Kässänopen painajainen
Kässänopen painajainen
  • 28
  • 236 459
Pesukonehuovutetut tossut
OHJE
Koko 37-38
Tarvitset:
3 kerää Drops Snow-lankaa (tai vastaavan paksuista huopuvaa lankaa)
Puikot nro 7
Luo 8s per puikko = 32s yhteensä.
Yhdistä ympyräksi ja neulo sileää neuletta noin keskisormen mitta. Tämä ei ole niin justiinsa.
Neulo kantalappu yht. 16krs.
Aloita kantapään kavennukset nurjalta puolelta. Nosta 1.s neulomatta. Neulo nurjaa, kunnes puikolla 6 s. Neulo kaksi yhteen ja käännä työ.
Nosta 1.s neulomatta. Neulo oikeaa, kunnes puikoilla 6s. Nosta 1s neulomatta, neulo 1s ja nosta neulomatta jätetty silmukka neulotun yli. Käännä työ. Jatka, kunnes kaikki silmukat on kavennettu ja puikolla on yhteensä 6s.
Poimi silmukat kantalapun reunasta. Ei ole niin tarkkaa, montako silmukkaa saat, voi hyvinkin olla 11-13s ja puolillaan eri verran.
Tee kiilakavennukset. Kantapäästä katsottuna ensimmäisen puikon lopussa neulo kaksi viimeistä silmukkaa yhteen. Neuloa 2. ja 3. puikko normaalisti. Neljännen puikon alussa nosta ensimmäinen s neulomatta, neulo toinen s ja nosta neulomatta jätetty s toisen silmukan yli. Seuraava kerros kaventamatta. Jatka kavennuksia joka toinen kerros, kunnes kaikilla puikoilla on 8s.
Neulo sileää neuletta, kunnes pohjan pituus on 21cm. Aloita kärkikavennukset. Neulo joka toisella kierroksella kaksi viimeistä s yhteen. Kun puikoilla on 5s tee kavennukset joka kerroksella. Kun puikoilla on yhteensä 4s päättele silmukat vetämällä lanka silmukoiden läpi.
Päättele ja katkaise langat
Laita sukkien sisään kankaanpalat tms, jotta sukat eivät huovu kiinni pesukoneessa. Pese 40-asteessa noin tunti. Voit käyttää halutessasi villanpesuainetta vähän. Pesun jälkeen muotoile jalassa tossu oikeaan malliin. Kuivata ilmavasti vaikka pyykkitelineellä.
#kässänopenpainajainen
Переглядів: 2 585

