FUM.FI
FUM.FI
  • 242
  • 2 478 536
Omalla kaistallaan kulkeva Pyhimys ei koe normatiivista hiphop-kulttuuria omakseen
Vuosikausia musiikkia niin soolona kuin erilaisissa kokoonpanoissa tehnyt Pyhimys on tällä hetkellä uransa isoimmassa valokeilassa. Tapa poika -albumi ja sen singlelohkaisut olivat isoja menestyksiä, ja viimeistään osallistuminen Vain elämää -ohjelmaan on tehnyt miehen tutuksi myös suurelle yleisölle.
Taannoisilla Blockfesteillä Pyhimys sanoikin Pastorin haastattelussa tuntevansa itsensä artistina relevantimmaksi kuin koskaan. Vaikka kilometrejä on takana tuhansittain ja passista löytyy enemmän kuin tarpeeksi leimoja, ei mies pidä asianaan toimia hiphop-kulttuurin opettajana nuoremmille. Sen sijaan hän kokee olevansa kotimaisen kevyen musiikin perinteen jatkaja rap-ilmaisussa.
- Mä olin jo tavallaan heti alusta asti että hei, ei mulla ole mitään Raptoria vastaan. Ei ne mun mielestä pilannut suomiräppiä, vaikka ne eivät myöskään edustaneet sitä hiphopia.
Pyhimys ei koe velvollisuudekseen sitoutua turhan normatiiviseksi katsomansa kulttuurin piirissä usein esiintyviin näkemyksiin siitä, mikä on aitoa ja mikä ei. Suomen KRS-Onena toimimisen sijaan hän haluaa tehdä taidetta enemmänkin kuin Kanye West, joka ottaa vaikutteita mistä tahansa.
- En mä koe että mulla olisi mitään vastuuta tai velvollisuutta noudattaa mitään sääntöjä.
Mutta miten Johanna Kustannuksen A&R Managerinakin tunnettu Pyhimys erottaa bisneksen ja artistiuden?
Переглядів: 7 247

