- 130
- 3 308 163
Benny Törnroos - Topic
Приєднався 19 лип 2013
Benny Törnroos on suomenruotsalainen laulaja ja näyttelijä. Benny Törnroos on syntynyt Helsingissä. Lapsuuden kesät hän vietti Espoossa ja vuodesta 1986 kaupunki on ollut hänen kotinsa.
Yksi tunnetuimmista Törnroosin esittämistä kappaleista on Muumilaakson tarinoita -animaatiosarjan tunnuskappale, jonka hän esittää sekä suomen- että ruotsinkielisessä versiossa. Alkutunnusmusiikkina on laulu Käy Muumilaaksoon ja lopputunnusmusiikkina kappale Hei Muumit. Molemmat kappaleet on säveltänyt ja sanoittanut Pierre Kartner. Ne on käännetty 56 eri kielelle ja levytetty 12 eri maassa Törnroosin äänen toimiessa esikuvana ulkomaisille versioille. Törnroos on esittänyt useita Muumi-aiheisia lauluja Benny Törnroos & Muumit -yhtyeensä kanssa. Muumilaulajaksi häntä pyydettiin suomenruotsalaisuuden perusteella - hän laulaa sujuvasti sekä suomeksi että ruotsiksi. Muumilauluja on laulettu jo lähes kaksikymmentä vuotta, eikä suosiolle näy loppua. Törnroos sai vuonna 1992 valmistuneesta muumilaululevystä kultalevyn vuonna 1993.
Törnroos on työskennellyt vuodesta 1977 Yleisradiolle, jolle hän on tehnyt radio- ja televisio-ohjelmia ruotsiksi. Lastenlevyjen lisäksi hän on laulanut musiikkia aikuisille.

Kun laiskottaa ...
Provided to UA-cam by WM Finland
Kun laiskottaa ... · Benny Törnroos · Elina Salo
14 uutta Muumi laulua
℗ 1993 K-Tel International
Auto-generated by UA-cam.
Kun laiskottaa ... · Benny Törnroos · Elina Salo
14 uutta Muumi laulua
℗ 1993 K-Tel International
Auto-generated by UA-cam.
Переглядів: 26 630
Відео
Nuuskamuikkusen kevätlaulu
Переглядів 35 тис.8 років тому
Provided to UA-cam by WM Finland Nuuskamuikkusen kevätlaulu · Benny Törnroos Maailman parhaat Muumilaulut ℗ 2002 Edel Records Auto-generated by UA-cam.
Muumipapan nuoruus-seikkailut
Переглядів 13 тис.8 років тому
Provided to UA-cam by WM Finland Muumipapan nuoruus-seikkailut · Benny Törnroos Muumimaailman taikaa 2 ℗ 1999 Edel Records Auto-generated by UA-cam.
Muumilaakson kevätjuhla
Переглядів 46 тис.8 років тому
Provided to UA-cam by WM Finland Muumilaakson kevätjuhla · Benny Törnroos Maailman parhaat Muumilaulut ℗ 2002 Edel Records Auto-generated by UA-cam.
Onnea, Nuuskamuikkunen!
Переглядів 32 тис.8 років тому
Provided to UA-cam by WM Finland Onnea, Nuuskamuikkunen! · Benny Törnroos Maailman parhaat Muumilaulut ℗ 1993 K-Tel International Auto-generated by UA-cam.
Onko korvat pesty?
Переглядів 15 тис.8 років тому
Provided to UA-cam by WM Finland Onko korvat pesty? · Benny Törnroos 14 alkuperäistä Muumi laulua ℗ 1992 K-Tel International Auto-generated by UA-cam.
Hei Muumit!
Переглядів 13 тис.8 років тому
Provided to UA-cam by WM Finland Hei Muumit! · Benny Törnroos 14 alkuperäistä Muumi laulua ℗ 1992 K-Tel International Auto-generated by UA-cam.
Siivet sain - Let's Hang On
Переглядів 6948 років тому
Provided to UA-cam by WM Finland Siivet sain - Let's Hang On · Benny Törnroos Toivelauluja 122 - 1982 ℗ 1982 PSO Auto-generated by UA-cam.
Muumimamman synttärit
Переглядів 12 тис.8 років тому
Provided to UA-cam by WM Finland Muumimamman synttärit · Benny Törnroos 14 alkuperäistä Muumi laulua ℗ 1992 K-Tel International Auto-generated by UA-cam.
Muumien kaunis maa
Переглядів 43 тис.8 років тому
Provided to UA-cam by WM Finland Muumien kaunis maa · Benny Törnroos 14 uutta Muumi laulua ℗ 1993 K-Tel International Auto-generated by UA-cam.
Hei Muumit!
Переглядів 68 тис.8 років тому
Provided to UA-cam by WM Finland Hei Muumit! · Benny Törnroos Maailman parhaat Muumilaulut ℗ 1992 K-Tel International Auto-generated by UA-cam.
Onnea, Nuuskamuikkunen!
Переглядів 29 тис.8 років тому
Provided to UA-cam by WM Finland Onnea, Nuuskamuikkunen! · Benny Törnroos 14 uutta Muumi laulua ℗ 1993 K-Tel International Auto-generated by UA-cam.
Muumimaailma
Переглядів 39 тис.8 років тому
Provided to UA-cam by WM Finland Muumimaailma · Benny Törnroos Maailman parhaat Muumilaulut ℗ 1993 K-Tel International Auto-generated by UA-cam.
Muumipeikko ystäväsi
Переглядів 18 тис.8 років тому
Provided to UA-cam by WM Finland Muumipeikko ystäväsi · Benny Törnroos Muumimaailman taikaa ℗ 1995 Edel Records Auto-generated by UA-cam.
Muuan Muumipappa
Переглядів 64 тис.8 років тому
Provided to UA-cam by WM Finland Muuan Muumipappa · Benny Törnroos Maailman parhaat Muumilaulut ℗ 1993 K-Tel International Auto-generated by UA-cam.