Відео

Kässänopen painajaisen huppukauluri
Переглядів 7 тис.2 роки тому
Helppo huppukauluri aikuiselle Hupun pituus 32cm, hupun leveys 25cm Lanka: Novita Isoveli, määrä 100-200g (Määrä riippuu siitä minkä pituisen resorin haluat tehdä huppuun.) Voit käyttää myös mitä tahansa vastaavan paksuista lankaa, joka sopii nro 5 puikoille. Puikot: Nro 5 pyöröpuikko, pituus 40cm. Voit halutessasi neuloa kauluriosuuden resorin pienemmillä puikoilla, esim. puikoilla nro 4. Muut...
Kässänopen painajainen, jakso 21
Переглядів 3,6 тис.3 роки тому
Tässä videossa mainittua: Koiran villapaita: anneliininaarteet.blogspot.com/2019/01/koiralle-neulottu-liivi.html Alafosslopi-lanka: titityy.fi/fi/product/istex-a... Norjalaisia villapaitoja-kirja: www.adlibris.com/fi/kirja/nor... Patenttineuleen ohjeita: ua-cam.com/users/results?search_query=patenttineule Hailuodon paita: www.novitaknits.com/fi/hailuodon-paita-novita-nalle Ludlow-pipo: lainemag...
Kässänopen painajainen, jakso 20
Переглядів 5 тис.4 роки тому
Tässä videossa mainittua: Alafosslopi-lanka: titityy.fi/fi/product/istex-a... Norjalaisia villapaitoja-kirja: www.adlibris.com/fi/kirja/nor... Mauste-pipo: kauppa.taitopirkanmaa.fi/Mauste-pipo Palmikkopipojen ohjeita: www.lankamaailma.fi/files/products/MAR/y/y7300005/Palmikkopipo_MERINO_COTTON.pdf somaarki.blogspot.com/2019/02/tupsupipo-helppo-neuleohje.html Videon sisältö: Kässänopen painajain...
Kässänopen painajainen, jakso 19
Переглядів 12 тис.4 роки тому
Tässä videossa mainittua: Juutua-neule: maarunvillapaidat Alafosslopi-lanka: titityy.fi/fi/product/istex-alafosslopi/10036 Norjalaisia villapaitoja-kirja: www.adlibris.com/fi/kirja/norjalaisia-villapaitoja-9789510451717?campaignId=476a5bab-94cf-4e59-acf0-5dd9a4098161 Videon sisältö: Kässänopen painajainen on henkilö, joka tekee käsityötunneilla opettajan työpäivästä tuskaisen - jok...
Kässänopen painajainen, jakso 18 - Kylässä Annun luona Kuopiossa
Переглядів 2,1 тис.4 роки тому
Tässä videossa mainittua: Annun ig: annu_santaniemi Kässäkerho Pom Pom: www.kassakerhopompom.fi/ Tunisialainen virkkaus: kotiliesi.fi/kasityo/kaksipaisella-koukulla-koukkuaminen-eli-tunisialainen-virkkaus/ Videon sisältö: Kässänopen painajainen on henkilö, joka tekee käsityötunneilla opettajan työpäivästä tuskaisen - joko ymmärtämättömyyttään tai sitten ihan vain silkasta avuttomu...
Opi neulomaan villapaita! Osa 5/5
Переглядів 7 тис.4 роки тому
Villapaidan ohje: www.novitaknits.com/fi/fi/neu... Haluatko neuloa villapaidan? Niin minäkin, joten neulotaan yhdessä! Se ei ole vaikeaa, usko minua! Osaat kyllä! Tässä viidennessä jaksossa aluksi esitellään valmista paitaa ja lopuksi otetaan liotukset ja pingotukset haltuun! Sitten paita on valmis! Pelkäätkö, että et osaa? Älä huoli, sinulla on apunasi kässänopen painajainen, eli minä! Olen te...
Opi neulomaan villapaita! Osa 4/5
Переглядів 19 тис.4 роки тому
Villapaidan ohje: www.novitaknits.com/fi/fi/neu... Haluatko neuloa villapaidan? Niin minäkin, joten neulotaan yhdessä! Se ei ole vaikeaa, usko minua! Osaat kyllä! Tässä neljännessä jaksossa aluksi ilakointia valmistuvasta paidasta ja sitten jatketaan matkaa eteenpäin! Aluksi poimitaan hihojen silmukat uudelleen puikoille ja sen jälkeen neulotaan hihat valmiiksi. Lopuksi poimitaan pääntien silmu...
Opi neulomaan villapaita! Osa 3/5
Переглядів 18 тис.4 роки тому
Villapaidan ohje: www.novitaknits.com/fi/fi/neu... Haluatko neuloa villapaidan? Niin minäkin, joten neulotaan yhdessä! Se ei ole vaikeaa, usko minua! Osaat kyllä! Tässä kolmannessa jaksossa aluksi pahoittelut ja sitten jatketaan matkaa eteenpäin! Aluksi poimitaan hihojen silmukat uudelleen (edellisesssä jaksossa unohtui tehdä lisäykset hihansuihin!) ja sen jälkeen aloitetaan vartalo-osan neulom...
Opi neulomaan villapaita! Osa 2/5
Переглядів 46 тис.4 роки тому