Відео

Nikke Ankara urastaan: ”Jos en olisi kokenut kaikkea kokemaani, en kirjoittaisi näin hyviä juttuja”
Переглядів 9 тис.6 років тому
FUM.FI tapasi Nikke Ankaran taannoisilla Blockfesteillä. Suosittu sanaseppä kertoi viettäneensä pitkiä aikoja studiossa ja äänittäneensä ison nipun uusia kappaleita, jotka odottavat julkaisuaan. Menneestä kesästä täysin rinnoin nauttinut Nikke kertoi hieman omasta luomisprosessistaan ja totesi, että rajutkin elämänkokemukset ovat tärkeitä, kun hän tekee uutta musiikkia, sillä ilman niitä uusia,...
Mikä on suuren suosionne salaisuus, Gasellit?
Переглядів 13 тис.6 років тому
Vastikään uuden Mitä mä Malagas? -singlen julkaissut Gasellit otti Tampereen Blockfesteillä Ratinan stadionin haltuun isosti. Luonnollisesti ryhmän kaikki kundit olivat kunniasta innoissaan. Poppoon ura on ollut kovassa nosteessa parin viimeisen vuoden aikana, mutta kukaan kaveruksista ei oikein tiedä, mistä hype johtuu. - Sen kun tietäisi, niin panisimme oman lafkan pystyyn ja aloittaisimme sa...
Uuden sinkun julkaissut Brädi: ”En halua olla se vanha jäärä, joka on kaikkea vastaan”
Переглядів 5 тис.6 років тому
Uuden Joutsenet-sinkun julkaissut Brädi, joka on yksi kotimaisen hiphopin pioneereista, ei yritä hangoitella vastavirtaan uudenlaisen räppi-ilmaisun kanssa, vaan pysytellä aktiivisesti pulssilla. - Kirjo on laaja, ja olen ymmärtänyt, että se räppi, jonka rinnalla kasvettiin ja tämän päivän räppi… ne ovat kaksi täysin eriasiaa. Nuoret ovat omavaraisia, eivätkä kysele paljon apuja tai lupia, mutt...
Djangomayn luo uraansa rauhassa: ”Ei ole kiire mihinkään”
Переглядів 6 тис.6 років тому
Tasoille musiikkia tekevä Djangomayn kertoi FUM.FI:lle taannoisilla Blockfesteillä tekevänsä musiikkia rauhassa, sillä hänellä ei ole kiire minnekään. Sen lisäksi miehellä on palo luoda jotain uutta. - Haluamme luoda musta sellaisen artistin, joka kiinnostaa ihmisiä. Haluan, että erotus joukosta, Django pohtii. Djangomayn on aktiivinen hahmo sosiaalisessa mediassa, mutta pelottaako miestä jäädä...
Oletko relevantti vuonna 2018, Gracias?
Переглядів 4,6 тис.6 років тому
FUM.FI tapasi Blockfest-bäkkärillä Graciaksen, joka kertoi viihtyneensä viime ajat studiolla. Miehen omien sanojen mukaan menneen vuoden aikana elämää on tapahtunut. - Olen viihtynyt studiolla - vähemmän myös - mutta musaa olen yrittänyt painaa. Mulla on sellainen periaate, että kun en nauti musan tekemisestä, otan siitä pienen huilin, Grade tuumi. Pitkään musiikkia niin englanniksi kuin suomek...
Millaisena suomiräpin pioneeri Elastinen näkee suomalaisen hiphopin tilan vuonna 2018?
Переглядів 10 тис.6 років тому
Vuonna 1997 perustetun Fintelligens-duon toinen primus motor ja näyttävän soolouran tehnyt Elastinen nousi Blockfest-tapahtuman lavalle Rähinä-spesiaalin ajaksi. Kiireinen mies löysi kuitenkin aikaa vaihtaa muutaman sanan FUM.FI:n kanssa. Muutaman kymmenen vuotta musiikkia tahkonnut Elastinen kertoi olevansa ylpeä ja innoissaan tämän päivän suomiräpin tilasta. - Musta tää on mahtavaa. Tekijöitä...
Hiljaiseloa viettänyt PastoriPike: "Mietin, mitä haluan tehdä musiikilleni"
Переглядів 4,2 тис.6 років тому
Helsinkiläinen PastoriPike teki näyttävän sisääntulon muutama vuosi sitten. Viimeistään Aito G -biisillään pankin räjäyttänyt räppäri on viime aikoina ollut hieman hiljaisempi. FUM.FI otti selvää, miksi. Tampereen Blockfesteillä vieraillut PastoriPike kertoi keskittyneensä viime aikoina muun muassa lasten jalkapallovalmentamiseen, mutta musiikki ja sen tekeminen on koko ajan takaraivossa, mutta...
Kovassa nousussa oleva Lukas Leon: ”Tää on ollut elämäni paras kesä!”
Переглядів 15 тис.6 років тому
Simba-albumillaan musalistojen kärkikahinoihin singahtanut Lukas Leon piipahti FUMin haastattelussa muutaman viikon takaisilla Blockfesteillä. Nyt jo eläköityneen Cheekin löytönä tunnettu Lukas kertoi fiiliksen olevan katossa ja kuluneen kesän olleen hänen elämänsä hienoin. - Voi sanoa, että elän unelmaani. Ja mulla on tosi isoja unelmia, jotka tuntuvat olevan koko ajan lähempänä, Lukas Leon su...
Kapasiteettiyksikkö suomiräpistä: ”Emme osanneet edes kuvitella mittasuhteita, joihin tämä kasvoi”
Переглядів 6 тис.6 років тому
Nykyräppäreille latua vuosikausia avannut Kapasiteettiyksikkö teki tämän vuoden aikana näyttävän ja pitkään toivotun paluun. Uniikki, Tasis ja Andu nousivat myös Blockfestin lavalle Rähinä-spesiaalin aikana. FUM tavoitti kolmikon ennen trion keikkaa. Rähinä Recordsin keulahahmoihin lukeutuvat miehet ovat kaikki omien sanojensa mukaan ylpeitä siitä, että suomiräpistä on kasvanut niinkin iso jutt...
Albumillisen uutta musiikkia julkaiseva Nelli Matula on itse itsensä pahin kriitikko
Переглядів 6 тис.6 років тому
