![Training Foundation Academy](/img/default-banner.jpg)
- 254
- 132 661
Training Foundation Academy
Finland
Приєднався 20 жов 2015
Sinun pysyvä elämäntapamuutos: Tämä on Training Foundation Academy päätavoite. Mahdollistaa sinulle merkityksellinen, hyvinvoiva ja oman näköinen elämä eli todellinen elämäntapamuutos!
Training Foundation Academyn perusti Jouni Korhonen, joka teki ensimmäisiä valmennuksia jo 2000-luvun alussa ja myös päätoimisesti kouluttanut yli 10 vuotta tulevia liikunta-alan ammattilaisia ja valmentajia niin ammattikoulussa kuin nykyään myös ammattikorkeakoulu-tasolla. Lisäksi hän on toiminut eri tehtävissä ja työnkuvissa liikunta-alalla jo yli 20 vuotta.
Kiitoksia kun eksyit tälle kanavalle ja älä epäröi kommentoida videoita, jotta saadaan kaikkia hyödyttäviä keskusteluita aikaan!

Mitä nykytiede sanoo tehokkaasta voimaharjoittelusta ft. Tuomas Rytkönen
Tiede on siitä hienoa asia, että se ei ole koskaan valmis, vaan se korjaa jatkuvasti itseään! Näin ollen nyt on aika katsastaa, miten nykytiede on päivittänyt tehokasta voimaharjoittelua VAI ovatko perusteet edelleen rautaa!
Ja kuten niin usein aikaisemminkin, kun haluan keskustella tehokkaasta voimaharjoittelusta, otan yhteyden yhteen suomen kovimpaan voimavalmentajaan eli Tuomas Rytköseen!
- - - - -
Seuraa Tuomasta:
IG: atleettinenpartasuu
www.athletica.fi
- - - - -
Haluatko laadukkaat voimailuvälineet kotisalille, yritykseen tai omalle kuntosalille?
www.gofitness.fi

Переглядів: 3 850
Відео
..pitkäaikaista epätäydellisyyttä..
Переглядів 452 місяці тому
Kiinnostaako kokonaisvaltainen hyvinvointi, sinunnäköinen merkityksellinen elämä sekä resurssit ja voimavarat noiden toteuttamiseen, pysyvästi? Mitäpä jos tulisit valmennukseeni, jossa valmennan sinusta Oman Elämäsi Omistajan? www.oeo.fi
...nukahdan kuin tukki..
Переглядів 302 місяці тому
Kiinnostaako kokonaisvaltainen hyvinvointi, sinunnäköinen merkityksellinen elämä sekä resurssit ja voimavarat noiden toteuttamiseen, pysyvästi? Mitäpä jos tulisit valmennukseeni, jossa valmennan sinusta Oman Elämäsi Omistajan? www.oeo.fi
..älä rakastu seuraukseen..
Переглядів 462 місяці тому
Kiinnostaako kokonaisvaltainen hyvinvointi, sinunnäköinen merkityksellinen elämä sekä resurssit ja voimavarat noiden toteuttamiseen, pysyvästi? Mitäpä jos tulisit valmennukseeni, jossa valmennan sinusta Oman Elämäsi Omistajan? www.oeo.fi
Se oikea vene..
Переглядів 513 місяці тому
Kiinnostaako kokonaisvaltainen hyvinvointi, sinunnäköinen merkityksellinen elämä sekä resurssit ja voimavarat noiden toteuttamiseen, pysyvästi? Mitäpä jos tulisit valmennukseeni, jossa valmennan sinusta Oman Elämäsi Omistajan? www.oeo.fi
Kun elät omannäköistä elämää..
Переглядів 1073 місяці тому
Kiinnostaako kokonaisvaltainen hyvinvointi, sinunnäköinen merkityksellinen elämä sekä resurssit ja voimavarat noiden toteuttamiseen, pysyvästi? Mitäpä jos tulisit valmennukseeni, jossa valmennan sinusta Oman Elämäsi Omistajan? www.oeo.fi
Arjen minimit..