HUOMIO! Videossa virhe kohdassa: Hihojen silmukoiden poiminen apulangalle! Kiinnitä huomio kohtaan, jossa hihan silmukat poimitaan apulangalle. SEN JÄLKEEN LUODAAN SILMUKOITA ja jatketaan neulomista seuraavalle hihalle, jossa myös poimitaan silmukat apulangalle JA SEN JÄLKEEN LUODAAN SILMUKOITA. Ohje-videossa ei tehdä silmukoiden lisäystä, vaikka niin ohjeessa käsketään tekemään! Pahoittelut! V...
Opi neulomaan villapaita! Osa 1/5
Переглядів 66 тис.4 роки тому
Haluatko neuloa villapaidan? Niin minäkin, joten neulotaan yhdessä! Se ei ole vaikeaa, usko minua! Osaat kyllä! Tässä ensimmäisessä jaksossa kerron sinulle, mitä pitää ottaa huomioon ennen neulomisen aloittamista. Kerron myös, mistä löydät villapaidan ohjeen, minkälaista lankaa sinun kannattaa valita ja mitä sinun tulisi osata ennen, kuin päästään ihan kunnolla vauhtiin! Pelkäätkö, että et osaa...
Kässänopen painajainen, jakso 17 - Kylässä Tänään neulon-Jonnalla
Переглядів 4,3 тис.5 років тому
Tässä videossa mainittua: Jonnan UA-cam-kanava: ua-cam.com/channels/WyIl4TupD0xXueXtAbIJAg.html Jonnan instagram: nurjajonna Aara-langat: suomi.iloyarn.fi/collections/aara Rillan tuotteet: www.rillatervonen.fi Videon sisältö: Kässänopen painajainen on henkilö, joka tekee käsityötunneilla opettajan työpäivästä tuskaisen - joko ymmärtämättömyyttään tai sitten ihan vain silkasta avut...
Kässänopen painajainen, jakso 16
Переглядів 11 тис.5 років тому
Tässä videossa mainittua: Neulepannan ohje: mirellamoments.com/headband-in-english-rib-with-a-twist/ Videon sisältö: Kässänopen painajainen on henkilö, joka tekee käsityötunneilla opettajan työpäivästä tuskaisen - joko ymmärtämättömyyttään tai sitten ihan vain silkasta avuttomuudesta. Kässänopen painajainenkin voi kuitenkin oppia - jos vain haluaa! Tässä Kässänopen painajaisen jaksossa nro 16 m...
Kässänopen painajainen, jakso 15 - Kylässä Muita ihania-Tiinalla!
Переглядів 3,6 тис.5 років тому
Tässä videossa mainittua: Tiinan blogi: www.muitaihania.com Tiinan instagram: muitaihania Kässänopen painajaisen villatakki: kotipalapeli.blogspot.com/2011/10/syksy-on-ristiriitaisten-ajatusten.html Videon sisältö: Kässänopen painajainen on henkilö, joka tekee käsityötunneilla opettajan työpäivästä tuskaisen - joko ymmärtämättömyyttään tai sitten ihan vain silkasta avuttomuudesta....
Kässänopen painajainen, jakso 14
Переглядів 1,7 тис.5 років тому
Tässä videossa mainittua: Patenttineulepipon ohje: www.lily.fi/blogit/sunday-mornings/syyspipo/ Aara-lanka: suomi.iloyarn.fi/collections/... Rintalan tila: rintalantila.fi/ Vaaleanpunaisen pipon ohje: www.nohomewithoutyou.com/2017/03/knitted-chunky-beanie/ Kiilapeukalolapasen ohje: yhteishyva.fi/koti/neulotut-lapaset-kolme-perusohjetta/article-208740 Villapaidan ohje tulossa blogiin: www.mustam...
Kässänopen painajainen, jakso 13
Переглядів 1,9 тис.5 років тому
Kässänopen painajainen, jakso 13
Kässänopen painajainen, jakso 11 - Terveisiä Latviasta
Переглядів 1,7 тис.5 років тому
Kässänopen painajainen, jakso 11 - Terveisiä Latviasta
Kässänopen painajainen, jakso 10
Переглядів 1,9 тис.5 років тому
Kässänopen painajainen, jakso 10
Kässänopen painajainen, jakso 9
Переглядів 3,3 тис.5 років тому
Kässänopen painajainen, jakso 9
Kässänopen painajainen, jakso 8
Переглядів 1,9 тис.5 років тому
Kässänopen painajainen, jakso 8
Kässänopen painajainen, jakso 7
Переглядів 2,5 тис.5 років тому
Kässänopen painajainen, jakso 7
Kässänopen painajainen, jakso 6
Переглядів 2,1 тис.5 років тому
Kässänopen painajainen, jakso 6
Kässänopen painajainen, jakso 4
Переглядів 1,9 тис.6 років тому
Kässänopen painajainen, jakso 4
Kässänopen painajainen, jakso 3
Переглядів 2,6 тис.6 років тому
Kässänopen painajainen, jakso 3
Kässänopen painajainen, jakso 2
Переглядів 2,9 тис.6 років тому
Kässänopen painajainen, jakso 2
Kässänopen painajainen, jakso 1
Переглядів 4,4 тис.6 років тому
Kässänopen painajainen, jakso 1
Kuuntele hiljaisuutta.
Переглядів 3466 років тому
Kuuntele hiljaisuutta.
Metsästä rauhaa.
Переглядів 3696 років тому
Metsästä rauhaa.