FUM.FI tapasi pirteän Nelli Matulan Tampereella juhlituilla Blockfesteillä. Haastattelun aikana Nelli paljasti hieman tulevia suunnitelmiaan ja arvioi omaa musiikillista uraansa. Kertomansa mukaan Nelli on itse itsensä pahin kriitikko. Nipun uusi biisejä tehnyt laulajatar kertoi välillä ruoskivansa itseään, kun tarkastelee kirjoittamiaan kappaleita. - Se on jatkuvaa itsensä kanssa painimista. K...
Mikä liikuttaa sinua, Kube?
Переглядів 8 тис.6 років тому
Pitkän linjan suomiträpin tekijä Kube kertoi FUMille Blockfesteillä, mistä hän löytää inspiraation tekemiseensä vuodesta toiseen. Miehen kertoman mukaan toimivia ja kovaa kolahtavia biisejä on vaikeampaa tehdä, kun asiat ovat hyvin. Kube uskoo siihen, että hyvän materiaalin taustalla on aina jotain vastoinkäymisiä tai vaikeita elämäntilanteita. Samalla Kube paljasti myös sen, mitä miehen fanit ...
Cledos: ”Olen tuonut Suomeen jotain, mitä Suomi ja junnut ovat kaivanneet”
Переглядів 27 тис.6 років тому
FUM.FI vieraili Tampereella taannoin järjestetyillä Blockfesteillä ja tapasi backstagella kovassa hypessä olevan Cledosin. Nuoren räppärin Blockfest-keikkaa hehkutettiin sekä nuorempien tekijöiden että alan veteraanien toimesta. Omien sanojensa mukaan Cledos on tuonut peliin jotain uutta, mitä suomiräp on kaivannut. Vaikka Cledos kokee muuttavansa suomiräpin kenttää, hän silti haluaa kunnioitta...
Suomalaisen hiphopin nuori työmyyrä - haastattelussa Loasteeze
Переглядів 3,6 тис.6 років тому
Helsinkiläinen Loasteeze on jo jonkin aikaa tehnyt nimeään tunnetuksi hiphop-piireissä. Nuori artisti tunnetaan paitsi asialleen omistautuneena DJ:nä, niin myös kovan luokan tuottajana. Loasteezen ansioihin lasketaan yhtä lailla lukuisten tapahtumien järjestäminen. Lisäksi takana on historiaa omien räppien purkittamisesta, joten nuoresta iästä huolimatta artistilta löytyy monipuolista kokemusta...
Sneaker Bash 101 - mistä lenkkarikulttuurille omistetussa tapahtumassa on kyse?
Переглядів 3,7 тис.6 років тому
Suomen ensimmäinen lenkkarikulttuurille omistettu sneakercon järjestettiin syyskuussa 2017 Helsingin Konepaja Brunolla. Tapahtuma osoittautui heti alusta lähtien suosituksi, joten lenkkariaddiktit kohtaavat uudestaan Sneaker Bashin merkeissä myös tänä vuonna. FUM.FI sai haastatteluun Sneaker Bashin kolmesta perustajasta Paavo Jokisen ja Scott Goldin. Tiedossa on lyhyt oppimäärä lenkkarikulttuur...
"Feimi räppäri, muttei räppäämisestä" - FUM.FI:n haastattelussa Kuben keikoilta tuttu JAKOB
Переглядів 4,4 тис.6 років тому
"Feimi räppäri, muttei räppäämisestä" - FUM.FI:n haastattelussa Kuben keikoilta tuttu JAKOB
FUM.FI:n haastattelussa uutta soolomateriaalia julkaissut Elastinen
Переглядів 2,6 тис.6 років тому
FUM.FI:n haastattelussa uutta soolomateriaalia julkaissut Elastinen
Pelkäätkö leimaantumista pajaräppäriksi, Pajafella?
Переглядів 30 тис.7 років тому
Pelkäätkö leimaantumista pajaräppäriksi, Pajafella?
Töölön Ketterä: "Tuntuu kuin olisimme nykyään oikea bändi!"
Переглядів 8 тис.7 років тому
Töölön Ketterä: "Tuntuu kuin olisimme nykyään oikea bändi!"
Arttu Lindeman kertoi urastaan - suosikkiräppäri sekoili taustalla
Переглядів 13 тис.7 років тому
Arttu Lindeman kertoi urastaan - suosikkiräppäri sekoili taustalla
Onko kynä sauhunnut, MC Taakibörsta?
Переглядів 24 тис.7 років тому
Onko kynä sauhunnut, MC Taakibörsta?
Nikke Ankara pisti tuulemaan ja sylki freestylen - katso!
Переглядів 19 тис.7 років тому
Nikke Ankara pisti tuulemaan ja sylki freestylen - katso!
Djangomayn ja Kingfish : "Nämä ovat vain kenraaliharjoituksia meille!"
Переглядів 15 тис.7 років тому
Djangomayn ja Kingfish : "Nämä ovat vain kenraaliharjoituksia meille!"
Pete Parkkonen: "Jos tykkään kaikesta musiikista, miksi en voisi tehdä kaikkea?"
Переглядів 2,8 тис.7 років тому
Pete Parkkonen: "Jos tykkään kaikesta musiikista, miksi en voisi tehdä kaikkea?"
Kuinka urasi on muuttunut, Nikke Ankara?
Переглядів 17 тис.7 років тому
Kuinka urasi on muuttunut, Nikke Ankara?
Mitä JVG ajattelee suomiräpin tilasta?
Переглядів 45 тис.7 років тому
Mitä JVG ajattelee suomiräpin tilasta?
Rähinä Recordsin artistit jalometallisateessa: "Tää on ihan mahtavaa!"
Переглядів 15 тис.7 років тому
Rähinä Recordsin artistit jalometallisateessa: "Tää on ihan mahtavaa!"
PME:n uusin artistikiinnitys Cledos: "En usko tätä todeksi!"
Переглядів 62 тис.7 років тому
PME:n uusin artistikiinnitys Cledos: "En usko tätä todeksi!"
FUM.fi:n Fressissä Mauno Gang
Переглядів 18 тис.7 років тому
FUM.fi:n Fressissä Mauno Gang
Aksim "likaisessa etelässä" - rekkalastillinen kalkkunoita ja siniset sireenit
Переглядів 7 тис.7 років тому
Aksim "likaisessa etelässä" - rekkalastillinen kalkkunoita ja siniset sireenit