Переглядів 344 місяці тому
Heräsikö ajatuksia? Jatka keskustelua foorumilla: www.trainingfoundationacademy.fi/forum-topic?tid=351
GoFitness Powertalk: Soutamalla olympiakultaan Joel Naukkarinen
Переглядів 1,9 тис.6 місяців тому
Powertalkin kolmannen kauden toisessa jaksossa nostetaankin tasoa hiukan korkeammalle. Puhumme nimittäin olympiatason harjoittelusta ja kilpailusta, kun Suomen tämän hetken kovin soutaja Joel Naukkarinen tuli juttelemaan siitä, mitä vaaditaan olympiakullan saavuttamiseen! - - - - - Seuraa Joelia: IG: rowingfinn Facebook: rowingfinn X/Twitter: rowingfinn L...
GoFitness Powertalk: Kilpakahvakuulailu ft. Aleksi Tuhkanen
Переглядів 2057 місяців тому
Gofitness PowerTalk on nyt myös videomuodossa!! Powertalk-podcastin kolmas kausi alkaa hyvin mielenkiintoisella jaksolla, jossa käsittelemme Aleksi Tuhkasen kanssa kilpakahvakuulailua. Keskustelemme mm. maailman kovimmista nostajista, dopingtapauksista, lajiliitoista, kilpailumuodoista, treenaamisesta kuin myös käsien kestämisestä hurjilla toistomäärillä. Ketä haluaisit tulevaisuudessa vieraile...
TFA 80/20 podcast, 137: Syksyn aloitus
Переглядів 1178 місяців тому
TFA:n podcastien kesäloma venyi "hiukan" liian pitkäksi, mutta taas mennään! Ja mikä parasta, ja uutta, myös videomuodossa! Kuuntele/katso jakso ja opi, miten TFA:n kaikki KOLME podcastia tästä eteenpäin ilmestyvät ja kenen kanssa alan tekemään yhteistyötä! - - - - - Arvostaisin isosti, jos kommentoisit, mitä ajatuksia tämä video herätti sinussa TAI mitkä ovat sinun haasteita elämäntapamuutokse...
Kiistämättömät todisteet..
Переглядів 368 місяців тому
Koko Oman Elämäsi Omistaja-podcast pyörii päivittäin TFA:n suljetulla foorumilla, joten jos haluat päivittäistä motivaatiota, työkaluja, menetelmiä sekä erilaisia näkökulmia arkeesi, tutustu alta kuinka pääset halutessasi mukaan podcastin tilaajaksi! www.trainingfoundationacademy.fi/oeopodcast
Valmennan loppumattoman alkua..
Переглядів 258 місяців тому
Koko Oman Elämäsi Omistaja-podcast pyörii päivittäin TFA:n suljetulla foorumilla, joten jos haluat päivittäistä motivaatiota, työkaluja, menetelmiä sekä erilaisia näkökulmia arkeesi, tutustu alta kuinka pääset halutessasi mukaan podcastin tilaajaksi! www.trainingfoundationacademy.fi/oeopodcast
Kuinka tehostaa palautumista..
Переглядів 318 місяців тому
Koko Oman Elämäsi Omistaja-podcast pyörii päivittäin TFA:n suljetulla foorumilla, joten jos haluat päivittäistä motivaatiota, työkaluja, menetelmiä sekä erilaisia näkökulmia arkeesi, tutustu alta kuinka pääset halutessasi mukaan podcastin tilaajaksi! www.trainingfoundationacademy.fi/oeopodcast
Olet sokea..
Переглядів 588 місяців тому
Koko Oman Elämäsi Omistaja-podcast pyörii päivittäin TFA:n suljetulla foorumilla, joten jos haluat päivittäistä motivaatiota, työkaluja, menetelmiä sekä erilaisia näkökulmia arkeesi, tutustu alta kuinka pääset halutessasi mukaan podcastin tilaajaksi! www.trainingfoundationacademy.fi/oeopodcast
Käsite-ongelma..