КОМЕНТАРІ

  • @inkerilatvalehto9205
    @inkerilatvalehto9205 15 годин тому

    Missä ohje on

  • @mimosasassi784
    @mimosasassi784 24 дні тому

    Super hyödyllinen ohje! Ihana että tämmöinen on tehty

  • @katjasallinen1621
    @katjasallinen1621 5 місяців тому

    Vaikka tästä on noin neljä vuotta. Olen kiitollinen neuvoistasi. Teen tänään paitaa (2024). Spesiaalina on se, että minulla on käytössä yksi käsi ja teen sen vasenkätisesti. Vaikeampaa, sillä ohje on oikeakätisille. Toinen puikko ja työ on nuppineulalla kiinni istuintyynyn päällä. Minun ongelmana on ollut ohjeiden luku. En ole ollut riittävän kärsivällinen katsomaan ohjetta ja löytämään tarvittavat tiedot. Siinä olet ollut apuna. Aina olen halunnut oppia paidan neulomista.

  • @N3psuli
    @N3psuli 6 місяців тому

    Kiitos videosarjasta. Harmi kun tuota ohjetta ei enää löydy novitan sivuilta. Olisiko mahdollista saada sinun kautta vielä tuota ohjetta?

    • @kassanopenpainajainen22
      @kassanopenpainajainen22 6 місяців тому

      Täältä löytyy ohje: novita.com/patterns/naisen-saumaton-perusneulepusero ☺️

    • @N3psuli
      @N3psuli 6 місяців тому

      @@kassanopenpainajainen22 oi kiitos ❤️

  • @EiraTokoi
    @EiraTokoi 8 місяців тому

    Kiitos neuleseurasta. Paita alkaa valmistua ja toinen jo suunnitelmissa. Kaula aukko on hyvän muotoinen ja kätevä aloittaa tasona. Hyvänä apuna oli video aloituksessa.

  • @katipehkonen7917
    @katipehkonen7917 9 місяців тому

    Hei Rilla! Kiitos tosi paljon OPI NEULOMAAN VILLAPAITA-videosarjasta!!! Olen haaveillut jo pitkään oman villapaidan neulomisesta, mutta aloittaminen on aina kaatunut siihen, että en ymmärrä sanallisia ohjeita. Sitten kuukausi sitten löysin videosi ja päätin kokeilla!!! Villapaita on nyt valmis ja aivan täydellinen!!!! MINÄ OSASIN!!!! Kiitos Rilla, että "suomensit" ohjeet ja näytit hienosti neulomisen eri vaiheet. Niistä oli korvaamatonta apua kuin myös tuestasi ja kannustuksesta!

