarkotus siirtää laatikot kauemmaksi ensi vuonna? 🤔
Nuo kulmasaranat voi kierrättää uuteen lavakaulukseen, joka kannattaa valmistaa käsittelemättömästä kuusilaudasta. Kuusessa oleva pihka nousee laudan pintaan kuumennettaessa ja muodostaa suojaavan kerroksen. Esim. heinäseipäistä tehty aita kestää 40 vuotta maahan painetuilla hiilelle poltetuilla seipään kärjillä. Vanhan kansan perimätietoa.
Kiitos vinkeistä! Lehtikuusi on myös hyvä vaihtoehto, jos kaipaa pitkäikäisyyttä. On pitänyt tuota hiiltämiskikkaa kokeilla pidemmän aikaa ja siitä tämä lavakaulusten kokeilu lähti myös liikkeelle. Nuo lavakaulukset olisi kyllä voinut hiiltää vaan vähän reilummalla kädellä. En usko, että näin oli riittävän vahva käsittely. Täytyy joskus kokeilla myös tuota hiiltämistä tolppien päihin. 🙂
Hyvä ohje aloittelijoille. Itse aloitin chilien kasvatuksen 2014 rautakaupasta ostetuilla siemenillä. Sittemmin vaihtanut muiden tuttujen kasvattajien kanssa eri lajikkeita. Omat suosikit ovat: Aji crystal, Hungarian yellow wax hot, jalapeno ja Chocolate Scotch Bonnet.
Kiitos! Sulla on tullut sitten kivan aikaa jo kasvatettua eri lajikkeita. 🙂 Tuo siementen vaihtelu on hauskaa ja hyödyllistä puuhaa. 👍 Noista mainitsemistasi on itselläni tullut kasvatettua Aji Cristalia ja Jalapenoa...ne on myös omaan makuun!
Hyviä neuvoja! Pitkälti samat ohjeet pätevät monen muunkin lajin idättämiseen. Myös sellaisten, joiden nimeä ei saa mainita. ;)
Kiitos Janne! 😊 Juu, näillä pääsee hyvin alkuun muidenkin kanssa.
Kiitos Olli! Vaikka video oli vanha, melkein yhdeksän vuotta, asiaa tuli. ⭐️
Ole hyvä, Maija! Ja kiva, että menneisyyden minä pystyi olemaan avuksi. 😊 Hurjaa miten nämä videot voi jatkaa elämäänsä...
Mites chileistä ja paprikoista pitäisi hedelmä kerätä ilman että leikkauskohta mädäntyy. Että voiko sen vain leikata saksilla pois?
Leikkaat vaan saksilla tai veitsellä irti. Ei mädänny kasvi siitä. 🙂
Itse olen kokeillut kasvattaa monia lajeja ympärivuotisesti ja nyt minulla on tomaatissa paljon raakileita. Mutta kun eivät millään ala kypsymään mikäköhän tähän auttaisi?
Niin juuri. No, aika auttaa. 😅 Odottaminen on joskus vähän tuskallista, mutta en ole itse kokeillut nopeuttaa kypsymistä. Valmistuvat sitten kun haluavat. 🙂
Mites muuten säilytät siemeniäsi? Ja oletko kokeillut ottaa hedelmistä siemeniä talteen esim. fermentoimalla tai jollain muulla tavalla?
Ihan vaan laatikossa vaatekaapin perällä. Ei varmasti mikään paras ratkaisu, mutta aivan hyvin on siemenet säilyneet näinkin. Sitruunasta oon joskus ottanut ja laittanut kasvamaan, mutta en ole silloinkaan käyttänyt mitään kummia temppuja.
lähdin kasvattamaan chilijä ekaan kertaan tänävuonnat mutta vasta huhtikuussa mutta ekojen ja toisien lehtien kasvu on alkanut
Hieno juttu. Siitä se lähtee. Chilit onkin oikein hauskoja kasvatettavia. 🤠
Sulla tota basilikaa noin tiiheesti tuollaisessa astiassa, pitääkö sitä harventaa vai antaa kasvaa vaan tollai? Ite vasta alottelen tätä koko hommaa ja laitoin kans basilikaa, mutta pussin ohjeessa on istutusväli 5cm? Onko noi ihan turhia noi ohjeet sitten?
Kannattaa harventaa. Kylvin tollei tiheesti kun ei ollut tilaa... enkä ole vielä viitsinyt alkaa siirtämään omiin ruukkuihin. Ohjeita kantsii toki joskus myös soveltaa ja kokeilla itse eri tyylejä. Tervetuloa vaan hauskan harrastuksen pariin! 😎
Taas oli hyvä ja mielenkiintoinen video. Ja itselle uusia kasveja on omena minkä lajikkeesta en ole aivan varma, Royal Gala tai Golden delicous. Aikomuksena olisi yrittää kasvattaa pienehkö sisä puu. Saa nähdä miten "pieni" siitä sitten tulee.😅
Kiitos. 😊 Hauska kokeilu sulla. Voi olla, että joudut leikkaamaan ahkeraan...
Kiitos, mukavaa kesää Sinulle myös. Kiva seurata parvekepuutarhasi tapahtumia.