Переглядів 348 місяців тому
Koko Oman Elämäsi Omistaja-podcast pyörii päivittäin TFA:n suljetulla foorumilla, joten jos haluat päivittäistä motivaatiota, työkaluja, menetelmiä sekä erilaisia näkökulmia arkeesi, tutustu alta kuinka pääset halutessasi mukaan podcastin tilaajaksi! www.trainingfoundationacademy.fi/oeopodcast
Elämäntapamuutoksen salaisin salaisuus
Переглядів 2839 місяців тому
Elämäntapamuutoksen salaisin salaisuus
Elämäntapamuutoksen 3 (isointa) virhettä
Переглядів 2739 місяців тому
Elämäntapamuutoksen 3 (isointa) virhettä
Kuinka aloittaa elämäntapamuutos oikein
Переглядів 3419 місяців тому
Kuinka aloittaa elämäntapamuutos oikein
57. Ihmisen Elimistö Ja Detox tuotteet
Переглядів 4402 роки тому
57. Ihmisen Elimistö Ja Detox tuotteet
Todella upeaa kuunneltavaa🔥Kiitokset 🏆
@@janneplanman6433 Hey, kiitos kommentista, arvostan! Kuulijoita vartenhan näitä tehdään, joten mahtia kuulla että toimii!
On se hienoa kuunnella asiantuntijaa. Alussa oli puhe lihasmuistista, itsellä oli 8 vuoden tauko tavoitteellisesta urheilusta. Kun aloin treenaamaan uudelleen niin meni myös se 2 vuotta että rikoin vanhan ennätyksen (187,5) päälajissa eli penkissä.😅
@@andyiv8146 Kiitos kommentista, arvostan! Rytkönen on aina kowa!!💪 Kun pohjat on kerralla tehty kunnolla, niin sen päälle on hyvä myöhemmin rakentaa!
Tää video tulee olemaan hyvä kokeeseen, kiitos 🙏
Mahtavaa kuulla, että sisältö toimii!!
Painonnostajat käyttäneet liikettä iät ajat.
Kyllä, klassikkoliike!!💪
Mieletön ukkeli
Olisko myös sellainen ajatus tähän, että jos esim.päivhteiden käyttäjälle tai vaikka ykköstyypin diabeetikolle sanottaisiin näitä samoja mainoslauseita? Elämähän on sairaus joka päättyy kuolemaan, toisilla aikaa on vähemmän kuin toisilla ja juuri oikeanlaisella elämäntapamuutoksella sitä aikaa tulee lisää. Päihteilijä kuolee siinä 30-60 vuotiaana. diabeetikko ilman lääkitystä välittömästi. Voihan sitä kuolla vaikka tukehtumalla pullaan tai suojatielle kun joku ajaa yli... mutta onko se syy sille miksi ei kannata aloittaa elämäntapamuutosta? Ja elämäntapamuutos voi olla vaikka sitä sijoittamista tai että alat voimaan paremmin laittamalla elintapoja kuntoon. Aikaisin nukkumaan, ruokarytmi, liikunta jne. kyllä nää kaikki tiedetään. Oman itsetunnon vahvistaminen ja usko siihen että onnistuu, jos näitä kokemuksia ei hirveästi ole. On enemmän siellä suojatiellä pulla suussa odottamassa sitä autoa, kuin siellä kuntosalilla tekemässä rivee ja mavee.
varför köra på den här istället för en Spinning bike?
1.00 ne lavat nimenomaan pitää vetää yhteen ja alas ja rintaa pystyyn jotta ei menis olkapäille. Sama homma vinopenkissäkin, ei siinä mitään egoa nosteta vaan suojataan olkapäät.
Hyvä Jouni. Niin totta. 👍😊
Kiitos! Hienoa, että sisältö kolahti!!🔥💪
best review
Kiitos! Hyvä, että setti toimi!
Hyvä esittely, kiitos!
Hey, mahtia kuulla että toimi!!
Kiitos, tämä selvensi todella paljon jalkaprässin sielunelämää!