  • @susannablomster
    @susannablomster Рік тому

    Hyvä, että mainitsit unohduksesta videon 1/5 alatekstissä, niin osasin varautua. Luin ohjeet etukäteen (opin muuten sen ekalla kotitaloustunnilla vuonna -85... :D ) ja merkkasin ohjelappuun tuon kainalo-kohdan, mietin, että loppuukohan mun villapaidan neulominen siihen?! :D Katsoin netistä kädentie-ohjeen, ja se meni ihan hyvin. Neulon elämäni ensimmäistä villapaitaa, onneksi uskalsin aloittaa sen, sun tsemppaus rohkaisi, kiitos kun jaat ohjeet, opetat todella tarkasti ja hyvin! Ihanaa syksyä <3

  • @user-cp2gq5kv5t
    @user-cp2gq5kv5t Рік тому

    Kiitos ihana Rilla! Opin paljon uutta ja valmis kaunis villapaitani on nyt likoamassa! En ollut koskaan aiemmin neulonut pyöröpuikolla ja tätä ennen ainoan villapaitani olin tehnyt reilu 20 vuotta sitten vauvojen koossa. Mahtava fiilis, kun iso projekti on valmis, eikä aikaakaan mennyt kuin reilu viikko.

  • @prinses7ful
    @prinses7ful Рік тому

    Harmi ku tuota ohjetta ei enää saa tuosta linkistä. En muista oliko mulla sitä.

  • @HeliKarjalainen-eb5gr
    @HeliKarjalainen-eb5gr Рік тому

    Hei, kysyisin että miten paksuja puikkoja ovat nuo 40 cm pyöröpuikot ja sukkapuikot? Pitääkö kaikki puikot olla saman paksuisia?

  • @Erppa66Rekonen
    @Erppa66Rekonen Рік тому

    Kiitos Rilla😊selvisin hyvin sun videoitten avulla villapaidan teosta kun sain pojaltani haasteen tehdä miniälle paidan niin ajattelin miten tästä painajaisesta selviän🤔🤦‍♀️onneksi löysin sun videon niin selvisin ihan kunnialla siintä iso kiitos🥰

  • @kirsiaarnula3831
    @kirsiaarnula3831 Рік тому

    Tein paidan hihoja ja kaulusresoria vaille valmiiksi. Sitten ryhdyin kaulusresorin kimppuun. En saanut poimittua reunasta puikoille mitään, vaihdoin pienempiin puikkoihin, ei onnistunut. Vaihdon 2,5mm puikkoihin. Ei onnistunut sittenkään. Totesin, että purkuun meni. Arvaa harmittiko? Mitähän tein väärin siinä alussa?

    • @SaudadeCB
      @SaudadeCB Рік тому

      Minä käytän virkkuukoukkua tähän tarkoitukseen

  • @LUCKYBEIB
    @LUCKYBEIB Рік тому

    Hei, mie en pääse tuonne ohjeen sivuille ollenkaan, höpöttää jotain hyökkäyksestä? onkohan tuota enää olemassa? 🌝

  • @mirkakoskinen1417
    @mirkakoskinen1417 2 роки тому

    Ja siinä on se ongelma kun sanoit ettet ymmärrä kun eka käsketään nostamaan ja sitten ei enään sanota.... puhutaan ohjeessa kokoajan merkin nostamisesta ei silmukan. Ja jos niitä silmukoita nostelee tulee ihan erilaiset niistä lisäysten kohdista. Nyt kun tein paperin mukaan niin työ näyttää paljon paremmalta ja hihojen lisäykset kauniit

  • @mirkakoskinen1417
    @mirkakoskinen1417 2 роки тому

    Ja tosiaan silmukkamerkit laitetaan puikolle niin ne kulkee kokoajan mukana eikä tarvi nostella niitä erikseen... ei siis silmukka merkkejä silmukkaan kiinni vaan puikolle 😅

  • @mirkakoskinen1417
    @mirkakoskinen1417 2 роки тому

    Vähän epäselväksi jäi miksi nostetaan neulomatta... ohjeessa käsketään laittamaan merkki puikolle ja se nostetaan vasemmalta oikealle kun tullaan sen kohdalle. Sekä se että miksi oikealla neulotaan takaa???🙃 ohjeessa ei mun mielestä ollut sellaista 🤷‍♀️ ja muuten kiva video mutta purin koko paidan kun se virhe kohta tuli 🤦‍♀️ en onnistunut purkamaan niin että olis oikein.... no aloitin tekee uudestaan ja lukemalla ohjeet.