КОМЕНТАРІ

  • @jack1eboii
    @jack1eboii 25 днів тому

    joo hieman kuumottava, miten voidaan nostaa Ikkunat kiinni - mut ei laiteta esim sitä biisiä soimaan.

  • @RikuAaltonen_1990
    @RikuAaltonen_1990 Місяць тому

    Waddup avikan prinssi

  • @RikuAaltonen_1990
    @RikuAaltonen_1990 Місяць тому

    WoW

  • @jessemoilanen
    @jessemoilanen Місяць тому

    Hienoja Rolex Kelloja👑⌚💎

  • @johannar86
    @johannar86 Місяць тому

    Kyl mäkin voin tarinoit sulle kertoo😉😀❤

  • @MrTitnik
    @MrTitnik 2 місяці тому

    Lasseeee mites svenska?

  • @namelesss123
    @namelesss123 4 місяці тому

    oon todella ylpeä kuinka menestyneitä he nykyään on

  • @SiriusPainter
    @SiriusPainter 7 місяців тому

    🔥💖😇

  • @salmejalkanen2663
    @salmejalkanen2663 10 місяців тому

    Minäkin aion vielä menestyä "vaikka vähän mieli heitteleekin" 😄🤩❤️🙏

    • @salmejalkanen2663
      @salmejalkanen2663 10 місяців тому

      Ja nyt oon bipotutkimuksissa, diagnoosi näyttää aika varmalta kun nyt taas mania päällä ja pahempi kuin koskaan ennen

  • @MotivationAnarchist
    @MotivationAnarchist 10 місяців тому

    Vittu toi on taneli jätkä en ostais tolta edes pirkka sormusta vittu toi tiedä mistään mitään.

  • @elinall5345
    @elinall5345 Рік тому

    muutkin saa p kommentteja, hyvin hän suoriutui tästä

  • @elinall5345
    @elinall5345 Рік тому

    mun mielestä hän on taitava

  • @terepp123
    @terepp123 Рік тому

    Tän kaverin kasvu aikuiseksi vielä kesken

  • @terepp123
    @terepp123 Рік тому

    Idiootti poika

  • @peanutbuttermaapahkinavoi7849

    Päkä🔥🔥🔥

  • @markosoininen837
    @markosoininen837 Рік тому

    Paras oli tyyppi joka räppäs Look at My watch ja katto kättään jossa tyhjä ranne

  • @Shrekrölli420
    @Shrekrölli420 Рік тому

    mitä HELV... 😭😭😭😭😭😭😭😭😭😭

  • @e.t926
    @e.t926 Рік тому

    Kova!

  • @Febard
    @Febard Рік тому

    OG UG puugee

  • @teenfin
    @teenfin Рік тому

    Miten se on vaikuttanu sun uraan Hymyilee heti😂😂🔥🔥

  • @sannihelanen511
    @sannihelanen511 Рік тому

    Joo... Nope!