Mahtavaa kuulla, että videosta oli apua!!
HRM PRO-sykevyö ei ole yhteesopiva Garmin Venu2:n kanssa. Tarkistin asian Garminin sivuilta.
Hitsi, tämä kommentti mennyt täysin ohi, anteeksi! Vastaukseksi toteamukseesi -> ikävä kyllä, kyllä ja tavallaan myös, ei. Eli HRM pro toimii sykeseurannassa normaalin vyön tavoin (saat siis sykkeen ja perustietoja), mutta kaikki muut ominaisuudet eivät ikävä kyllä toimi. Tämä tuli minullekin yllätyksenä, koska sain kummatkin yhtenä pakettina ja totta kai olettamus oli, että ne keskustelevat keskenään.
Voiko tässäkin pitää kantapäiden alla esim lautaa tai painoa?
Moro! Ehdottomasti! Jos on vähäänkään epäilystä, että nilkan liikkuvuus vaikuttaa negatiivisesti kyykkytekniikkaan, niin kannattaa joko A) hankkia kyykkykengät tai B ) laittaa korokkeet kantapäiden alle. Tämä pätee oikeastaan melkeinpä kaikkiin kyykkyvariaatioihin. Ja vaikka ei vaikuttaisikaan negatiivisesti, monesti tekniikka tuntuu helpommalta kun on jotain koroketta kantapäiden alla.
On hirveen kallis + joutuu maksamaan vielä extraa sovelliksesta kuukausittain
Kuten aiemmin kirjoitin, niin riippuu näkökulmasta ja käyttötavasta. Jollekin sormuksen hinta + kuukausimaksu voi olla sijoitus omaan hyvinvointiin. Keksin aika montakin (turhempaa) asiaa, johon hiukan alle 10egee/kk jengi työntää. Mutta kyllä, on kallis, jos se ei tue omaa toimintaa mitenkään eikä siitä halua/saa mitään järkevää irti kuukausittain.
Kiitos näin yksityiskohtaisesta selityksestä.
Mahtava kuulla, että sait videosta jotain irti omaan toimintaasi!
Mielipide siintä jos tekee ton sivutaivutuksen niin että veto tulee alhaalta?
Moro! Sorry kun sinun kommentti on mennyt multa täysin ohi! Aivan hyvin voi tehdä myös tuosta suunnasta, mutta kokeileppa kahta versiota peräkkäin, niissä on hiukan erilainen tunne. Muistaakseni opin tämän version Dave Tatelta.
Toinen hyvä vinkki on, että yritä vääntää tanko mutkalle samaan aikaa kun vedät leukaa. Sillä saa helpommin oikean jännityksen tukeviin lihaksiin. Sinänsä hauska, että tässä videossa puhuminen tuntui hengästyttävän enemmän kuin itse leuan veto :D
Aika kallis laite. Saman datan saan urheilukelloista, jotka tarjoavat paljon, paljon enemmän mitä Oura.
Riippuu näkökulmasta. Jos ei tarvitse treenidataa, on paljon huomaamattomampi ja vaivattomampi käyttää. Kun vaivattomampi käyttää, käyttää todennäköisesti pidemmällä aikavälillä enemmän, jolloin todella pystyy näkemään oman elämän/hyvinvoinnin trendejä. Nyt kun verrannut muutamaan äly-/urheilukelloon, niin on tarkempi havaitsemaan unen ja valveen rajan. Lisäksi paljon mukavampi nukkuessa. Mutta kyllä, kunnon kellosta voi saada enemmän dataa irti ja enemmän ominaisuuksia, jos sellaisia kaipaa. Kaikissa teknologia-hankinnoissa pitää miettiä mitä itse todella haluaa ja varsinkin tarvitsee, ja tehdä hankinta sen mukaan.