  • @riikkavaahtera2190
    @riikkavaahtera2190 2 роки тому

    Tämä ihana ja selkeä videosarja pelasti. Seuraavaksi siis rohkeasti puikoille ensimmäinen villapaita. Kiitos!

  • @upeeelama473
    @upeeelama473 2 роки тому

    Kiitos tästä videosta. Olet onnistunut videossasi erinomaisesti. Oikeasti selkokielellä kuvattu tarpeeksi, läheltä ja neulominen tapahtuu hitaasti. Ehtii hitaampikin kutojan alku mukaan 💖

  • @katjavirkanen7518
    @katjavirkanen7518 2 роки тому

    Kiitos rilla tällä onnistun tekemään ensimmäisen villapaidan

  • @user17494
    @user17494 2 роки тому

    Kun lähetään alussa neulomaan tota 7,32 ja 7 niin tuleeko ne kaikki nurja silmukoilla

  • @rubicsmestar1411
    @rubicsmestar1411 2 роки тому

    Kiitos❤️❤️❤️❤️ paljon sain sen villapaidan valmiiksi

  • @sissi3000
    @sissi3000 2 роки тому

    Ihana että teit uuden videon! Nää on ihan parhaita! Kiitos 🥰

  • @liisaristakoski8655
    @liisaristakoski8655 2 роки тому

    Kiitos ohjeista 👍🏻 Olen neulonut jo kaksi paitaa itselleni sun ohjeilla. Haluaisin neuloa Xl-kokoiselle miehelle näillä ohjeilla paidan. Mitä tulisi ottaa huomioon? Silmukkamäärät, osaatko sanoa kuinka paljon miehen XL-kokoon menisi?

  • @rubicsmestar1411
    @rubicsmestar1411 2 роки тому

    Ihan mahtava video sarja. Jatka samaan malliin

  • @fannyboren5205
    @fannyboren5205 2 роки тому

    Kuinka monta aloitussilmukkaa alussa pitää olla kun kävin katsomassa netissä oliko siellä ohjetta ei ollut

    • @niinaunkuri
      @niinaunkuri 2 роки тому

      Siellä hän se on Rillan kaupassa, 4€.

  • @tanjatalvitie5747
    @tanjatalvitie5747 2 роки тому

    Se on kyllä kutomista

    • @Sorsotin
      @Sorsotin 2 роки тому

      Kankaita kudotaan. Sukkia, paitoja, tumppuja yms neulotaan.

    • @tanjatalvitie5747
      @tanjatalvitie5747 2 роки тому

      @@Sorsotin kudotaan

    • @Sorsotin
      @Sorsotin 2 роки тому

      @@tanjatalvitie5747 en edes tiedä miksi vastaan sulle enää, mutta fi.m.wikipedia.org/wiki/Kudonta Ei tämä muutenkaan ole niin vakavaa 😅

    • @a.aamuvuori2061
      @a.aamuvuori2061 Рік тому

      Jossain päin Suomea kudotaan ja jossain päin Suomea neulotaan. Pohjois-Pohjanmaalla kudotaan kangaspuilla ja neulotaan puikoilla.😁

  • @PalasiaarjestammeRiikka
    @PalasiaarjestammeRiikka 2 роки тому

    Kiitos tästä!😊 Sää neulot nurjan nii että se on puikolla toisippäin entä oikiat silimukat. Siitä johtuu se että jouvvut tasona neuloon oikiat takareunasta ja nurjat etureunasta.☺️

    • @PalasiaarjestammeRiikka
      @PalasiaarjestammeRiikka 2 роки тому

      Lissään vielä että tuo resori taitaa sitte olla 1 oikein kiertäen ja 1 nurin. Nurjat siis ei oo kiertäen.