  • @StugEOfficial
    @StugEOfficial Рік тому

    Iso H on allekirjottaneelle yksi tärkeimmistä esikuvista mitä tulee omien biittien ja oman musiikin tekemiseen:)

  • @kzerog
    @kzerog 2 роки тому

    MUUTENKIVITUTTAANOIKUOLEVAISTENDUUNITENKÄHALUUENÄÄHEITTÄÄYHTÄÄRYYPPYREISSUUHUKKAAN

  • @XROROOR
    @XROROOR 2 роки тому

    Sakke on loistava ja olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan

  • @exponenttifunktio
    @exponenttifunktio 2 роки тому

    Forssa oli antikliimaksi

  • @gloom8109
    @gloom8109 2 роки тому

    Pastori pikimusta

  • @insecusfinnicus4992
    @insecusfinnicus4992 2 роки тому

    Ketipinor on ihana <3 <3 <3

  • @eevialasalmi5834
    @eevialasalmi5834 2 роки тому

    Mä rakastan pyhimystä

  • @melisalindeman7405
    @melisalindeman7405 2 роки тому

  • @Complex_Addition
    @Complex_Addition 2 роки тому

    Hublot on kellomaailman yleisin vitsi ! Ei ikinä Hublottia ranteen lähelle.

  • @jarnolaaksovirta1610
    @jarnolaaksovirta1610 2 роки тому

    Loco, straigth outta of bärzi. Turmion kätilöt naitu tai tukkanuotta, el matador

  • @tomimiettinen798
    @tomimiettinen798 2 роки тому

    Tissiposki pelle👍🏻

  • @PerjantaiPrkL
    @PerjantaiPrkL 3 роки тому

    Kun katsot oikein tarkasti voit nähdä kuinka ylpeä Maria on kappaleestaan. Huutista

  • @ropottaja.22kosola96
    @ropottaja.22kosola96 3 роки тому

    Vitun Andy

  • @lissu7076
    @lissu7076 3 роки тому

    nikon polkkatukka

  • @enska7394
    @enska7394 3 роки тому

    "Kovassa nosteessa" 2021😎

  • @lilfist4399
    @lilfist4399 3 роки тому

    Suosituksii 2021

  • @firedrill3820
    @firedrill3820 3 роки тому

    Nikoooooo my baby...I Have 50 photos of this dude that I will turn into shirts and posters.

  • @sttonep242
    @sttonep242 3 роки тому

    Onks tää Putous?

  • @timosilvennoinen4478
    @timosilvennoinen4478 3 роки тому

    diandra ota miut mieheksesi.

  • @salmejalkanen2663
    @salmejalkanen2663 3 роки тому

    Epäilen itsellänikin kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta ei vielä ole tehty diagnoosia. Kuitenkin lääkäri määräsi minimäärän Aripiprazolia mielialaa tasaamaan, ja huoli oli aluksi sama kuin Cheekillä: "Tappaaks tää mun manian, sen millä mä saan asioita aikaan, sen luovuuden ja sen draivin?" Onneks ei tappanut, rauhoitti ainoastaan :)

  • @salmejalkanen2663
    @salmejalkanen2663 3 роки тому

    "... maanisuuden, maanisuus-, maanisuus-, maanisuusvaiheen ka..." ja "Kröhöm" lähes joka välissä XD Ei siis haittaa tuo toimittajan änkytys ja rykiminen, naurattaa vaan hirveästi

  • @TrYhE
    @TrYhE 3 роки тому

    Kk

  • @oneone8318
    @oneone8318 3 роки тому

    aika charmikas kyllä

  • @salmejalkanen2663
    @salmejalkanen2663 3 роки тому

    Cheek on maailman paras räppäri ja kaikkien kaksisuuntaisten sankari! <3

  • @taunohonka586
    @taunohonka586 3 роки тому

    Oon tyhmä homo :D

  • @btw4812
    @btw4812 3 роки тому

    English subtitles will be helpful.

  • @abcdecghijklmn
    @abcdecghijklmn 3 роки тому

    Toi kuulostaa ihan joltain ysiluokkalaiselta🤔

  • @abcdecghijklmn
    @abcdecghijklmn 3 роки тому

    Ton pojan kannattais mennä oikeesiin töihin🤔

  • @jaripeltola1631
    @jaripeltola1631 3 роки тому

    Hienoa musiikkia, hyvä haastattelu ja fiksut vinkit lopuksi 👍