@@trainingfoundationacademy nimenomaan treenidataan Oura ei oikein pysty kilpailemaan kellojen kanssa. Mitä tulee nukkumiseen, niin itselle kello sopii oikein hyvin - Polar grit x ei ole kevyimmästä päästä, mutta eipä sitä ranteessa huomaa, kun siihen on tottunut. Kellon pitää olla napakasti ranteessa yöaikaan, niin mittauksetkin onnistuu. Unenmittaus on vain suuntaa antavaa kelloilla ja sormuksilla.
@@Litti100 "Saman datan saan urheilukelloista". Hmm, no yksinkertaisesti et saa :D Sormus mittaa eri asioita kuin urheilukellosi. Tuntuu vähän, että vertailet tällä hetkellä että saako riisista enemmän hiilaria kuin porkkanasta proteiinia.
@@cs16Tactics kerro mulle mitä oura mittaa, jota en saa premium urheilukelloista? Kehon lämpötila on yksi, mutta eipä taida olla muuta.
Ovatko Öppen lukot olleet hyvät käytössä? Ovatko helppoja avata ja sulkea? Pohdin tässä parin tilaamista, mutta ovat saanet kriittisiäkin arvioita.
Moro! Olen tykännyt näistä ja käytän jatkuvasti, koska niin helpot käyttää. Mitä olen muita videoita katsonut, niin sanoisin että minulla on aavistuksen jäykemmät kuin usealla muulla, koska varsinkin avaaminen ei onnistu yhdellä kädellä. Lisäksi poikani huomasi, että toinen on hiukan löysempi, joten näyttävästi näissä on hiukan vaihtelua tuotteiden välillä. Eivät ole ihan supertiukat eli luistavat hiukan jos reippaammin painoja ja kääntää tangon ylösalaisin, mutta kuinkas monesti normitreenaajalla näin käy? Toimivat loistavasti ja magneettisuuden ansiosta voin pitää kyykkyräkissä kiinni, joka taas helpottaa niiden käyttämistä kun jatkuvasti ihan vieressä. Jos tiputat ja osuu metalliin, ottaa helposti pintanaarmua. Pitää antaa vielä hiukan enemmän aikaa, jotta pystyn tekemään sitten kunnon arvioinnin, mutta tällä hetkellä positiivinen fiilis näistä.
@@trainingfoundationacademy Moro! Kiitoksia vastauksesta. Kuulostaa hyvältä, taidanpa tilata semmoiset. Ei muuta kun hyviä treenejä vaan :)
@@major2276 No mahtavuutta! Laitahan tänne sitten viestiä, mitä tykkäsit niistä!
Hyvä yhteenveto pyörästä. Harmillisesti pyörässä ei ole penkin syvyyden säätöä, mikä löytyy monista pyöristä. Vaikuttaa kyllä erittäin laadukkaalta.
Moro ja hienoa kuulla, että video toimi! Jep, penkkiä pystyy säätämään vain jonkun 3cm eteen/taakse, mutta totta puhuen en kyllä kertaakaan itse jäänyt kaipaamaan isompaa säätöä.
Hey, kysyit sitä, vaikuttaako magneettivastuksen käyttö ääneen (en enää näe kommenttia) joka itseasiassa oli todella hyvä kysymys jota en tuonut arvostelussa esille, kiitos siis! Ja kyllä, magneettivastukset itseasiassa hiljentävät ääntä keskimääräisesti, koska vastuspyörä ei pyöri niin kovaa. Jos siis on tarkoitus että tuottaa mahdollisimman vähän ääntä, mutta saa kunnon treenin, niin vastuspyörä ykköselle ja vastuksen nostaminen magneettivastuksen kautta.
@@trainingfoundationacademy Kiitos tästä. Hyvä kuulla
Hinta-laatusuhde kohdallaan. Täällä päin näkee paljon kaupallisillakin saleilla ATX:n penkkejä.
Joo vaikuttaa jepalle, mutta mites se itse tekeminen? Toimiiko hyvin normipenkkauksessa jne.? Tarkoitus olisi hommata kotisalille penkkiä niin onko tukeva normipenkissäkin vai olisiko tasapenkki penkki parempi?