Ollos hyvä ja kiitos! Mukava kuulla. Yritän aina välillä jonkun videon tehdä, vaikka kiiretta pitääkin aina kesällä. 😅
Kiitos, uusii tieto minulle
Ole hyvä, Kaija! 😊
Olisi mielenkiintoista kuulla millanen lopputulos tästä tuli viime vuonna? Kiitos kun teet näitä videoita 🙏🏻
Itse asiassa ei oikeastaan minkäänlainen. 😄 Uusi kämppä oli kesällä niin paahteinen, että piti pitää verhoja kiinni tuossa missä amppeli oli, ettei koira läkähdy. Pitäisi ottaa uusi testi. Ja ollos hyvä! 😊
Tajusin et mun miljoona kahvikuppia on just hyviä mini ruukkuja, mutta minkälaisille kasveille ne voisi olla hyviä ja tarpeeks tilavia?
Kuulostaa hauskoilta ruukuilta! Useimmat yrtit pärjää pienissä ruukuissa, mutta kyllä tuollaisissa voisi kokeilla jopa chilin kasvatusta. Sato jää varmasti pienemmäksi kuin isommissa astioissa, mutta miksipä ei huvin vuoksi kannattaisi testailla kaikenlaista. 🤠
Kiitos jälleen, kun en muistanut! 😊🌱
Oleppa hyvä, Lady Aurora! Mukava olla avuksi. 😊
Olisko tuossa ruukkusoran päällä olla joku vettä läpäisevä, mutta multaa läpäisemätön matsku, ettei se multa valu sen ruukkusoran väleistä tukkimaan salaojitusta? Vai onko se harmiton ilmiö tässä tapauksessa?
Voihan siinä halutessaan käyttää, mutta en usko siitä olevan mitään haittaa tässä tapauksessa, vaikka sekoittuisikin. Soraa on pohjalla vain sen takia, että jos vahingossa ylikastelee, niin kaikki vesi ei jää siihen multakerrokseen.
Säilytä tuo aitoutesi niin me kyllä seuraamme mitä ikinä julkaisetkaan. Kiitos.
Kiitos paljon, kiva kuulla! Yritän säilyttää. 😅 Ja oleppa hyvä!
Uutena kasvina sitruunakurkku 🤭
Toivottavasti osoittautuu herkulliseksi kokeiluksi. 🙂
Hallaharso hyvä suoja kuumalla parvekkeella, kun on pois kotoa muutaman päivän 😁
Kiitos vinkistä. 👍 Tuohon tarkoitukseen ei ole tullut ikinä testattua.
Minäkin Jyväskylästä
Kasvatan kaikki kukat, ja kasvikset itse, parveke lasitettu. Mökille menee paljon taimia myös 😁🤭
Kuulostaa hyvältä. Kiva kasvattaa ite kaikkea, mutta on siinä vaan hieman hommaa. 😅
Ihan paperiakin voi käyttää katteena.
Kiitos vinkistä! Eipä ole tullut ikinä testattua. Sitä ainakin olisi helposti saatavilla. 🙂
Selkeät ohjeet, kiitos.
Ole hyvä! Ilo olla avuksi. 😊
Eikö chili lukeudu paprikoihin. Jos niin silloinhan nämä toimivat myös normaalin paprikan kanssa.
Juu, samaa sukua ovat. Ja olet oikeassa, toimii myös tavallisella paprikan (ja monen muun kasvin) kanssa. 🙂
Mulla on nyt tänä vuonna kokeilussa hunajameloni ja appelsiini kaupan hedelmästä. Appelsiini on jo itänyt.
Kuulostaa hauskoilta kokeiluilta. Onnea matkaan! 🙂
Osaatko sanoa minkälaisena tuo liikalannoitus voi ilmetä?
Vastailinkin jo tuonne toiseen kommenttiin, mutta jos joku muukin pohtii niin: ylilannoitus näkyy yleensä siten, että lehdet on tummanvihreitä ja alkaa käpristymään alaspäin. 😬
Moikka Olli! Mulla on kasvamassa paprikaa ja kyseessä on jo iso kasvi joka on ruvennut kukkimaan. Olen pölyttänyt sitä siveltimellä itse. Jostain syystä latvan lehdet ovat käpristyneet. Voisiko tämä johtua siitä että paprika siirtää voimansa kukintaa. Ja osaatko sanoa onnistuuko hunajamelonin kasvatus? En osaa tarkemmin sanoa mitä lajiketta tuo olisi? Olen laittanut purkkiin siemenen ja tuorekelmun päälle kosteutta pitämään.
Moro Ilari! Sitten on satoa luvassa. 😋 Vaikea sanoa näkemättä kasvia, mutta jos käpristyy alaspäin ja on kovin tummanvihreä, niin voi olla liikalannoitusta. Kukinta itsessään ei näy lehdissä. Hunajamelonista ei tietoa. Mutta kokeile ja katso miten kasvaa. 🙂
@@Olli.Leppisaari Selvä kiitos vastauksesta😁! Ne hunaja melonit ovat nyt itäneet ja kasvavat todella reippaan oloisina. Saa nähdä miten saan kasvatettua että laitanko ulos vai saanko mahdutettua jopa sisälle kasvamaan, sillä asun kuitenkin Oulun korkeudella niin ei voi tietää selviääkö pihalla.😅