    • @Minnuir
      @Minnuir 2 роки тому

      @@PalasiaarjestammeRiikka mun äiti tekee tismalleen samallalailla nurjan silmukan..ihmettelin ku neuvoin yhtä pitsikaaviota, että miks nää silmukat on erillälailla puikolla miten mun silmukat..no syy selvisikin tuosta nurjan teko tavasta 😂. En ite oo ees ajatelukkaa ennen tätä päivää että nurjan voi tehä myös noin 😀 oppia ikä kaikki 😁

  • @Hillacam
    @Hillacam 2 роки тому

    Sileä neulotaan tavallisesti niin, että sekä oikeat että nurjat neulotaan etureunasta, mutta sun nurja on tosiaan erilainen ja siksi joudut neulomaan oikeat takareunasta.

    • @Hillacam
      @Hillacam 2 роки тому

      Hyvä ohje kuitenkin! Pitääkin kokeilla, kunhan löydän langan, joka ei kutita 🙂

  • @maireirene525
    @maireirene525 2 роки тому

    Kiitos, opetit niin hyvin tuon italialaisen aloituksen, että minäkin jopa opin. :D Hyvää jatkoa tälle vuodelle! <3

  • @ainosavolainen5889
    @ainosavolainen5889 2 роки тому

    💖Kiitos Rilla hyvästä ohjevideosta se oli kuin kässäopelta😉. Harjoittelin mukana italialaista aloitusta ja niin vain vanhakin oppi👍. Olet erinomainen ja selkeästi puhuva👍opettaja. Lämpimät kiitokset ja Hyvää alkanutta vuotta🎉

  • @sirppe
    @sirppe 3 роки тому

    Kiitos mukavasta jaksosta ja kiva kun jaksoit pitkästä aikaa kuvata! Voi mikä söpöläinen mäyris sinulla oli kaverina 😍 Kiva kun käytit ihan rehellistä patenttineule-sanaa etkä "hienostellut" briossilla 👍

  • @eijasaari4696
    @eijasaari4696 3 роки тому

    Sain tänään valmiiksi elämääni ensimmäisen villapaidan näillä ohje ideoilla. Olen tosi tyytyväinen.oli selkeät ohjeet, kiitos.

  • @maikkilanganpaassa
    @maikkilanganpaassa 3 роки тому

    Olipa kiva katsella jaksosi ja kuunnella kuulumiset pitkästä aikaa! 🤗 Onnea uudesta perheenjäsenestä ja uudesta kodista!

  • @PalasiaarjestammeRiikka
    @PalasiaarjestammeRiikka 3 роки тому

    Olipa mukava neulua sun seurasa😊

  • @Sinyyh
    @Sinyyh 3 роки тому

    Ihana jakso! Ja toivottavasti ei mene vuotta seuraavaan videoon! 😅 Näitä on niiiiiiiiiin ihana katsoa ja kuunnella. ❤️

  • @ritvataivalkoski7186
    @ritvataivalkoski7186 3 роки тому

    Kiitos Jatka! Hyvää joulua uudessa kodissa!

  • @mummi_neuloo8364
    @mummi_neuloo8364 3 роки тому

    Kiitos mukavasta jaksosta! Nyt ehdottaisin, että podcastin nimi menisi vaihtoon 😊, et todellakaan ole mikään kässänopen painajainen! Niin hienoja ja vaativia töitä tekeillä ja tuo itsesäveltäminen on myös huikea taito! Leppoisaa joulukuuta sinulle ja perheellesi uudessa kodissa 🌲

  • @minasuknits
    @minasuknits 3 роки тому

    Kiva uusi jakso. Talo vaikuttaa ihanalta tuon sun taustan perusteella, niin kaunis väliovikin. Voisit kuvata joskus pätkän uutta taloakin 😊

  • @hannaliini6709
    @hannaliini6709 3 роки тому

    Kiva, kun olet tehnyt taas jakson! Tässä kesken katselun huikkaan, että jos tuon vihreän lettlopin väri on männynvihreä (eikä metsänvihreä), niin ainakin Rainbowoolissa näkyy sitä olevan 🙂

  • @mehtalassa7547
    @mehtalassa7547 3 роки тому

    Kuinka ihanaa, että sulta tuli uusi video! Juuri kun oon pari päivää katsellut sun vanhoja videoita ja saanut inspiraatiota, niin tulikin ihan uusi video!😍 toivottavasti tulee pian uusi jakso!