Moro! Olen tekemässä tästä arvosteluvideota kevään aikana kunhan saan penkille tarpeeksi käyttötunteja alle, MUTTA voin kyllä nyt jo sanoa, että on tukeva ja laadukas kulmapenkki. Sanoisin jopa, että kestäisi useamman salin kaupallisen käytönkin. Varsinkin kotisalille näen erittäin hyväksi ratkaisuksi ja toimii penkkaamisessa. Itse varsinkin tykkään, että kulmapenkissä on tuo lisätuki selkänojan alla, kun se lasketaan vaakatasoon. Tue tukevuutta juuri normipenkkiin. Lisäksi pekki on painava ja tukijalat tarpeeksi leveät, joten ei ole ollut minkäänlaista heilumista. Jos haluat nähdä tai tietää jostain tarkemmasta yksityiskohdasta, laita viestiä instagramissa @thejounikorhonen niin voin siellä näyttää suoraan.
@@trainingfoundationacademy Tämä riittää kiitos! Sait myytyä yhden minulle kunhan tulisi tuonne gofitnesiin lisää niitä kesällä ilmeisesti.
@@dinoXAs2 No prkl, hieno homma ja et tule pettymään! Koronan lisäksi maailman konttipula on aiheuttanut aikamoisia ongelmia maahantuojille, mutta toivotaan että saat omasi nopsaan.
Did you also have 2 rubber rings with it? Do they go over the sleeves?
Hyvä pointti tuosta ristiotteesta
Moni ei ajattele otetta sen kummemmin vaan tekee niin kuin on aina tehty tai niin kuin joku toinen tekee. Hienoa, että video laajensi hiukan näkökulmaasi.
kiitos videosta! olet ollut todella avulias aloittelevalle treenaajalle :)
Kiitos palautteesta ja mahtava kuulla, että videot toimii. Huomasitko, että TFA:n sivuilla on laajat ilmaiset verkkokurssit mm. voimaharjoittelusta joissa viedään hommia vielä enemmän eteenpäin? Kelaat vain etusivua alaspäin, niin törmäät niihin.
@@trainingfoundationacademy pistän mieleen! :)
Kiitoksia hyvästä videosta ja kirjasuosituksista! Lihastohtori-kirjan olen jo lukenut ja muutama listalta oli jo valmiiksi omalla hankintalistalla. Mutta myös muutama itselle tuntematon teos päätyi hankintalistalle! Ps. sinulla on mahtava ulosanti! :)
Sakari Mantyselka Kiitos palautteesta! On hienoa jos joku uusi kirja nousi esille, koska itse olen juuri samalla tavalla löytänyt parhaimpia kirjoja. Itse asiassa aivan lähiakoina #PAJA:lla tulee taas muutaman uuden kirjan arvostelut, joten kannattaa nekin vilkaista.
Sattumalta törmäsin tähän. Kiitokset positiivisesta ja hyvin analyyttisesta kirja-arviosta! Tervetuloa joskus vierailevaksi kirjoittajaksi itsekin kun sopiva aihe löytyy!
+Juha Hulmi No kiitoshan kuuluu siihen suuntaan, koska viimein nyt on kirja jota minun oppilaat todennäköisesti jaksavat lukea. Kun vielä saadaan uusi Urheiluvalmennus-kirja ulos, niin tilanne alkaa olemaan loistava suomalaisen harjoittelu/valmennus-kirjallisuuden suhteen. Kiitos kutsusta vierailevaksi kirjoittajaksi, otan sen mielelläni vastaan! Voin sinulle joskus tässä kirjoitella jonkun jutun kun asioita nousee mieleen ja katsotaan sitten onko siinä tarpeeksi potkua blogiin asti.
+Training Foundation Academy : ehdottele joskus mieluummin tuonne mun blogin FB-sivuille privaattina eri aiheita mitkä voisivat lukijoitani kiinnostaa, mutta kirjassa tai blogissa ei vielä ole ollut. Ja tietysti aiheesta, joka on ekspertiisiäsi.