  • @sartsansilmukat8471
    @sartsansilmukat8471 3 роки тому

    Tosi kivaa, että kuvasit uuden jakson! ❤️

  • @tuovipirskanen8211
    @tuovipirskanen8211 3 роки тому

    Just ajattelin, että eipä oo Kässänopen painajaisesta kuulunut, kun viikonloppuna katsoin Villapesuohjelmaa ja siinä Pirjo esitteli puseroaan mihin oli saanut inspiraation sinulta. Oli huikea ylläri, kun päivällä puhelin piippasi ja kertoi sinun julkaisseen uuden jakson. Ihania neuleita hyvällä asenteella sinulta syntyy. Kaikki ajallaan, ei mitään kiirettä! :) Ihanaa joulun odotusta!

  • @aikatharos4439
    @aikatharos4439 3 роки тому

    Olipa kiva neuloa sun seurassa pitkästä aikaa! Ihania villaisia oli valmistunut. Onnea myös uudesta perheenjäsenestä ❤️

  • @johannahonkanen9663
    @johannahonkanen9663 3 роки тому

    Voi ihanaa nähdä pitkästä aikaa🙂 Ihan uusi perheen jäsen teilä❤

  • @satul-l7377
    @satul-l7377 3 роки тому

    Olipa kiva nähdä uusi jaksosi. Ihanian neuleita olet tehnyt vuoden mittaan ja miten suloinen pentu teille onkaan tullut. Leppoisaa ja mukavaa joulunodotusta sinulle!

  • @tuularepo9928
    @tuularepo9928 3 роки тому

    Hei Rilla! Olipa kiva ylläri, kun saatiin sinulta uusi kiva video. Onnea uudelle kodille ja mäyräkoiralle. Itselläni 6 kk ikäinen mäyräkoira, joten sain sinulta kivan idean tehdä sille tuo koirien neule.👌🐶 Täytyy sanoa, että olet ollut mestari tekemään neuleita! Tein ohjeillasi 2 villapuseroa, joista oli videot. Oikein hyvin onnistuivat, kiitos neuvoista. Iloa joulun odotukseen❄️🎄

  • @marikako_1361
    @marikako_1361 3 роки тому

    Ihana nähdä pitkästä aikaa! Ihana roiruli teillä ❤️ Meijän koiranpentu sai kans neulepaidan ja hälläkin tuli vähän napapaita malli. Mie luulen että nää vauvat vaan kasvaa niin nopeeta 😆 ei osuutta neulojassa lain 🙈 Neule intoa ja iloa (uuden videon toivossa) sinulle!

  • @maireirene525
    @maireirene525 3 роки тому

    Kiva katsoa videosi pitkästä aikaa! Ihanaa joulun aikaa! <3

  • @marjoleskela488
    @marjoleskela488 3 роки тому

    Ihanaa nähdä sinulta uusi jakso. Hyvää joulun aikaa ja toivottavasti näemme pian.

  • @River_X2_
    @River_X2_ 3 роки тому

    Täällä toinen kässänopen painajainen. Upeita neuleita olet tehnyt! Itse yritän juuri kerätä rohkeutta islantilais/norjalaisneuleen tekoon ja tuota samaa mallia minkä teit miehellesi olen katsellut. Minä kun liikun metsässä aina ison koiran kanssa, niin tassun kuviot sopivat hyvin. Tuota langan sitomista ja muita kirjoneuleen kommervinkkejä opiskelin tästä videosta ua-cam.com/video/fVq0Gy0JzyU/v-deo.html ja langan sitomisen jotenkin ymmärsinkin, mutta lankadominanssi on edelleen hepreaa. Nuo neuleohjeet itkettävät, onneksi puhuit järkeä siitä, että ei kannata yrittää ymmärtää koko ohjetta samalla kertaa...